Mun elämäni - mun tonttini - mun sääntöni!



Mä olen niin pettynyt.
Mä olen pettynyt itseeni ja tähän kroppaani kun mä joudun näihin uusiin mulle outoihin tilanteisiin ja mä en tiedä kuinka niissä toimia. Jos mä toimin jonkun mielestä väärin niin mua osoittaa sitten se syyttäjän vasara kun mä olen omasta mielestäni toiminut ainoalla oikealla tavalla jonka mä voin mahdolliseksi tässä uudessa raittiissa elämässä tietää tai kuvittelen tietäväni miten toimia.

Nimittäin viimeviikonloppuinen välirikko siitä ystävästä jonka mä luulin olevan ystävä on painanut mieltäni. Ei silti että mä sen ihmisen perään itkisin koska se toimi mua kohtaan todella vastenmielisesti ja petti mun luottamukseni täysin.

Entisen elämän Satu. Se alkoholisti juoppo oli niin vainoharhainen että se ei päästänyt ketään elämäänsä. Se ei luottanut keneenkään ja vain harva ihminen pääsi näkemään sinne todellisen Satun sieluun ja sydämeen. Elämä oli opettanut varovaiseksi ja mä en halunnut kenenkään tietävän että mulla oli alkoholiongelma.

Se nykyinen Satu yrittää toimia toisin. Se tämä uusi Satu opettelee tätä uutta elämää ja on päästänyt ihmisiä lähelleen ja  nyt mä vaan ihmettelen ja soimaan itseäni siitä että se mun sisäinen varoituskelloni ei ilmeisestikkään toimi enää. Onko se huono asia että musta on tullut ystävällinen, avoin, avulias, iloinen, ihmisläheinen, halailija ja kaikenpuolin täysin erilainen ihminen kun se Alkoholistijuoppo Satu koskaan oli. Mutta siis se entinen Satu ei olisi päästänyt ihmistä lähelleen eikä olisi antanut ystävyydelle mahdollisuutta.

Mä päätin antaa mahdollisuuden sille uudelle ystävyydelle ja täysin uudelle tilanteelle. Mutta ilmeisestikkin mun olisi pitänyt jatkaa samalla vainoharhaisella linjalla kuin ennenkin sillä ei ole kivaa tajuta että sun luottamukselliset asiasi leviävät pitkin ja poikin sen ystäväksi kuvittelemasi ihmisen taholta.

Ja se että meillä kuntoutuksessa puhuttiin erittäin paljon siitä oman tontin siisteyden merkityksestä. Eli siitä että jokainen pitää huolen siitä omasta raittiudestaan. Mä olen pitänyt huolen omastani ja samalla saan kuulla jatkuvaa "naputusta" sivusta miten hänen mielestään mun pitäisi raittiuttani hoitaa. Kun hän puhaltaa pilliin niin mun olisi pitänyt pompata ja tanssia sen toisen pillin tahdissa. Mitään mitä mä tein raittiuteni eteen ei riittänyt vaan mun olisi pitänyt se raittiuteni hoitaminen tehdä sen toisen määräämällä tavalla.

Mä en vaan jaksanut siinä ruuvipuristimen otteessa enää kun se ystävyys alkoi tuntua siltä että mä kohta tukehdun siihen omalle tontilleni ja kun yritin pitää tontistani huolta niin sain kuulla aina hoitavani sitä väärin. Kuulin liikaakin sanan kuivahumala. Se sana pääsi aina toisen suusta kun en toiminut hänen määrystensä mukaan. Ja kun mä vihdoin viimein sain tarpeksi voimaa puolustaa itseäni ja jaksoin nousta sieltä epätoivon suosta mihin se toinen oli mut polkenut. Niin se toinen osapuoli käyttäytyy juuri kuten odottaa saattaa eli unohtaa katsoa sinne peiliin että minkälainen mahtoi olla se oma kuivahumalan ja käytöksen taso. Ja todella aikuismaista käytöstä ihmiseltä bannata mut kaikissa medioissa. Siis se asia on ihan ok mulle kun mua pelkästään huvittaa koko episodi miten alas ja lapselliseksi aikuisen ihmisen käytös voi mennä. No me ollaan raitistuneita juoppoja ....tai siis ainakin minä olen. Siitä toisesta mä en enää tiedä mikä se on. Enkä taida enää välittääkään. Joten hänen käytöksestään tiedän että se entinen riippuvuusajattelu pyörittää ja pahasti. Ei tarvitse ottaa tekemisistään vastuuta kun sen voi niin näppärästi sysätä toisen harteille. Osoittaa ensimmäisenä sormella ja heittää ensimmäisenä se kivi.

Mun sydämeni on puhdas.
Se on yhä avoin uusille ystäville ja uusille ihmisille sillä mä en anna tämän episodin turruttaa mua ja tehdä musta kyynikkoa. Mä rakastan elämää ja mä toivon elämän rakastavan mua.

Kaikkea hyvää teille kaikille.
Nautittaan tästä kesän lämmöstä.

Kaikkea hyvää myös sille kauniille ja sulavalle "delfiinille 🐟"
En mä voi muuta sanoa kuin että kuinka ihmeessä tässä näin kävi.





RLS eli Restless Leg Syndrome ja sen aiheuttama univaje


Mä olen 7 viimeisen päivän aikana nukkunut yhteensä ehkä sellaiset 18 tuntia. Ja mikä tämän maanpäällisen helvetin aiheutti. No sen aiheutti puhtaasti lääkärin tekemä virhe lääkkeiden vaihdossa.

Eli mä kärsin sellaisesta kamalasta vaivasta kun levottomat jalat syndrooma. Tämä vaiva tuli mulle noin puolta vuotta ennen kuin lopetin juomisen ja meinasi henki lähteä. Siis se tunne kun jalat ovat jatkuvasti liikkeellä. Päällepäin sitä ei huomaa mutta mä huomaan sen itse kun jalkoja on hakattava lattiaan, heiluteltava kokoaijan. Niissä on polte ja kihelmöinti. Niitä pistelee ja kaikki tämä tapahtuu samanaikaisesti. Tunnetta on vaikea kuvailla mutta en toivoisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään.

Viikko sitten olin lääkärissä. Mulla on tuohon RLS vaivaan sellainen lääke kun Pramipexole ja se on viime talveen asti auttanut kokonaisvaltaisesti mutta viime talvena alkoi noi kohtaukset palaamaan. Niitä kohtauksia tuli ajoittain mutta siis vain ajoittain ja kestivät noin 2-4 tuntia. Lääkäri päätti vaihtaa lääkkeen sellaiseen kun Gababentiini ja otettiin se prami pois. No tiistai-iltana otin ensimmäisen Gaban ja siitä se riemu sitten repesikin. Nimittäin yhdeksältä illalla alkoi se helvetillinen rumba noiden jalkojeni kanssa. Se tuska oli kammottava kun se oli kokoaikaista ja mun jalat eivät rauhoittuneet hetkeksikään ja vaiva oli ympärivuorokautista. Ja tätä rumbaa kesti aina tiistaiaamuun asti. Sain lääkäriä kiinni manantai iltana joka tuumasi että sitä Pramia ei olisi saanut ottaa pois vaan se gaba olisi pitänyt ottaa siihen rinnalle ja ottaa nämä kaksi lääkettä yhdistelmänä. Ja töppäilyllään se edellinen lääkäri aiheutti mulle ja miehelleni viikon kestävän maanpäällisen helvetin.

Eilen illalla sain sitten sen praminkin ja ah mikä autuus koitti viime yönä. Sain nukuttua 13 tuntia yhteen soittoon ja ah miten onnellinen sitä ihminen voikaan olla kunnolla nukutun yön jälkeen. Ja mun jalkani ovat rauhoittuneet lopultakin. Se kuumotus ja nipistely, repiminen ja pistely on poissa.

Mä olen aina lähinnä naureskellut niille toisten kertomille univajeen aiheuttamille hallusinaatioille. Mutta enpä muuten naura enää. Sillä nyt mä tiedän millainen se erittäin paha univaje voi pahimmillaan olla. Mä aloin hourailemaan ja puhumaan omituisia sunnuntaiyönä. Sunnuntaiyöltä on kaksi tuntia kokonaan hukassa. Mä istuin pyörätuolissa ja väsytti niin kamalasti. Mutta heti kun menin sänkyyn maate niin ne jalat aloitti sen kahta kauheamman rumbansa ja nukkumisesta ei tullut mitään. Alkoi tulla sellaista narkolepisan oireita että mä menin pariksi kolmeksi sekunniksi uneen ja säpähdin hereille kun meinasin pudota pyörätuolista. Jalat eivät meinanneet kantaa. Karvinen soitti kotipalvelulle maanantaitavasten yöllä kun mä näin näkyjä ja puhuin sekavia. Se kotipalvelu sitten tilasikin ambulanssin. Eivät ottaneet verenpainetta, eivät tutkineet mitenkään. Ainoastaan haastattelivat ja soittivat lääkärille joka tuumasi että ei aihetta viedä minnekkään. Mun olisi pitänyt mennä taksilla Vaasaan päivystykseen joka nyt ei todellakaan sillä huteralla olotilalla ja niillä jaloilla onnistunut. Joten jäin kotiin kärsimään. Siinä sitten päätin että on ihan turha tähän vaivaan lanssia tilata vaikka univaje olisi millainen tahansa.

Siis ne näyt.... mä pitelin vasemmassa kädessäni karkkipussia ja taputtelin sitä oikean käden etusormenpäällä. Karvinen katselee ja kysyy että mitä sä teet...sanoin että pelaan angry birdsiä ... mä jatkan naputtelua ja päätän lopettaa ja ihan selvästi näen sen koneen ja kannen ja yritän laittaa kantta kiinni ja mun käsi menee sen lävitse. Yritin pariin kolmeen kertaan ja aina sama juttu. Sanon Karviselle että autatko sä mua että kun mä en ymmärrä miksi mä en saa kantta kiinni. Karvinen katsoo mua erittäin huolestunena ja tuumaa että nyt Satu kyllä tilataan ambulanssi että ei siinä sun kädessäsi ole kun tyhjä karkki pussi. No vilkaisen kättäni ja todentotta mä näen nyt siinä vain sen karkkipussin. Järkytyin niin että alkoin itkemään. Mä näin useaan otteeseen mustan kissan juoksentelevan ja mustapukuisen hahmon useaan kertaan. Erittäin pelottava kokemus jota en kyllä halua kokea ikinä enää.

Mistä tietää sen tosi rakkauden. Nyt mä sen tiedän. Karvinen nimittäin valvoi mun kanssa ne pahimmat hetket. Istui mun vierelläni ja otti mut hellästi siihen ainoan toimivan kätensä oikean käden kainaloon, kietoi käden ympärilleni ja sanoi: itke vain siinä ja huuda. Mä olen tässä enkä pois lähde. Ja mä olen miettinyt yhden sun toisenkin kerran miksi me ollaan yhdessä. Enää ei tarvitse miettiä se vastaus on todella selvä: RAKKAUDESTA. 

Mutta ilokseni mun täytyy todeta että entinen Satu on poissa. Kertaakaan viikon aikana ei tullut viina mieleen. Mä tiedän että se vanha Satu olisi tarttunut pulloon saadakseen nukutuksi. Mä ajattelin koko ajan että tämäkin menee ohi....tämäkin menee ohi. Jos mä pystyn raitistumaan 30 vuoden juomisen jälkeen niin tämä on pikku juttu siihen verrattuna. Ihan hetken häivähdys ja tämäkin menee ohi ja mä selviän siitäkin kuten muistakin haasteista mitä elämä meidän tielle saattaa.

Luottamus



Mikä on se sellainen asia jonka luomiseen menee todella kauan mutta jonka menettäminen tapahtuu pienessä hetkessä. No se on tietenkin luottamus.

Mulla on aina ollut äärimmäisen vaikeaa luottaa ihmisiin johtuen osittain tuosta mun OCD:stä eli pakko-oireisesta häiriöstä. Mä olen joskus ihmetellyt että vedänkö mä jotenkin puoleeni vääränlaisia ihmisiä. Itse kun yrität olla viimeiseen asti rehellinen ja ystävällinen ja juuri sellainen kuin toinen haluaa sun olevan. 

Onko se siis ystävyyttä jos sun pitää olla kokoajan varuillasi mitä voit toiselle sanoa ettei toinen vaan loukkaanu tai käsitä sua väärin. Nämä on juuri sellaisia seikkoja miksi mä elän mieluummin ilman ystäviä kuin ikinä luottaisin keneenkään.

Mun oma vika tietysti että mä haluan uskoa kaikista ihmisistä hyvää. Mä haluan ja toivon että ne ns ystävät  ovat yhtä rehellisiä ja uskollisia kuin itsekin pyrin olemaan. Mä en siedä minkäänlaista vääristynyttä käytöstä eikä mun tarvitse. Siis sellaista että se ystävä muuttuu hallitsevaksi elementiksi sun elämässäsi ja pyrkii toimillaan hallitsemaan sun jokapäiväistä elämää. Yritän viimeiseen saakka välttää kaikenlaista konfliktiä mutta mun on pakko viimein sanoa suorat sanat ja koittaa välttää oma loukkaantumiseni siinä ystävyysprosessissa joka on yhtäkkiä muuttunut sitovaksi kahleksi.

Ja yhtenä päivänä heräät ja tajuat tämän ns. ystävän levittelevän kaikenlaista vääristynyttä tietoa susta ympäriinsä vaikka kaiken piti olla luottamuksellista. Ja ollaksesi ystävä sun on tanssittava sen toisen pillin tahdissa. Pönkittää sen toisen kieroutunutta egoa koko ajan. Ei kiitos.

Mä olen helvetin paljon mieluummin yksin ilman ystäviä kun tuollaisen ihmisen ystävä joka ei koskaan mikään todellinen ystävä ollutkaan.

Ehkäpä joku joka tätä lukee tuntee omantunnon pistoksen sielussaan. 
Hyvä niin on tarkoituskin.
Sillä mua ei tarvitse määrittää eikä analysoida.
Mun tekemisiä ei tartte laskea eikä analysoida.
Mun sanomisia ei tarvitse vääristellä eikä analysoida.
Mahdollisuus osua harhaan siinä millainen ihminen ja kuka mä tänä päivänä olen on todella suuri.

Tämä tapaus miksi tämän kirjoituksen kirjoitin sai mut vakuuttuneeksi entistä enemmän siitä että luottamus on ansaittava ja se henkilö joka tänään poltti sillat takanaan saa olla siellä sillan toisella puolella. Mä olen täysin tyytyväinen ja onnellinen näinkin. Ilman sitä ystävää joka ei koskaan ystävä ollutkaan.

Väärä tapa


Mulla on aina ollut kieroutunut tuo ajatusmaailma.
Psykologin tapaamisessa psykologi arveli että mulla olisi jonkin sortin persoonallisuushäiriö mutta asiaa ei tutkittu sen kummemmin. Mä olen pyytänyt ja pyytänyt mutta on vain tullut että ehkä on ehkä ei. Ja mua ei paljoa se ehkä pakko-oireisena ihmisenä kiinnosta.

Karvinen lähti käyttämään automme katsastuksessa. Vaikka Karvinen on halvaantunut vasemmalta puolelta niin hänellä on ajo lupa kunhan vain on automaattivaihteinen auto ja erinäisetkin vimpainvempaimet jotka mahdollistavat yhdellä kädellä ajamisen. Karvinen on taitava kuski ja mua ei ole koskaan pelottanut hänen kyydissään. Ei ennen aivoinfarktia eikä sen jälkeenkään. 

Hän soitti tuossa äskettäin ja kertoi ilouutisen että auto meni katsastuksesta läpi noin vain. Sanoi alkuun että menee ensin hakemaan korjauslistan mutta meidän pikku NEO (Hyundai Matrix) on ollut loistava hankinta ja hyvä auto. Mutta huollattaa se täytyy siitä huolimatta säännöllisesti. Ja sen aika on aina näin toukokuun tienoilla. Joten kävi tilaamassa siihen vuosihuollonkin.

No mulla heti tuli siinä sellainen ihan hetkisen kestävä eufoorinen tunne että jees nyt mä voin palkita itseni. No miten mä palkitsin itseäni päivästä toiseen toisesta kolmanteen niin että meinasi loppujen lopuksi henki lähteä. No viinallapa tietenkin. Se on ollut aina viina tai ruoka. Nytkin mulle tuli sellainen outo tunne ja väristys ihan millisekunnin ajaksi että jees viinaa. Mutta mulle iski sellainen ahaa elämys ja ällistys että oksat pois. Siis mä ihan oikasti olen palkinnut itseäni viinalla ja ruualla. Siis kun mä olen ollut laihiksella niin olen saattanut palkita itseni kilojen tippumisesta isolla ja mehevällä pitsalla. Siis täh helvetti ja ihan oikeasti saatana. Voiko ihminen tyhmempi olla. Jos lapsesta asti ajatusmaailma on nuljahtanut nurinperin niin onko se ihme että mä olen syönyt itseni tähän kuntoon ja juonut itseni alkoholistiksi ja viittä vaille hautaan. 

Ja se viina ... kun joku asia on onnistunut niin mä saan ja voin palkita itseni viinalla. Se on tarpeeksi hyvä syy juomiseen. Sitä täytyy juhlistaa. Onko näin? No aina se ennen oli niin ja samaa tapaa mä olen käyttänyt 30 vuotta. Kas vain mä sain tapettua ensi iskulla kärpäsen ....jeee palkitsempas itseni viinalla. Tätä on syytä juhlistaa. Jeee ... mä sain uuden ja vaikean kudontamallin opeteteltua ... jeee mä voin palkita itseni viinalla. Tätä on syytä juhlistaa. Oi oi  oi Paino on pudonnut viime kerrasta peräti 2,9 kiloa. No niin ... jeeeee nyt mä voin palkita itseni viinalla ja pitsalla ja kermamunkeilla ja ja ja .... tätä on syytä juhlistaa. Ja tämä mun listani jatkuu loputtomiin.

Joo.... mä tiedän. Ei kovinkaan fiksua toimintaa Eikä viisasta. Mutta hyvä että mä saan näitä elämän mittaisia lukkoja aukeamaan. Se antaa uusia mahdollisuuksia selvitä ja parantaa käyttäytymistä sillä se mun palkitsemisrituaalini on ollut täysin väärää ja sairasta. Ei ihmisen tarvitse olla itseään joka käänteessä palkitsemassa. Ei todellakaan. Se onnistumisesta tuleva riemun ja hyvänolontunteen pitäisi riittää.

Siis ne elämän realiteetit kun iskevät voimalla päin pläsiä niin ei voi muuta kun rukoilla ja kiittää Korkeinta Voimaa että mä olen vielä hengissä. Ehkäpä näiden oivallusten myötä mun on ehkä helpompi elää itseni kanssa. Mä kun olen aina miettinyt miksi mä olen tälläinen "kieroonkasvanut" paskiainen. No toki se paskiainen on vain mun omassa päässäni ja tiedän että ne ajatukset että mä olen huonompi kuin kaikki muut ihmiset ja ihmiset ei tykkää musta on vain mun omassa päässäni. 

Ja ne pahimmat viholliseni ovat mun korvieni välissä. 

Simaton vappu


Hauskaa vappua 

Tuli sitten simaton vappu jälleen kerran.
Kävi nimittäin jälleen kerran niin tavallisen tavallinen juttu kaupassa että siihen törmää joka tilanteessa.

Nimittäin alkoholistin täytyy olla tarkkana eri tuotteiden suhteen. Mä olen totaalikieltäytyjä ja mä en kaada suustani alas enkä käytä muutoinkaan mitään sellaisia tuotteita jotka sisältävät pikkiriikkisen määränkin alkoholia. Tälläisiä tuotteita kyllä löytyy.

Karviselle simaa ja mulle vadelmalimpsaa
Karvinen lähti avustajan kanssa eilen kauppaan ja mä sanoin sille avustajalle vielä lähtiessä että tarkistaa ja katsoa että siinä simassa jota kaupasta ostavat ei saa olla yhtään alkoholia. No olivat katsoneet ja tuli heillä ostettua kaksi pulloa  marlin alkoholitonta simaa. Noooooooot ... siis rupesimme munkeilla herkutelemaan ja avasin pullon ja olin jo kaatamassa lasiini sitä kun mieleeni välähti että tarkistanpas nyt kuitenkin vielä kerran. No niinhän siinä kävi että perhana soikoon siinä oli kuin olikin alkoholia. Tuoteselosteessa luki että sisältää 0,8 alkoholia.

Nyt sitten kohtuukäyttäjät voivat ajatella että no jo on typerää nillittää noin pienestä määrästä alkoholia. No mä nillitän. Sillä kyse on mun elämästäni ja mun nykyhetkestäni ja tulevaisuudestani. Eikä kukaan tai mikään ole oikeutettu varastamaan multa mun raitista elämääni. Mä nimittäin yritin 30 vuotta olla kohtuukäyttäjä onnistumatta siinä. Mä yritin raitistua 30 vuotta onnistumatta siinä ja nyt vihdoin viimein minnesotahoidon avulla raitistuttuani mä haluan pysyäkin raittiina.

Tosiasiahan on se että mä olen täysin löyhäpäinen mitä tulee viinaan. Mä en pysty sitä juomaan en edes maistamaan ilman että se sortaa mun raittiudelle rakennetun perustan.  Mun elämäni perusta on kerran jo murtunut ja mä olen sen joutunut pala palalta uudelleen rakentamaan ja mä en todellakaan halua niitä mun perustojani viinalla lantrata. Se entinen elämä ei houkuttele. Eikä se ensimmäinen ryyppy kiinnosta. Mä menettäisin liian paljon. Mä menettäisin kaiken. Ja kun jo kerran olen siellä kuoleman portteilla käynyt niin takaisn en halua mennä.

Joten mä olen ihan tyytyväinen ilman simaa ja muita mukamuka tuotteita. On muuten niin että mä en suvaitse edes alkottomia oluita tai viinejä. En syö missään muodossa edes ruokia joissa on käytetty alkoholia niiden valmistamisessa. En glögikakkuja en punaviinikastikkeita. Jokainen alkoholisti tekee niinkuin itse haluaa mutta mun mielestä se niiden mukamuka juomien juominen on täydellistä itsensä pettämistä. Sillä siitä on hyvin lyhyt entiselle tielle jolla ainakaan mä en halua olla.

Joten olen kiitollinen siitä mitä olen saavuttanut.
Ja elän loppuelämäni ilman minkäänlaista viinaa.
Mun elämä on sen arvoinen.
Mä olen sen arvoinen💗


Voittaja fiilis


Heippa kaikille ja mukavaa ja ennenkaikkea raitista perjantaita ja viikonloppua.

Kyllä on ollut sitten niin huippu päivä että on aivan huikean hyvä fiilis kerta kaikkiaan.

Näin ihanaa euforian ja ilon ja onnen tunnetta viinasta ei tullut koskaan. Ja siis on aivan käsittämätöntä miten hauskaa ihmisillä voi olla ihan selvinpäinkin. Ei siihen hauskanpitoon mitään viinaa tarvitse. Ei enää. Nyt kun olen viimeinkin päässyt tähän raittiin elämän makuun niin tämä elämä tuoksuu ja maistuu todella hyvälle.

Tekisi mieleni monesti saarnata vielä viinankiroissa oleville että kokeilkaa sitä raitista elämää. Mutta en mä siihen pysty. Mä nimittäin olin se viinankiroissa ollut jästipää joka uskoi ja luuli vakaasti että mä olen toivoton tapaus mutta niin vain kävi että tuli siitä tästäkin toivottomasta tapauksesta raitis alkoholisti. Haluan niin kovasti sanoa kaikille tätä blogia mahdollisesti lukeville että kaikilla on toivoa. Ei sitä kirvestä kannata kaivoon viskata. Jokaisella meillä on mahdollisuus siihen onnelliseen ja raittiiseen elämään.



Mulla on vielä riesana kaikenlisäksi vielä tuo pakko-oireinen häiriö eli OCD. Se teettää elämään omat vaikeutensa. Eli mulle on hirvittävän vaikeaa lähteä kotoa yhtään minnekkään kun mä pelkään kaikkea ulkona olevaa. Mä pelkään ihmisiä, eläimiä, avoimia paikkoja, portaita ... nykyisin kun mä istun pääasiassa tässä pyörätuolissa niin se meneminen ja tuleminen on kohtalaisen helppoa. Ei tarvitse kun tilata taksi ja eikusta menoksi. Vammaisena mä saan niitä virkistäytymismatkoja.


Mä olin sopinut jo maanantaina tämän menomme. Mutta tottakai tänä aamuna se paniikki iski. Olin perumassa monta kertaa. Oksetti ja oli mukamas huono olo. Mutta sitten tulin ajatelleeksi että siihen OCD:hen kun ei oikeastaan mitään parannuskeinoa ole. Kaikkein paras keino on altistaa itsensä niille pakko-oireita aiheuttaville asioille. Joten niin sitä mentiin kohti Vaasaa ja nyt jälkeenpäin mulla on niin voittaja fiilis kun olla ja voi. Mä siis voitin itseni ja pelkoni ja mä toivon että se lähteminen kotoa olisi vähän helpompaa seuraavalla kerralla. Mä olen lopen kyllästynyt katselemaan tätä maailmaa ikkunalasien läpi ulos ja toivomaan että saisi edes pienen osan siitä ihanasta lämmöstä ja ihanasta ilmasta iholle eikä vain seurata elämää lasin takaa.

Käytiin ostamassa Karviselle uudet kengät eli suomalaista laatutyötä ja sievin jalkineen. Siihen nyt on erinäisiäkin syitä miksi sen kengän on pakko kestää ja oltava lestiltään leveä. Karvinen on v. 2011 saanut aivoinfarktin ja halvaantunut vasemmalta puolen ja hänellä on kengissä erikoispohjalliset ja vasemmassa kengässä bluerocker jalkatuki.

Kävimme myös maistelemassa Jungle Juicebarin herkkuja. Meinasi tulla ongelma eteen kun se tuo maailma ei ole tehty pyörätuoleja varten. Siinä kun on tuo luiska pikkasen liian jyrkkä. Onneksi tuntuu löytyvän niitä ihania ihmisiä jotka ovat valmiita auttamaan. Eli suurkiitos tänään kohtaamillemme ihmisille.

Ennen kotiinlähtöä reissasimme hissillä Clas Ohlsonille ja sen jälkeen joimme vielä nisukahvit Arnoldsilla eli kokonaisuudessaan täydellinen päivä.

Nyt suunnittelemme jo sitten  seuraavaa retkikohdetta.
Sillä mä aion tämän OCD:n voittaa ja mä en anna sen sanella miten mä elän elämääni.
Mä en antanut viinapirunkaan voittaa. Tosin sehän nyt on koteloituna tuolla mun sisälläni ja mulla ei ole aikomustakaan päästää sitä vapaaksi koskaan enää.
Elämä on paljon ihanampaa ja nautittavampaa juuri näin.




Ei niinkään paska päivä!

Toisinaan tuntuu siltä että ketä mä yritän huiputtaa näine raittiuden toitotuksineni. Että olisiko se sama kuitenkin kierauttaa se korkki auki..... no olisiko se sama? Ei se ole sama. Mä olen alkoholisti ja mä en siitä muuksi muutu. Onko se kohtuukäyttön ajattelu mahdollisuus? Ei todellakaan ole. Mä olin alkoholisti eilen, mä olen sitä tänään ja mä olen sitä päivieni loppuun saakka. Ajattelemalla mahdottomuuksia mä ajan itseni umpikujaan jossa mä en halua olla.
Tänään mä olen raitistunut alkoholisti. Edes sillä pahalla hetkellä mun ei tee mieli viinaa. Ei enää ... ei jos lasken miinukset ja plussat. Oikeastaan mun ei tarvitse edes laskea koska mä en keksi mitään hyvää alkoholin käytössä. Miksi siis kiusata itseään ajatuksilla sellaisesta mikä on silkka mahdottomuus nyt ja tulevassa.Entiseen mä en halua palata. Se paska on nähty ja meinasi kokeilevana kohtuukäyttäjänä mennä henki. Ahdistuksen hetkellä täytyy muistaa se asia että alkoholi ei ole mahdollisuus. Ja muistaa se tärkeä asia että: MIKÄÄN ASIA EI OLE NIIN HUONOSTI ETTEIKÖ SITÄ SAA VIINALLA VIELÄ HUONOMMAKSI.
Mä olen ylpeä itsestäni ja siitä työstä jonka olen oman raittiuteni ja mielenterveyteni eteen tehnyt. Mä rakastan sitä ihmistä joka katsoo mua tänään peilistä takaisin. Siellä silmien takana ei asu enää se viinaperkele, ahdistus, pahaolo eikä levottomuus. Siellä asuu rauha, raittius ja hyväolo, onnellisuus, onni ja rakkaus, myötäeläminen, positiivisuus ja onnellinen elämä.
Joskus on vain hyvä pysähtyä ja hengähtää ja miettiä niitä asioita jotka monille ihmisille on itsestäänselvyyksiä. Mulle se raittius ei ole itsestäänselvä asia. Mä olen sairas nainen. Sairastan sairautta nimeltään alkoholismi. Mulla ei ole enää syytä piiloutua tekosyiden ja selitysten taakse viinamaahan. Mun raittius on kiinni siitä yhdestä ryypystä. Musta ei kohtuukäyttäjää tule koskaan. Sitä kerkesin todellakin harjoitella ja kokeilla yhden 30 vuotta onnistumatta.
Viina vei multa mitei kaiken. Olen pyytänyt anteeksi ihmisiltä ja saanut anteeksi. Kaikki eivät ole antaneet eivätkä halua olla missään tekemisissä kanssani. Mutta sekin on ihan ok. Se on heidän valintansa olla tutustumatta tähän uuteen Satuun. Se ihminen joka musta on kasvanut niiden hetkien kautta jotka olen raittiina saanut elää on tuhansien ja taas tuhansien askelten päässä siitä kammottavsta juoposta joka mä joskus olin. Ja takaisin ei ole paluuta.Mä olen onnellinen näin.

Mä olen onnellinen viimeinkin
Näin on ihan hyvä olla
Hetki kerrallaan
Askel kerrallaan ❤️🙏

Mielipiteeni iltalehden artikkelista Eroon masennuslääkkeistä?

Törmäsin tähän Iltalehden tämänpäiväiseen juttuun Eroon masennuslääkkeistä? Mitä mieltä olette tästä Iltalehden jutusta? Mä en todellakaan väheksy jutussa puhuvan Mikan masennusta koska todellinen masennus on kamala sairaus ja siihenkin löytyy omat hoitokeinonsa. Mä vaan kyseenalaistan sen miten hänelle se diagnoosi on tehty ja miten sitä on hoidettu. Tai miten juttussa asiasta kirjoitetaan. Eli kyseessä on täysin oma mielipiteeni kyseiseen artikkeliin.
Iltalehti:Eroon masennuslääkkeistä.
Mulla pisti silmään heti tuo aloitus että: " Runsaan päihteiden käytön seurauksena hän alkoi saada voimakkaita paniikkikohtauksia. Paino rinnan päällä tuntui uuvuttavalta. Mikalla diagnosoitiin ahdistuneisuushäiriö, johon hän alkoi syödä masennuslääkettä. " ---Onkohan mitenkään mahdollista että diagnoosi oli alunpitäenkin väärä ja siinä keskityttiin siihen mahdolliseen masennukseen kun olisi pitänyt keskittyä siihen mahdolliseen alkoholismiin.

Jumankekka mulla oli itselläni melkoiset paniikkikohtaukset myös ja diagnoosina masennusta sun muuta Bipolaarista mielialahäiriötä. Kuinka ollakkaan kun raitistuin niin huomasin että helvetti soikoon enhän mä olekkaan masentunut enkä vainoharhainen eikä tule paniikkihäiriöitä. Ei ole tarttenut masennuslääkkeitä enää syödä. Eikä masennus paina takaraivossa koko aikaa eikä viinapiru pyöritä ja uskottele mulle että mä olen masentunut. Siis mä olen ajoittain yhä masentunut mutta se masennuksen tila ei ole enää niin kamalan läpitunkeva kun juovana aikana. Ja nykyään mä tiedän syyt siihen masennukseen. Se ei enää ole vain sellaista epämääräistä ahdistuksen tunnetta.

"Hiljattain Mika koetti olla viikon ilman lääkettä. Se oli kolmas yritys viiden vuoden sisään. " .. ---Siis no siinähän sitä tosi yrityksiä on ollutkin .... mä nyt yritän vähän tässä vierottautua ja oi voi kun tuntuukin pahalta niin onhan mun helpompi ottaa pilleri kun ottaa itseäni niskasta kiinni ja oikeasti tehdä asialle jotain.
"Mikaa ei harmita käyttää masennuslääkettä. Hän ei koe sen haittaavan elämäänsä ja uskoo pääsevänsä siitä eroon niin halutessaan. " --- No tuota noinniin ... hienostihan tuo eroon pääseminen on sujunutkin. Ihan niinkuin mä noita tekosyitä olisin kuullut omasta suustanikin juuri samanlaisia. En mä pysty. Mua ahdistaa. Plaah plaah plaah ... kaikki tähtää siihen helppoon ratkaisuun olla tekemättä ongelmalle mitään tai ylipäätään olla näkemättä koko ongelmaa. "Vieroitusoireet aiheuttavat huonovointisuutta, ahdistusta ja huimausta sekä sähköiskumaisia tuntemuksia päähän. Lisäksi hän kuvailee olleensa hyvin pahantuulinen. " "Olo on mennyt kuitenkin niin huonoksi, että ennemmin otan lääkkeen. Elämä on siten helpompaa niin minulle kuin läheisilleni, hän kertoo." --- Siis kenelle helpompaa ...itselleen ennen kaikkea. Sitä on niin helppo puhua läheisten suulla siitä miltä heistä tuntuu että mä nyt jatkan näitä pillereiden syöntiä kun se on läheisille helpompaa ja saa siten siunauksen sille ettei itsensä tarvitse tehdä asialle mitään.
Siis nää nyt on mun omia ajatuksiani joita heräsi tuosta artikkelista ja mun omaa viiltävää analyysiäni😏 Jotenkin vaan nousi niskakarvat pystyyn tuosta jutusta että olipas taas liipalaapaa ... tai jotain sinne päin. Siis musta tuntuu että tuossa tapauksessa on kyse ennemminkin siitä että tämä Mika on koukussa niihin rakkaisiin lääkeisiinsä eikä halua asialle tehdä mitään ja etsii syitä voidakseen jatkaa niiden pillereiden popsintaa. Alunpitäen väärästä diagnoosista on syntynyt huumekoukku ja riippuvaisuussuhde lääkeisiin jolle ei halua tehdä mitään ja selittelee selittelemistään. Mä en ota kantaa siihen mikä on oikea tapa vieroittua lääkekoukusta mutta ansimmäinen askel on se että myöntää itselleen että mulla on ongelma ja tekee sen ongelman eteen jotain eikä jatka niitä selittelyjään suodakseen itselleen saman helpon reitin. Eli ei tarvitse ottaa vastuuta eikä ole tarpeeksi miestä myöntämään itselleen totuutta. Näitä tälläisiä jutun Mikoja on paljon ja ehkä heillä olisi siihen peiliin katsomisen paikka. Mitä sieltä näkyy ...lääkeriippuvaisen vaiko raittiin kasvot.