Voittaja fiilis

Heippa kaikille ja mukavaa ja ennenkaikkea raitista perjantaita ja viikonloppua.

Kyllä on ollut sitten niin huippu päivä että on aivan huikean hyvä fiilis kerta kaikkiaan.

Näin ihanaa euforian ja ilon ja onnen tunnetta viinasta ei tullut koskaan. Ja siis on aivan käsittämätöntä miten hauskaa ihmisillä voi olla ihan selvinpäinkin. Ei siihen hauskanpitoon mitään viinaa tarvitse. Ei enää. Nyt kun olen viimeinkin päässyt tähän raittiin elämän makuun niin tämä elämä tuoksuu ja maistuu todella hyvälle.

Tekisi mieleni monesti saarnata vielä viinankiroissa oleville että kokeilkaa sitä raitista elämää. Mutta en mä siihen pysty. Mä nimittäin olin se viinankiroissa ollut jästipää joka uskoi ja luuli vakaasti että mä olen toivoton tapaus mutta niin vain kävi että tuli siitä tästäkin toivottomasta tapauksesta raitis alkoholisti. Haluan niin kovasti sanoa kaikille tätä blogia mahdollisesti lukeville että kaikilla on toivoa. Ei sitä kirvestä kannata kaivoon viskata. Jokaisella meillä on mahdollisuus siihen onnelliseen ja raittiiseen elämään.

Mulla on vielä riesana kaikenlisäksi vielä tuo pakko-oireinen häiriö eli OCD. Se teettää elämään omat vaikeutensa. Eli mulle on hirvittävän vaikeaa lähteä kotoa yhtään minnekkään kun mä pelkään kaikkea ulkona olevaa. Mä pelkään ihmisiä, eläimiä, avoimia paikkoja, portaita ... nykyisin kun mä istun pääasiassa tässä pyörätuolissa niin se meneminen ja tuleminen on kohtalaisen helppoa. Ei tarvitse kun tilata taksi ja eikusta menoksi. Vammaisena mä saan niitä virkistäytymismatkoja.

Mä olin sopinut jo maanantaina tämän menomme. Mutta tottakai tänä aamuna se paniikki iski. Olin perumassa monta kertaa. Oksetti ja oli mukamas huono olo. Mutta sitten tulin ajatelleeksi että siihen OCD:hen kun ei oikeastaan mitään parannuskeinoa ole. Kaikkein paras keino on altistaa itsensä niille pakko-oireita aiheuttaville asioille. Joten niin sitä mentiin kohti Vaasaa ja nyt jälkeenpäin mulla on niin voittaja fiilis kun olla ja voi. Mä siis voitin itseni ja pelkoni ja mä toivon että se lähteminen kotoa olisi vähän helpompaa seuraavalla kerralla. Mä olen lopen kyllästynyt katselemaan tätä maailmaa ikkunalasien läpi ulos ja toivomaan että saisi edes pienen osan siitä ihanasta lämmöstä ja ihanasta ilmasta iholle eikä vain seurata elämää lasin takaa.

Käytiin ostamassa Karviselle uudet kengät eli suomalaista laatutyötä ja sievin jalkineen. Siihen nyt on erinäisiäkin syitä miksi sen kengän on pakko kestää ja oltava lestiltään leveä. Karvinen on v. 2011 saanut aivoinfarktin ja halvaantunut vasemmalta puolen ja hänellä on kengissä erikoispohjalliset ja vasemmassa kengässä bluerocker jalkatuki.

Kävimme myös maistelemassa Jungle Juicebarin herkkuja. Meinasi tulla ongelma eteen kun se tuo maailma ei ole tehty pyörätuoleja varten. Siinä kun on tuo luiska pikkasen liian jyrkkä. Onneksi tuntuu löytyvän niitä ihania ihmisiä jotka ovat valmiita auttamaan. Eli suurkiitos tänään kohtaamillemme ihmisille.

Ennen kotiinlähtöä reissasimme hissillä Clas Ohlsonille ja sen jälkeen joimme vielä nisukahvit Arnoldsilla eli kokonaisuudessaan täydellinen päivä.

Nyt suunnittelemme jo sitten  seuraavaa retkikohdetta.

Sillä mä aion tämän OCD:n voittaa ja mä en anna sen sanella miten mä elän elämääni.

Mä en antanut viinapirunkaan voittaa. Tosin sehän nyt on koteloituna tuolla mun sisälläni ja mulla ei ole aikomustakaan päästää sitä vapaaksi koskaan enää.

Elämä on paljon ihanampaa ja nautittavampaa juuri näin.

Ei niinkään paska päivä!

Toisinaan tuntuu siltä että ketä mä yritän huiputtaa näine raittiuden toitotuksineni. Että olisiko se sama kuitenkin kierauttaa se korkki auki..... no olisiko se sama? Ei se ole sama. Mä olen alkoholisti ja mä en siitä muuksi muutu. Onko se kohtuukäyttön ajattelu mahdollisuus? Ei todellakaan ole. Mä olin alkoholisti eilen, mä olen sitä tänään ja mä olen sitä päivieni loppuun saakka. Ajattelemalla mahdottomuuksia mä ajan itseni umpikujaan jossa mä en halua olla.

Tänään mä olen raitistunut alkoholisti. Edes sillä pahalla hetkellä mun ei tee mieli viinaa. Ei enää ... ei jos lasken miinukset ja plussat. Oikeastaan mun ei tarvitse edes laskea koska mä en keksi mitään hyvää alkoholin käytössä. Miksi siis kiusata itseään ajatuksilla sellaisesta mikä on silkka mahdottomuus nyt ja tulevassa.Entiseen mä en halua palata. Se paska on nähty ja meinasi kokeilevana kohtuukäyttäjänä mennä henki. Ahdistuksen hetkellä täytyy muistaa se asia että alkoholi ei ole mahdollisuus. Ja muistaa se tärkeä asia että: MIKÄÄN ASIA EI OLE NIIN HUONOSTI ETTEIKÖ SITÄ SAA VIINALLA VIELÄ HUONOMMAKSI.

Mä olen ylpeä itsestäni ja siitä työstä jonka olen oman raittiuteni ja mielenterveyteni eteen tehnyt. Mä rakastan sitä ihmistä joka katsoo mua tänään peilistä takaisin. Siellä silmien takana ei asu enää se viinaperkele, ahdistus, pahaolo eikä levottomuus. Siellä asuu rauha, raittius ja hyväolo, onnellisuus, onni ja rakkaus, myötäeläminen, positiivisuus ja onnellinen elämä.

Joskus on vain hyvä pysähtyä ja hengähtää ja miettiä niitä asioita jotka monille ihmisille on itsestäänselvyyksiä. Mulle se raittius ei ole itsestäänselvä asia. Mä olen sairas nainen. Sairastan sairautta nimeltään alkoholismi. Mulla ei ole enää syytä piiloutua tekosyiden ja selitysten taakse viinamaahan. Mun raittius on kiinni siitä yhdestä ryypystä. Musta ei kohtuukäyttäjää tule koskaan. Sitä kerkesin todellakin harjoitella ja kokeilla yhden 30 vuotta onnistumatta.

Viina vei multa mitei kaiken. Olen pyytänyt anteeksi ihmisiltä ja saanut anteeksi. Kaikki eivät ole antaneet eivätkä halua olla missään tekemisissä kanssani. Mutta sekin on ihan ok. Se on heidän valintansa olla tutustumatta tähän uuteen Satuun. Se ihminen joka musta on kasvanut niiden hetkien kautta jotka olen raittiina saanut elää on tuhansien ja taas tuhansien askelten päässä siitä kammottavsta juoposta joka mä joskus olin. Ja takaisin ei ole paluuta.Mä olen onnellinen näin.

Mä olen onnellinen viimeinkin

Näin on ihan hyvä olla

Hetki kerrallaan

Askel kerrallaan ❤️🙏

Mielipiteeni iltalehden artikkelista Eroon masennuslääkkeistä?

Törmäsin tähän Iltalehden tämänpäiväiseen juttuun Eroon masennuslääkkeistä? Mitä mieltä olette tästä Iltalehden jutusta? Mä en todellakaan väheksy jutussa puhuvan Mikan masennusta koska todellinen masennus on kamala sairaus ja siihenkin löytyy omat hoitokeinonsa. Mä vaan kyseenalaistan sen miten hänelle se diagnoosi on tehty ja miten sitä on hoidettu. Tai miten juttussa asiasta kirjoitetaan. Eli kyseessä on täysin oma mielipiteeni kyseiseen artikkeliin.
Iltalehti:Eroon masennuslääkkeistä.

Mulla pisti silmään heti tuo aloitus että: " Runsaan päihteiden käytön seurauksena hän alkoi saada voimakkaita paniikkikohtauksia. Paino rinnan päällä tuntui uuvuttavalta. Mikalla diagnosoitiin ahdistuneisuushäiriö, johon hän alkoi syödä masennuslääkettä. " ---Onkohan mitenkään mahdollista että diagnoosi oli alunpitäenkin väärä ja siinä keskityttiin siihen mahdolliseen masennukseen kun olisi pitänyt keskittyä siihen mahdolliseen alkoholismiin.

Jumankekka mulla oli itselläni melkoiset paniikkikohtaukset myös ja diagnoosina masennusta sun muuta Bipolaarista mielialahäiriötä. Kuinka ollakkaan kun raitistuin niin huomasin että helvetti soikoon enhän mä olekkaan masentunut enkä vainoharhainen eikä tule paniikkihäiriöitä. Ei ole tarttenut masennuslääkkeitä enää syödä. Eikä masennus paina takaraivossa koko aikaa eikä viinapiru pyöritä ja uskottele mulle että mä olen masentunut. Siis mä olen ajoittain yhä masentunut mutta se masennuksen tila ei ole enää niin kamalan läpitunkeva kun juovana aikana. Ja nykyään mä tiedän syyt siihen masennukseen. Se ei enää ole vain sellaista epämääräistä ahdistuksen tunnetta.

"Hiljattain Mika koetti olla viikon ilman lääkettä. Se oli kolmas yritys viiden vuoden sisään. " .. ---Siis no siinähän sitä tosi yrityksiä on ollutkin .... mä nyt yritän vähän tässä vierottautua ja oi voi kun tuntuukin pahalta niin onhan mun helpompi ottaa pilleri kun ottaa itseäni niskasta kiinni ja oikeasti tehdä asialle jotain.
"Mikaa ei harmita käyttää masennuslääkettä. Hän ei koe sen haittaavan elämäänsä ja uskoo pääsevänsä siitä eroon niin halutessaan. " --- No tuota noinniin ... hienostihan tuo eroon pääseminen on sujunutkin. Ihan niinkuin mä noita tekosyitä olisin kuullut omasta suustanikin juuri samanlaisia. En mä pysty. Mua ahdistaa. Plaah plaah plaah ... kaikki tähtää siihen helppoon ratkaisuun olla tekemättä ongelmalle mitään tai ylipäätään olla näkemättä koko ongelmaa. "Vieroitusoireet aiheuttavat huonovointisuutta, ahdistusta ja huimausta sekä sähköiskumaisia tuntemuksia päähän. Lisäksi hän kuvailee olleensa hyvin pahantuulinen. " "Olo on mennyt kuitenkin niin huonoksi, että ennemmin otan lääkkeen. Elämä on siten helpompaa niin minulle kuin läheisilleni, hän kertoo." --- Siis kenelle helpompaa ...itselleen ennen kaikkea. Sitä on niin helppo puhua läheisten suulla siitä miltä heistä tuntuu että mä nyt jatkan näitä pillereiden syöntiä kun se on läheisille helpompaa ja saa siten siunauksen sille ettei itsensä tarvitse tehdä asialle mitään.

Siis nää nyt on mun omia ajatuksiani joita heräsi tuosta artikkelista ja mun omaa viiltävää analyysiäni😏 Jotenkin vaan nousi niskakarvat pystyyn tuosta jutusta että olipas taas liipalaapaa ... tai jotain sinne päin. Siis musta tuntuu että tuossa tapauksessa on kyse ennemminkin siitä että tämä Mika on koukussa niihin rakkaisiin lääkeisiinsä eikä halua asialle tehdä mitään ja etsii syitä voidakseen jatkaa niiden pillereiden popsintaa. Alunpitäen väärästä diagnoosista on syntynyt huumekoukku ja riippuvaisuussuhde lääkeisiin jolle ei halua tehdä mitään ja selittelee selittelemistään. Mä en ota kantaa siihen mikä on oikea tapa vieroittua lääkekoukusta mutta ansimmäinen askel on se että myöntää itselleen että mulla on ongelma ja tekee sen ongelman eteen jotain eikä jatka niitä selittelyjään suodakseen itselleen saman helpon reitin. Eli ei tarvitse ottaa vastuuta eikä ole tarpeeksi miestä myöntämään itselleen totuutta. Näitä tälläisiä jutun Mikoja on paljon ja ehkä heillä olisi siihen peiliin katsomisen paikka. Mitä sieltä näkyy ...lääkeriippuvaisen vaiko raittiin kasvot.

Entisen elämän syndrooma

Aloitin taas tiistaiaamun suremalla menneisyyttä. Ajattelemalla sitä entistä elämää. Sitä kamalaa elämää sen kamalan ihmisen rinnalla. Koskaan et voinut sanoa kenellekkään että auttakaa mua että mä en jaksa. Koskaan et uskaltanut pyytää apua. Ja kun yritit niin tulos oli se että Satu sä vaan kuvittelet.

Narsistit ihmisethän osaavat antaa itsestään niin helvetin hyvän kuvan. Ne saavat muut ihmiset uskomaan itseensä. Ja mä olin tarpeeksi tyhmä ja herkkä uhri heti jo ennen kuin ensi kerta edes tapasimme exän kanssa.

Mun exä nimittäin oli kiinnittänyt muhun huomiota jo ennenkuin tapasimme. Oli nähnyt kaupungilla korttelia kiertävän ja kiinnittänyt huomiota mun painooni ja siihen että mulla oli kuparinpunaiset huonostivärjätyt hiukset. Siis ilmiselvästi me ei oltais hänen kanssaan koskaan tavattu jos olisin ollut hoikka ja en olisi hiuksiani värjännyt. Paljon myöhemmin hän kertoi ja hieroi tyytyväisenä sitä paskaa suoraan mun naamaani että ajatteli että kun mä olin niin surkea ilmestys niin multa saa helposti. Kuten hän hieroi mun naamaani senkin että ei hän koskaan mua ole rakastanut oli vain niin valtavan mahtavaa kertoa omille vanhemmilleen että hänen tyttökaverinsa isällä on puolueen punainen kirja eli oli niin kivaa vittuilla vanhemmilleen että hänen tyttöystävänä perhe on kommunisteja. Hänen vanhempansa kun vihasivat ja inhosivat kommunisteja.

Että oli meillekkin suotu todella hyvät lähtökohdat yhteiseen elämään. Mä en vaan osannut lähteä enkä tiennyt mihin mennä. Niskoja nakellen kotoa karkasin 16 vuotiaana tuon miehen matkaan. Hän oli 6 vuotta vanhempi. Vanhempani koittivat sanoa että kun on noin paljon vanhempi että käyttää vaan hyväksi nuorta tyttöä. Mutta siis milloinkas mä olisin ketään kuunnellut. Siis jos oikein JOSSITELLAAN niin olisin säästynyt monelta murheelta jos olisin kuunnellut. Mutta toisaalta moni ihana ihminen olisi jäänyt tapaamatta ja moni muukin asia olisi täysin toisin. Mun tieni vaan kuului mennä juuri näin. Mun kohtalokseni oli tulla ja pelastaa Karvisen henki ja tavata kaikki nuo ihanat ihmiset tässä nykyelämässäni kamppaillessani tämän viinaongelmani kanssa.

Karvinen kysyi eilen kun meni eilinenkin jokseenkin vain murehtiessa että haluatko sä ihan oikeasti sen ihmisen takaisin elämääsi. Siis ihan todella vaikka se teki niinkuin teki sulle. Syytti aina sinua omista teoistaan. Ei koskaan pyytänyt anteeksi sitä mitä oli 21 vuotta sulle tehnyt. Haluatko sä tosiaan että se ihminen tulee ja menee taas kun kotonaan ja käy haukkumassa meidät säännöllisesti edelleenkin.

No onneksi Karvinen saa mut aina järkiini ja vastaus on miettimättä ja empimättä että en todellakaan halua. Ainut asia minkä mä olisin halunnut on se että hän saisi tietää sen että mä raitistuin. Että mä tein sen vaikkei kukaan uskonut. Mä join itseni siihen pyörätuoliin niinkuin hän vuosikausia päin mun naamaani huusi. "SATU SÄ JUOT ITSESI VIELÄ PYÖRÄTUOLIIN" 

No niin saatana join, entäs sitten.

Tuli järki tähänkin päähän

Tyhjään kumisevaan tyhjyyteen 

Kasvoi siemen sielusta synkästä

Eläväksi elämäksi raittiuteen.

Mun oloa helpottaa joka kerta se että puen sen pahan olon sanoiksi.

Kirjoitan sen pahan olon ulos.

On kuitenkin asioita mitä ei vain voi kirjoittaa vaikka tämä mun blogini onkin.

On asioita jotka on pakko pitää sisällä.

Tämä raitistuminen on jotain minkä mä olen saanut aikaiseksi ihan itse. Siitä mä en kunniaa anna yhtään kenellekkään. Paitsi nyt tietenkin OIKEAHETKI. Ilman heitä mä en olisi tässä tänään. Heille kuuluu iso kiitos siitä että he välittivät ja rakastivat minua. Surkeaa juoppoa. Opettivat rakastamaan itseäni ja opettivat välittämään itsestäni ja opettivat miten hoitaa itseäni jotta pysynkin sillä raittiuden polulla.

Kiitos 💓OIKEAHETKI💓

Leppoisa sunnuntai

Kävin tuossa päivänokosilla.

En tosin saanut nukuttua mutta makoilin nyt ainakin.

Mun jalkoja alkoi taas repimään. Sillä repimisellä tarkoitan sellaista levottomat jalat syndroomaa.Se tuo saakelin repiminen alkoi juopottelun lopetettuani. Ehkä mulle koipiini jäi jonkinlainen hermovamma mikä nyt ei olisi lainkaan niin tuulestatemmattu asia. Tulihan mulla viinan parissa vietettyä parhaat vuoteni. Aivan niin ne parhaat vuoteni. Kuka sen määrittelee mitkä ne parhaat vuodet ovat. Ovatko ne niitä ruuhkavuosien kiireitä kun tehdään lapset, rakennetaan oma talo, käydään töissä jne....

No joo ...väärin....mulla niitä ruuhkavuosia, lapsia kuten oman talon rakentamistakaan ei koskaan ollut. Oli vaan viina ja juopottelu ja kostea elämä. Pullosta pulloon. Krapulasta toiseen kunnes niitä krapuloita ei enää ehtinyt edes tulemaan. Veren promillepitoisuus oli pysyvästi korkealla eli niinäkin lyhyinä hetkinä kun tein kuolemaa sängyssä olin sievoisessa humalassa. Ainakin jos olisin alkometriin puhaltanut. Enhän mä toki tuota asiaa vielä tajunnut tuolloin. Kaikki mitä mun viisaudekseni ja sydämeeni raittiuden siemenenä istutettiin päihdekuntoutuksessa Oikeahetkessä alkoi kasvamaan mun sisälläni. Kaikki tietoisuus tuli muhun vasta kuntoutuksen aloitettuani. Askel kerrallaan. Hetki kerrallaan. Pienenä henkäyksenä kunnes se raittiuden tuuli puhalsi pyörremyrskyn lailla läpi koko elimistöni. Puhdistaen mieleni, sieluni ja sydämeni.

Makoilin sängyssä hereillä katsellen kattoon ja välillä ikkunasta ulos. Mieleeni tulvi ajatukset siitä jo eletystä elämästä missä kunnossa mä olin joka sunnuntai. Tein kuolemaa sängyssä neljän paksun peitteen alla täristen vilusta. Mä makasin ja nukuin juopon unta koko päivän ja suurimman osan maanantai päivääkin. Tuumasin Karviselle että eipä ole ikävä entisiä aikoja että näin on kiva olla. Maata tässä sängyssä ja viettää kaikessa rauhassa leppoisaa sunnuntaita. Olla onnellinen. Hymyillä ja nauraa onnesta ja ilosta. Ottaa kirja käteen ja lukea. Ihan ilman minkäänlaista pakkoa tai kiirettä. Näin se elämän pitääkin olla.

No olenko mä oikeasti onnellinen.

Ainakin yritän olla. Vaikka mä kovasti kuulutan joka päivä miten onnellinen mä olenkaan niin siltikin toisinaan hiipii epäilys mieleen että ketä mä tässä oikeen yritän huijata. Itseäni vaiko muuta maailmaa. En mä tiedä olenko mä onnellinen mutta tyytyväinen nyt ainakin olen. Olen ylpeä siitä että musta oli siihen. Mussa oli tarpeeksi naista raitistumiseen. Ja kun muistan sen tunnuslauseen ikuisesti päänupissani ja mielessäni että smikään asia ei ole niin huonosti tai hullusti  etteikö sitä viinalla saa vielä hullummaksi ja huonommaksi. 

Mä haluan jatkossakin viettää näitä ihania ja leppoisia sunnuntaipäiviä ilman minkäänlaista kiirettä. Mä olen sen ansainnut. Mun ei tarvitse pelätä tulevaisuutta kun sitä ei ole vielä olemassakaan. Eikä mun tavitse elää menneisyydessä. Menneitä puimalla ei tule kun paha mieli. Mä olen antanut itselleni anteeksi sen mikä mä olin koska mä en ole sitä enää tänä päivänä.

Mä olen muuttunut nainen.

Mä olen raitis.

Ja mä elän elämäni parhaita vuosia juuri tänään.