Mikä vaivaa kun mikään ei vaivaa

"Ärsyttää taas niin vietävästi. Ja siis mikä ärsyttää siis no sehän siinä onkin kun en mä tiedä mikä ärsyttää. Yritän ajatella positiivisesti ja muistella että tämänkin menee ohi mutta joskus vaan on sellaisia hetkiä jolloinka olo on sellainen että nyt ärysttää kaikki. Ja kun ei sanoiksi osaa määritellä että mikä mättää.

Jollakin lailla tuo tulevaisuus mua huolettaa. Tai no sehän se huolettaa aina. Mä tiedän että nämä on sellaisia asioita että pitäisi elää vaan se päivä kerrallaan kun ei siitä tulevaisuudesta kuitenkaan kukaan meistä tiedä.

Se ajatus siitä menneestä elämästä piinaa toisinaan. Joskus tulee nenään joku tuoksu tai joku sanoo jonkin sanan joka tuo muistoja menneestä jo eletystä elämästä. Ei pitäisi muistella sitä mennyttäkään. No ei mutta joskus tulee sellainen olo että joku tietty tapahtuma tulee mieleeni. Ja eikä nyt niin ne positiiviset asiat vaan pelkästään ne negatiiviset asiat......"

Sunnuntaina 30.6.2019

Päätin jättää tuon tekstini tuohon. Aloitin kirjoittamaan tätä blogitekstiä jo perjantaina mutta mitä pidemmälle pääsin niin sitä ärsyyntyneemmäksi olo muuttui ja sitä enemmän ärsytti. Joten lopetin kirjoittamisen siihen. Tuossa lopussa silmillä oli jo kiukun kyyneleet ja olo oli aika kamala.

Nyt tänään tunne on vallan toinen ja mut valtaa suuri hämmennys lukiessani tuota onnetonta tekstiä. Mä olin tyystin unohtanut sen että miten suuri armo mua on kohdannut kun mä olen tänäänkin täällä. Unohdin sen miten likellä olin kuolemaa. Unohdin senkin miten olla onnellinen. Kaikki paha olo pelkästään sen takia että sattui nyt ärsyttämään. Tuntuu siltä että pienestä lumipallosta rinteeseen heitettynä syntyikikin melkoinen lumivyöry. Onneksi sentään pysäytin sen ajoissa. Koko perjantain olo oli sellainen että mua ärsyttää niin vietävästi. Ja kun Karvinen halasi ja kysyi että mikä sua ärsyttää ja itkettää niin en mä siihen vastausta osannut antaa. Tuli sellainen olo että mikä hitto vaivaa kun mikään ei vaivaa. Kun tekemällä pitää saada paha olo kun on niin tottunut siihen että on paha olo ja paha olla. Se onnellisuus on niin harvinainen tunne että ei sen kanssa osaa vielä elää joten sitä on ihan pakko tehdä vaikka  mistä se paha olo että olisi yhtä surkea olo kuin ennen juoppona. Saa sitten tuntea itsensä täydelliseksi marttyyriksi...itkeä krokotiilin kyyneleitä kun elämä mua sortaa ja kukaan ei musta tykkää eikä rakasta. 

Onneksi nyt sitten huomaa sen oman typeryytensä ja on havahtunut että ei noin. Jos olo tuntuu surkealta niin on hyvä muistaa ne seikat miksi mulla on oikeus olla onnellinen. Miksi mun pitää olla onnellinen. Ja miksi mä saan olla onnellinen. Onnellinen iloinen ja elämää täynnä. 

Iso hallaus kaikille teille ihanille  💕

Nautitaan elämästä ja ollaan yhdessä onnellisia 💖

Huomenna onkin sitten heinäkuu 💟

Hei sulle heinäkuu .... ihana tavata .... mun nimeni on Satu ja mä olen raitistunut alkoholisti 💞

Pimeästä valoon

Heinäkuussa...noin kuukauden kuluttua tulee täyteen kaksi vuotta päihteetöntä elämää. Kun mä muistelen kaikkea sitä kamalaa mitä piti tapahtua ennenkuin mun mieleni avautui ajatukselle siitä että mulla on helvetin iso ongelma. Ennenkuin mä tajusin että mulla ei ole pienen pieni alkoholiongelma vaan mä olen täys rappio alkoholisti. Paljon tapahtui. Paljon piti tapahtua. Multa lähti miltei henki. Mä olisin tarvinnut apua jo paljon paljon aikaisemmin mutta en mä kehdannut pyytää. Mä ajattelin että ei kukaan välitä kuitenkaan. Olihan se toki helpompi ratkaisu jatkaa juomista kun edes yrittää raitistumista. En mä onnistuisi kuitenkaan. Mä tiesin että mun tieni johtaa kohti kuolemaa. Mä olin tiennyt sen jo kauan. Mun virtsarakko oli lakannut toimimasta ja pissa tuli miten sattui koska mä en tuntenut pissaamisen tarvetta. Mun vatsani oli pysyvästi ripulilla. Karvinen ei osannut epäillä mitään. Kyllä hän tiesi että mä voin huonosti mutta ei hän tiennyt miten huonosti. Mä olin niin helvetin hyvä manipuloimaan ja puhumaan paskaa että uskoin itsekin kaiken sen paskan todeksi jota mun suuni syölsi ulos.

Miksi mä näitä muistelen. Eikö se ajatus ollut että kukaan ei voi menneisyyttään muuttaa. Aivan niin....niin se on. Mutta mun on pakko muistaa se missä mä olen ollut. Mistä mä olen lähtenyt. Mikä mua odottaa jos takaisin menen. Eli mun on muistettava jotta pystyn pysymään oikealla polulla. On muistettava se miten arvokasta tämä elämä on näin raittiina ja miten onnellinen mä olenkaan kun olen saavuttanut jotain ihan itse. Minä....ikuinen luuseri....ikuinen epäonnistuja joka ei pitänytkään paikkansa. Mä onnistuin jossakin niin suuressa kuin raitistuminen. Tämä on mun juttuni. Juttu josta mä olen helvetin ylpeä.

Mä ajattelin alkuun että enhän mä kehtaa kenellekkään kertoa että mulla on alkoholiongelma ja että mä join jalat altani. Mä kun jouduin tai siis pääsin vuodeosastolle hoidettavaksi, Karvinen oli soitellut parin ystävän kanssa. Mä kysyin heti että ethän sä saakeli kertonut miksi mä täällä olen. Karvinen sanoi kertoneensa. Ja mä taisin pimahtaa miltei täysin. Mä huusin ja itkin että se ei ole sun asiasi mun asioitani levitellä. Että sun takiasi kaikki kohta luulevat että mä olen joku helevetin alkoholisti. No tuossa vaiheessa mä en vielä ollut tietoinen siitä seikasta enkä ollut ymmärtänyt vielä sitä seikkaa että hei vaan ... mähän olen alkoholisti.

Mua pelotti avoimuus pitkään. Mua pelotti silloinkin kun pääsin päihdekuntoutukseen OIKEAHETKI nimiseen paikkaan. Musta tuntui siltä että koko maailma tuomitsee mut että ei kukaan ymmärrä. Kun en mä itsekään ymmärtänyt omia tekojani. En mä ymmärtänyt syitä juomiselle. En mä tiennyt enkä ymmärtänyt että alkoholismi on sairaus. Se viisaus pohjattomassa pimeydessä alkoi valaistua vasta sitten kun aloitin päihdekuntoutuksen ja ensimmäistä kertaa tajusin että helvetti soikoon enhän mä olekaan yksin. Mun kaltaisiani alkoholsimiin sairastuneita on paljon paljon muitakin. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä en ollutkaan yksin vaan mä kuuluin johonkin. Olin osa jotain suurta. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni mä kuuntelin. Mä kuuntelin heitä joidenka kanssa mä siinä ringissä istuin. Pystyin samaistumaan ja ymmärrykseni kasvoi kerta kerralta. 

Kunnes tulin siihen pisteeseen että mä olin täysin sinut oman alkoholismini kanssa. Siihen hetkeen kun katsoin että mun ei tarvitse hävetä sitä mistä mä olen lähtenyt eikä sitä että mä olen raitistunut alkoholisti. Mun ei tarvitse hävetä sitä että mä melkein kuolin. Ajattelin että olemalla avoin ja kertomalla tästä suuresta jutusta eli raitistumisesta voin kertomuksellani, avoimuudellani ja esimerkilläni osoittaa kaikille ehkä vielä epäileville että se raitistuminen on mahdollista. Sitä toivotonta tapausta ei ole olemassakaan. Koska mä olin se toivoton tapaus. Ja katsokaa mua nyt. Tässä mä olen. Raitis ja onnellinen.

Mites on sen kärsivällisyyden laita

No eilen tuli kyllä mietittyä että mitä ihmettä mulle on tapahtunut. Kaiken sen ähellyksen ja väkerryksen, muutaman kirosanan ja voivottelun ja nauruntyskähdysten jälkeen tuloksena oli komea ja hyvänmakuinen tiikerikaakku. Mutta jotta sinne päästiin olikin kulunut aikaa lähes 7 tuntia, erinäinenkin desi jauhoja, paketti munia, melkeen pussi leivontasokeria sun muita aineksia jokunen määrä. Ja nähdä saa myöhemmin onnistuinko mä pilaamaan yhden kakkuvuokanikin.

Eli Juhannusleivontaa osa 1

Miten saat kaikkein helpoiten voisokeri ja munasotkun leikkaamaan. Huolehdi siitä että varmasti on lämmin ilma. Jos se ei auta niin huomaa juuri kun taikina alkaa olla sopivaa jauhojen lisäämistä varten että "voi että ku ihanaa meidän partsilla on orava välipalalla" ja unohda koko hemmetin sotku yksikseen pyörimään.....taisi sitten pyöriä hiukka liian kauan 😂😂😂😂

Mutta eipäs hätää aloitetaanpas sitten alusta.

Joo ja en viitsinyt yrittää ruveta tuota pelastamaan vaan aloitin suosista alusta... Eihän mulla ole muuta kun aikaa ja hermotkin on aika hyvin kohdillaan ...tai siis luulisin ainakin ... jos ei lasketa lukuun niitä muutamaa sensuroitua sanaa niin en tainnutkaan sanoa yhtään mitään 😂😂😂😂

Juhannusleivontaa osa 2

Kaksi tuntia myöhemmin ....!

Taaskaan en muuten oikeastaan sanonut yhtään mitään ...ellei lasketa niitä sensuroituja kirosanoja... Jos nyt jotain hyvää tästä etsii niin A) Mä olen täysin selvin päin B) Tämä kasvattaa hermoja ( Mitkä ne on??????) C) Kuulisitte vaan kuinka mä täällä nauraa hirnun. Mä en oikeastaan jaksa itkeäkkään.

Ja kuinkas tässä näin pääsi käymään. Oravaa nyt ei voi enää syyttää .... jos reseptissä lukee että 50 minuuttia ja 175 astetta niin neuvoisin ystävällisesti että uskokaa sitä reseptiä ja tarkistakaa että se uuni oikeasti on 175 asteessa. Koska jos eräs hassunhauska rakas Karvinen on huononäköisenä nähnyt väärin ja vääntänyt uunin 225 asteeseen....ei siinä auta kakkua pelastamaan edes ajastukselle laitettu puhelinkaan.

Ja eikusta kolmas kerta toden sanoo. Ja mä en s periksi anna. Mä sen tiikerikaakun leivon vaikka  hmikä olisi.... NIINH että uskokaa pois. Tässä urakassa saattaa mennä koko juhannus mutta ainakin olen sitten sitä kärsivällisyyttä kasvattanut että voin jo mennä liiat myymään torille huonompihermoisille niinh ... 😂😂😂😂

Juhannusleivontaa osa 3
6 tuntia myöhemmin

Kyllä nyt täytyy todeta että hupsista keikkaa KOLMAS KERTA TODEN SANOI. Pitihän sitä palaset koemaistaa ja ihan syömäkelepoiseksi se todettiin. 

Eihän tässä mennytkään kun puoltoista pakettia voita, erinäinenkin desi jauhoja, melkoinen kasa munia sun muuta.... 

Joten näin tällä kertaa.

Saa luvan sitten olla perhanan hyvää kakkua kun se piti kolmesti leipoa.


Ja mitäs tästä nyt sitten opein. No ainakin sen että olen todella kehittynyt ihmisenä. Se entinen alkoholisti Satu ei olisi viitsinyt vaivautua ekaa yritystä pidemmälle. Ja jos mä selvinpäin olisin tuota ruvennut tekemään ja noin olisi käynyt niin olisihan se ollut taas yksi syy painua viinakauppaan ja hakea Juhannusjuomat vaikka miten oltaisiin sovittu alkottomasta Juhannuksesta. Kun mä niin kauheasti ahdistuin tuosta pilalle menneestä kaakusta että pakkohan mun on saada jotain piristystä elämääni. Karvisena olisin siinä vaiheessa  kyllä jo miettinyt että tekikö se sen tahallaan. Että oliko se kakun pilalle meno tahallista jotta saataisiin syy viinakauppaan menolle.

Mutta siis nythän toi oli pelkkä vahinko ja sekavien sattumusten sarja. Ei tullut kertaakaan mieleen että se olisi joku syy juopottelulle tai syy ahdistukselle. Tuli mieleeni että näin niitä hauskoja ja ihania muistoja luodaan joille voi sitten myöhemmin nauraa ja jotka sitten muistaakin vuosienkin päästä hauskana tapahtumana.

💕 Ihanaa Juhannusta kaikille 💕

Ajatusten viemää

On se vaan kumma miten nuo ajatukset viinasta on iskostuneet tuonne kroppaan. Joka sopukkoon ja suoneen ja ajatusten kiehkuroihin, aivopoimuihin. Kävi nimittäin niin että tuossa äskettäin lueskelin uutta Maku lehteä ja siinä tuli kuin tulikin viini mainos yhdellä sivulla koko sivun kokoisena. Ei mua nykyisin ne mainokset haittaa enkä mä sen enempää asioita jää pohtimaan mutta nyt jostakin syntyi pikainen ajatus että voi jee... tuossahan on mukavan näköinen pullo. Oikeen kengurun kuvalla. Tuota mä en oo maistanutkaan. Ajatus kävi mielessä ihan parin sekunnin verran ja sitten mulle samassa iski ajatus että mitä ihmettä mä oikein pohdiskelen. Viinaa ei tee mieli mutta silti ensimmäinen ajatus oli että voi jee....tuota mä en olekaan maistanut. Tuumasin siinä sitten ääneen että ja et muuten Satu maista nytkään. Ei tullut mitään surumielistä tunnelma, ei kyyneltä vierähtänyt silmäkulmasta, ei himoa eikä mitään muutakaan katkeruutta. Kunhan vaan huomasin jälleen miten paljon mulla on töitä tehtävänä. 

Mä en koskaan ole valmis tämän raittiuden suhteen. Musta ei koskaan tule kohtuukäyttäjää. Siis tarkoitan nyt sitä että olisin siinä tilanteessa että olisin parempi kuin muut. Siinä tilanteessa että mulla ei olisi enää kanssa tovereiltani mitään opittavaa. Tämä mun matkani on vasta alussa ja vauvan askelin sitä taaperran. Heinäkuun lopussa tulee 2 vuotta siitä kun olen viimeisen viinani juonut. Tämä matka on alussa ja mä tulen kulkemaan tätä matkaani loppuikäni. Mä imen tietoa itseeni. Mä olen aina valmis oppimaan uutta. Mä olen aina valmis kuuntelemaan mitä kanssa alkoholisteillani on sanottavaa. Kaikesta voi oppia. Kun vaan kulkee avoimin mielin ja on valmis olemaan nöyrä. Mä olen  alkoholisti nyt ja mä olen sitä kuolemaani asti. Mutta sitten kun se mun kuolemani tulee jonakin päivänä. Niin se mun kuolemani ei tapahdu viinan takia.

Mä mietin tuossa juhannusta 2017. Mä en muista siitä yhtään mitään. Mulla ei ole pienintäkään muistikuvaa siitä mitä me tehtiin. Mitä me syötiin. Oliko mulla hauskaa. Oliko Karvisella hauskaa. Mun on täytynyt olla helvetin kipeä koska tuosta kuukauden päästä mä annoin periksi ja kutsuin kuoleman kylään. Mä en enää jaksanut ja olin valmis menemään helvettiin. Koska taivaaseen mulla tuskin olisi pääsyä ollut jos sitä nyt on vieläkään. Mutta miksi mä en muista mitään. Miksi mä en muista juhannuksesta 2016 mitään. Miksi mä en muista joulusta 2016 mitään. No varmaankaan ei tarvitse syitä kaukaa hakea kun muistelee sitä kosteaa juopon elämää mitä mä elin. Tänä päivänä mä en voi käsittää sitä miten mä saatoin tehdä itselleni sellaista ja Karviselle. Miten mä saatoin päästää tämän elämän hallinnan hyppysistäni. Turhaa kai se miettiminen on koska mä tuskin sitä vastausta saan koskaan. Sen mä tiedän tänään että mä olen alkoholisti. Mä olin sitä eilen, mä olen sitä tänään ja mä olen sitä huomennakin. Elämäni viimeisiin päiviin asti. Tänään mä osaan itseäni hoitaa. Tänään mä olen miljoonien kilometrien päässä siitä Satusta joka mä joskus olin juovana Satuna. Mä olen syntynyt uudelleen. Mä olen onnellinen.

Hyvää Juhannuksen odottelua ja valmisteluita teille kaikille!

Rakastakaa toisianne ja pitäkää toisistanne huolta.

Olkaa onnellisia ja muistakaa tarpeeksi usein sanoa läheisillenne että välitätte heistä ja että rakastatte. Meille on suotu vaan tämä yksi elämä joten eletään se niin hyvin kuin vaan osaamme.

Kiva päivä ja uusi paikka

Tänään on ollut taas huisin mukava päivä. Aamulla kotipalvelusta tuli hoitaja auttamaan mun suihkutuksessa ja kyllä mä olinkin kylvetyksen tarpeessa. Edellinen yö tuli hikoiltua. Se kun tuo lämpötila tahtoo kohota melkoisiin lukemiin tuolla meidän makkarissa. Vaikka meillä on pimennysverho ja ikkunaa ei avata kun vasta yöllä kun se lämpötila on tipahtanut niin alas että pystyy ikkunan avaamaan, niin siltikin yöt meinaa olla yhtä tuskaa. Mutta en valita. Mä rakastan kesää joten mä olen kieltäytynyt valittamasta.

Puoli kahdelta tuli taksi hakemaan meitä kun oltiin sovittu että mennään Karvisen kanssa tutustumaan tuonne päivätoimintakeskukseen että jos siellä rupeaisi käymään edes kerran viikossa näin alkuun. No ensi viikon päästä se paikka menee kiinni 4 viikoksi mutta homma jatkuu taas sitten elokuussa. Aivan mukava paikka se oli ja turhaan olin pelännyt sinne menemistä. Mulla pitää vaan olla se sysäys ja joku jonka takia mennä. Mä kun olen niin hemmetin arka yksin lähtemään yhtään mihinkään.

Mutta nyt on taas jotain mitä odottaa kun luvattiin Karvisen kanssa mennä taas ensi keskiviikkona. Jotenkin on alkanut tuntua siltä että pitäisi olla joku paikka jonne on tervetullut. Joku paikka missä käydä että pääsisi edes kerran viikossa pois kotoa neljän seinän sisältä. Kotona on kiva olla mutta ei se yhtenään ja vain kotona jatkuvasti olokaan kivaa ole. Mä olen ihan tarpeeksi ollut neljän seinän sisällä silloin vielä kun juopottelin. Mä en kotoa ulkomaailmaan mennyt enkä uskaltanut mennä. Mutta mä en olekaan enää se sama ihminen kuin silloin joten mun on pakko tehdä jotain tämän hyvinvointini hyväksi.

Laitoin sitten oikein uudet kesähousut ekaa kertaa päälle. Näissä housuissa on erittäin leveät lahkeet joten ne ovat pikemminkin kuin sellainen housuhameen tapainen. No ennenkuin mä ehdin talosta ulos olin mä saanut jo kolmeen kertaan oikeanpuoleisen housunlahkeen pyörätuolin pyörän väliin. Neljännellä kerralla tuli jo mieleen että riisun kohta noi saakelin housut pois ja lähden pelkässä vaipassa. Onhan nyt sentään kesä ... mutta ei... en mä kehdannut kuitenkaan, Kun jalkaraudat laittoi pyörätuoliin kiinni ja nosti jalat paikoilleen niin housut pysyivät kuin pysyivätkin ojennuksessa ja ei tarttenut viidettä kertaa lahjetta pyörätuolin eturenkaan välistä irroitella.

Mutta nyt on taasen jotain piristävää mitä odotella.

Elämä hymyilee.

On kesä ja ihanan lämmintä.

Kyllä mä sitten olenkin onnellinen.

Hääpäivänä 16.6.2019

HehkU

Siinä sun vierellä
Siinä ihan rinnalla
Käsi kädessä
Yöhön pimeään

Yön hehku edessä

Päivän pyyhkäisy takana
Käsi kädessä
Edessä hetki Hekumaan

Sun kätesi vaeltaessa
Sielu toisensa vierellä
Käsi kädessä
Elämän toiseensa kietoessa

Suru sydämen katveessa
Poistuessa pimeään
Käsi kädessä
Sydän sielun saarekkeessa

Karviselle 16.6.2019
Kiitos että rakastat.
Kiitos siitä että pysyit rinnallani niinä huonoinakin hetkinä.

”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” (1 Kor. 13:4-7)

”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” (1 Kor. 13:13)

💕Olen onnellinen💕 

"Voi Vi**u kun mua VITU**AA tää elämä"

Pääsi kyseinen lause mun suustani tänään kun ähelsin vaippojeni kanssa vessassa.

Ensimmäinen tippui kädestäni ja jäi siihen. En mä sitä ylös saa, hyvä että sain itseni raahattua rollan avulla vessan pöntölle. Toinen vaippa repesi saumastaan sitä kisoessa jalkaani ja jalat oli tykkänään väärässä paikassa... mun on käytettävä housuvaippaa kun liikuntakyvyn menetyksen  myötä mun kropassani tapahtui jotain muutakin. Nimittäin mä en enää tunnista pissaamisen tarvetta. Mä yleensä tiedän pissahädän vasta sitten kun tunnistan jotain lorottavan vaippaan. Asia jonka kanssa olen oppinut elämään sillä mun onnekseni nämä nykyajan housuvaipat ovat lähes huomaamattomat ja hygieeniset. Enemmän mua tässä jutussa vaivaa se että mä olen täysin sen asian kanssa Karvisen autettavana. Mä kun olen niin kamalan kankea ja kroppa ei toimi ja tasapainoaisti on yhä himppasen hakuteillä. Itse kun ei pärjää niin pitää aina pyytää toista apuun. Karvinen sanoo että ei se ole mikään vaiva että autoinhan minäkin häntä aivoinfarktista lähtien eli vuodesta 2011. Mä siihen usein tuumaan että niin ja miten hyvää hoitoa sä saitkaan. Omaishoitajan joka juopotteli työpaikallaan. Omaishoitajan joka huusi ja riehui, pahoinpiteli henkisesti. Joi kaikki rahat ja lainasi lisää kun ei rahat riittäneet.

Aina kun paha hetki sattuu Karvinen sanoo että eikös se ollut puhe että niitä vanhoja ei enää muistella että siitä ei tule kun paha mieli. Siunattu Karvinen .... ja niinhän se oli. Läheiskohtaamisessa meille tehtiin selväksi missä se raja kulkee ja muutoinkin olen oppinut että kaikkein paras on elää vain tässä hetkessä. Menneisyyttään kun ei kukaan voi muuttaa ja tulevaisuutta ei ole luotu. Vain tämä hetki merkitsee.

Ja jos mietitään mitä mä olen saanut tämän raittiuden myötä.

• Uusi elämä
• Raittius
• Onnellisuus
• Uusia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita
• Innostuksen kotitöihin
• Olen saakelin hyvä kokki
• Pääsen kävelemään
• Pääsen asioille
• Oikeahetki
• Seesteisyys
• Kaikki kiire on poissa
• Kyky nauttia arjen pienistä asioista
• Olen elossa

Olen mä vaan aika onnekas ja onnellinen nainen.

Voidessani todeta että niitä hyviä asioita on todella paljon. Niin paljon että voi sanoa että mulla oli onni jäädä henkiin. Kaikkille alkoholisteille sitä uutta mahdollisuutta ei suoda. Joten mä olen onnellinen tästä uudesta elämästä. Jumalan läsnäolo tulee päivä päivältä likeisemmäksi ja niitä henkisiä asioita tulee mietittyä todella paljon.

Joskus niitä huonoja hetkia on kaikilla. Ei mullakaan elämä ole yhtä aurinkoista ja iloista kaiken aikaa. Se masennus tulee haluan mä sitä tai en mutta silloin on vaan herättävä huomaamaan että missä mä olen tänään. Juuri tällä hetkellä. Mitä mä olen saanut ja siinä tilanteessa olon vetää aika hartaaksi kun tajuaa miten suuri lahja tämä mulle annettu uusi elämä onkaan.

Mä elän tänään.

Mä elän tässä hetkessä.

Ja tänään mä olen raitis.

Mitä juon vai juonko mitään

Se keskustelu viriää aina sillon tällön meidän juoppojen keskuudessa. Siis meidän joidenka pitäisi olla raitistuneita. Että mitä sitä juo saunajuomaksi tai kesäjuomaksi tai muutoin vaan. Se kun se alkoholi on kiellettyjen listalla. 

Mä en ajattele sillälailla että se on kiellettyjen listalla tai ylipäätään millään listalla. Sitä viinaa kun ei mulle ole olemassakaan. Mun ei tarvitse sitä ajatella eikä listoittaa tai kategorisoida millään lailla. Mulla on helpompi olla ja elää kun mun ei tarvitse miettiä päätäni puhki että ostankos mä nyt kaupasta sen pilsnerin vaiko alkottoman oluen tai alkotonta punaviiniä. Mä olen raitistunut alkoholisti joten mulle se valinta on selvä. Mä juon kraanasta mieluuten vettä tai jos jotain pitää kaupasta tuoda niin ostan sitten ihan vaan kivennäisvettä.

Mutta mua yhä hämästyttää se miten joidenkin "raitistuneiden" kanssa juoppojen ajatusmaailma toimii. Luin äskettäin eräältä palstalta että yksikin suo itsellensä 0,5% että sitä pitää rajana. Yksi toinen sanoo juovansa alkoholitonta olutta koska pitää sen mausta. Ja mä sanon että ja HÖPÖ HÖPÖ. Kuka alkoholisoitunut juoppo sitä viinaa ja kaljaa kiskoi napaansa sen maun takia. Ai juu ... kyllä vain se tää itse keitetty kilju onkin niin hyvän makuista...sillee kukkaisa bukee. Tai haistelee ja maistelee alkotonta olutta ja kehuu sen makua. Siis missä menee se raja etteikö ne ajatukset mene sinne juoviin päiviin kun sitä joi miltei kaikki partavesistä paripäivää käyneeseen kiljuun saadakseen nuppinsa sekaisin.

Eiköhän se ole meidän juoppojen aika katsoa sinne peiliin että mitä sieltä näkyy ja viimeinkin tunnustaa itsellemme että se aika on mennyt menojaan. On aika olla viiimeinkin rehellinen ja myöntää ne tekosyyt joidenka vuoksi se entinen elämä houkutteli aina vaan syvemmälle sinne suohon. Ihminen joka sallii pienetkin prosentit sallii kyllä ajan myötä isommatkin prosentit ja se matka alkottomasta alkoholilliseen versioon on erittäin lyhyt. Ja toki mulle voi tulla väittämään jotain muuta ja selitellä ummet ja lammet ja mä sanon siinä tilanteessa että luuletteko te helvetti ihan oikeasti että mä en ole noita selityksiä kuullut omasta ja muiden kanssa juoppojen suusta ennekin. Mä olen seurannut vierestä niitä selityksiä ja nähnyt sen miten ne selitykset ovat vieneet mennessään. Sitä itsekkin alkaa uskomaan niihin omiin valheisiinsa. Ja suruissaan huomaa kovinkin raittiuttaan arvostaneen ystävän sortuneen matkalla sinne sivupolulle. Jokaisen tieltä uupuneen mä toivon tervetulleeksi elämääni uudelleen sitten kun he löytävät jälleen sen oikean tien. Sitten kun he ovat sen pohjansa löytäneet ja ovat valmiita ihan aikuisten oikeasti jättämään sen juoppoelämän taakseen.

Mun mielestä kaikenlainen mietistely siitä mikä juoma on sallittua ja mikä ei on täysin turhaa. Jokainen osaa ne omat päätelmänsä tehdä omassa päässään. Katsoa syvälle itseään silmiin ja nähdä kuka sieltä peilistä oikeastaan tuijottaa. Istuuko siellä olkapäällä se vanha vihtahousu perkele joka on houkuttelemassa entisille jäljille vaiko se KV joka opastaa ja ohjaa oikealle tielle. Kuunnellaan mieluummin sitä KV:ta.

Kaikkein paras on lopettaa se valehtelu ja siirtyä askelta eteenpäin ja jättää se itsepetos taakse. Joku saattaa pitää näitä mun juttuja tiukkoina kukkahattutäti mietteinä. Mutta tässä on kyse mun elämästäni ja mun tulevaisuudestani ja onhan se nyt helvetti että mä annan kenenkään sotkea ja pelleillä mun tulevaisuuteni kustannuksella. Sillä kaikki eivät ole raittutensa kanssa niin vankalla pohjalla kuin itse olen. Mun perusta on vahvaksi muuriksi rakennettu. Kiitos OIKEAHETKI ja kaikki vertaistukea mulle antaneet ja antavat. Mutta mä tiedän että niitä vasta raittiutensa löytäneitä on paljon ja he saattavat sortua kovinkin helposti lukiessaan "neuvoja" siitä että ei se haittaa jos sä juot sitä sun tätä. Jokainen voi toimia ihan tavallaan kunhan toimii omassa elämässään eikä tuo niitä omia käsityksiään  yleisesti esille.

Mulle valinta on selvä.

Mulla elämä menee nollatoleranssilla.

Mä olen raitistunut alkoholisti ja sellaisena aion pysyäkin.

Kuuntelen itseäni ja sisintäni ja mitä se KV mulle kuiskuttelee.

Harhailtuani vuosikymmeniä hukassa mä olen löytänyt viimeinkin oikealle polulle ja mä aion sillä polulla pysyäkin.

Tsemppiä meille kaikille.

Suurella sydämellä 

Kesän lämpö ja jonninjoutavaa höpinää

Mä olen aina ollut kesä ihminen ja jotenkin tuntuu siltä että mä nyt en ihan oikeasti tiedä mitä mun pitäisi sanoa tai kirjoittaa. Yritän nauttia niistä pienistä iloisista asioista joita tämä arki tuo tullessaan mutta mitenkä sitä oppisi elämään niin että sitä ei koko aikaa olisi sellainen tunne että kohta jostakin tipahtaa jonkinlainen pommi mun niskaani. Mä odotan alinomaa sitä kolmatta maailmansotaa niskaani ja sitä milloinka tää mun onnellinen kuplani puhkeaa.

Jotenkin mä olen niin tottunut siihen että mä epäonnistun kuitenkin kaikessa mitä yritän tehdä. Heikko itsetunto ajaa typeriin tekoihin ja sitten huomaakin olevansa jälleen oikeassa ja yksin. No saattaa kuulostaa vaikeaselkoiselta mutta joo...sellainen mä olen ollut koko ikäni. En ole koskaan oikeastaan tiennyt miksi mä olen täällä ja mikä mun tehtäväni tässä maailmassa on. Tulee jotenkin kokoajan sellainen olo että mä vaan ajelehdin ja poukkoilen elämänvirrassa sinne tänne ilman sen kummempaa päämäärää.

Toteutin sen kortti-ideani mistä kirjoitin edellisessä tekstissäni. No tulos oli se minkä arvelinkin että mulle tuli sellainen olo että olkoon. Parhaani yritin ja paskaa tuli niskaan että ainakin mä yritin tilanteessa jossa koin olevani täysin syytön ja joutuneeni toisen uhriksi täysin tietämättä oikeen mitä helvettiä siinä jutussa oik

ein tapahtui. Ensin oltiin ystäviä ja se ystävyys muuttui sellaiseksi pakkopaidaksi jossa mun piti kokoajan myötäillä toista ettei se vaan loukkaantuisi. Se ajoi tilanteeseen jossa mulle vähän väliä karjaistiin että OLE SINÄ NYT HILJAA SIINÄ .... ihan kuin mä en tuota lausetta olisi jo aiemmin kuullut edellisessä elämässä ihan tarpeeksi yhdeltä sun toiselta taholta. No ainakin mä voin puhtaalla sydämellä sanoa että ainakin mä yritin korjata jotain mistä en todellakaan ole perillä mitä mun pitäisi korjata. On vaikeaa sovitella toista tilanteessa jossa et todellakaan tiedä mitä helvettiä tässä oikein on tapahtunut. Mutta olen ylpeä siitä että ainakin yritin ja olen sydämessäni täysin onnellinen siitä että mä olen parempi ihminen kuin edellisessä elämässäni. Se edellisen elämän Satu nimittäin ei olisi nöyrtynyt pyytämään anteeksi ja hyvittelemään yhtään mitään. Vaikeaa se oli se nöyrtyminen nytkin mutta mä tein sen silti. Nyt mä todellakin voin jättää koko ihmisen omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä rypemään. Mä jatkan tästä eteenpäin ilmanylimääräistä painolastia siitä että mun pitäisi koko ajan olla jotain millaiseen muottiin toinen haluaa mut kulloinkin asettaa.

Mä olen tästä lähdössä kampaajalle. Pientä piristystä arjen harmauteen.

Lämmin kesä ja onnellinen olo.

Tästä on hyvä jatkaa raittiina eteenpäin.