En minä vaan ne muut

En minä vaan ne muut.....niinpä niin. Tälläinen ajatus mulle tuli heti kun Karvinen kertoi törmänneensä vanhaan tuttuun kauppareissullansa. Hän kertoi että tällä tutulla oli ollut kärryssään useampikin olut. Kaveri oli hieman hätääntyneenä pälyillen sinne tänne sanonut että ei hän itse tykkää oluesta eikä itse juo että nämä ovat hänen miehelleen.

Jotenkin tuli niin vahvasti mieleen ne omat juomiset. En minäkään oluesta tykännyt enkä sitä juonut. Joku muu ne aina kiskoi kitusiinsa ja joku muu tunsi tarvetta selittelyille. Miksi ihmeessä joku tuntee tarvetta selitellä ostoksiaan. Tämäkin ihminen tunsi suurta tarvetta selittelyille. Normaali ihminen ostaa sen oluensa ja that's it. Ei siihen mitään pälyilyjä ja hätääntymisiä tarvita.

Aivan samanlaista oli oma käytökseni kun vielä join. Kaikki kelpasi kunhan siinä vaan oli prosentteja ja kunhan se vain meni päähän ja kunhan sillä vaan sai itsensä sekaisin. Musta on oikeastaan hauskaa seurata noita ihmisiä joille se lauantainen saunajuoman haku on mennyt niin syvksi painajaiseksi että tuntee tarvetta tekemisiään selitellä.

En minä vaan ne muut. Minä olin juuri samanlainen. Ja joku muu ne viinat aina kurkusta alas kaatoi. Joku muu ne kaikki juotavat kottin toi ja joku muu joi niin kauan kun vaan oli pisarakin jäljellä. Oikeastaan tuo veti mut aika surulliseksi. Tulee niin elävästi mieleen omat juomiseni ja oma kännäämiseni kun vaielä join. Jokunen aika sitten mulla tuli 1000 päivää täyteen raittiina. Vaikka tuo Karvisen tuttunsa kanssa kohtaaminen saikin mut surulliseksi mä tiedän että siihen väliin on aivan turha mennä. Siis siihen ihmisen ja hänen kaljansa väliin. Ei sitä itseään voi kukaan muu raitistaa kun se juomari itse. Näin se vaan on.

Se juoppo juo. Se juo vaikka jalat altaan. Näin tapahtui mulle. En mä ole katkera elämälle vaan mä rakastan elämää ja eri asioita joihin on nyt aikaa paneutua kun kaikki aika ei enää mene siihen kännäämiseen. Olen minä vaan  oikeastaan aika onnellinen nainen.