Marraskuu ahdistaa

Mä olen aina ollut kesäihminen ja olen aina inhonnut talvea. Mua aina tuntuu palelevan ja tuo pimeys masentaa ja ahdistaa. Ja varsinkin tuo riivatun kellojen kääntely sinne sun tänne. Mulla menee aina elimistö täysin sekaisin.

Se tää ahdistus saapuu joka vuosi samoihin aikoihin. Samalta tuntuu...siis tuntuu siltä kun mikään ei huvittaisi. Istun tietokoneen edessä ajattelematta mitään. Pää tuntuu tyhjältä ja sielu tuntuu vieläkin tyhjemmältä.

Siltikin jokin asia on erilailla kun yleensä aiemmin. Nimittäin se että mun ei tee mieli viinaa. Ennen se oli ihan saletti että viina parantaa kaiken....niin päänsäryn kuin ahdistuksenkin. Muutaman drinksun jälkeen elämä luistaa taas mainiosti...ainakin mä kuvittelin niin.

Kaikkihan sen tietää ettei se viina paranna yhtään mitään. Yhtään ongelmaa ei ole etteikö sitä saa viinalla pahennettua entisestään.

Yleensä se tää olo helpottaa kun päästään jouluun. Mä niin rakastan joulua. Olen hommannut joululahjatkin jo hyvissä ajoin. Joulukortit odottavat tekijäänsä. Materiaalit on hankittu valmiiksi korttitalkoisiin mutta kun ei huvita niin ei huvita. Saas nähdä käykö tässä kuitenkin niin että edellisenä iltana kun korttien pitäisi olla postissa ne odottavat yhä tekijäänsä ja päätetäänkin mennä normi ostokorteilla.

Huomenna se on sitten jo marraskuu.
Kyllä tämä tästä
Elämä kantaa


Minä itse (runo)

Tekisi mieleni kapinoida
Sanoa että minä itse
Huutaa että antakaa kun minä itse
Antakaa edes yrittää
Tuntuu kuin tuhat silmäparia tuijottaisi            
Odottaisi epäonnistumista
Syyttävin sormin
Ilkkuvin ilmein
Ei se pysty ei se osaa ei se kykene
Vielä mä nousen
Tuhansien auringonsäteiden turvin
Nousen pystyyn ja pysyn siellä
Ihmisenä muiden seassa
©Satumainen

Kuva:Wikipedia

Minä itse - kapinahenki heräämässä

Päihdekuntoutuksessa se sääntöjen noudattaminen on tärkeää. Mulle oli selvää että mulle annettiin kouraan selvät sävelet eli säännöt mitä noudattaa. Niiden tärkeiden elämisen sääntöjen noudattaminen kun oli ainakin mulla hukassa. Koskas mä olisin mitään sääntöjä noudattanut. Venyttelin niitä sääntöjä oman mieleni mukaisesti aina kun sopivasti siltä tuntui.

Aikarajat paukkui, lupaukset venyivät ja aina mä olin oikeassa ja muut väärässä. Tuolla päihdekuntoutuksessa me opettelemme elämään sääntöjen mukaan. Opettelemme kuuntelemaan toisia ja muut opettelevat kuuntelemaan mitä sanottavaa mulla on.

En mä ole koskaan oppinut välittämään mistään normeista. En mä niitä olisi voinut alkoholistina edes noudattaa. Sehän on nyt selvää että mä päihdekuntoutuksessa niitä nyt opettelen.

Mutta omassa elämässä tuntuu siltä että mä en koskaan saa luottamusta takaisin. Mulla oli valtavan hienoa huomata että Oikeahetkessä annettiin mulle vastuuta siinä että  olen päässyt vetämään noita "pulirinkejä". Se tuntui todella hyvälle.

Tuntuu siltä että kaikki lyödään valmiina nenän alle. Pikku Minni nyt ottaa antabuksen, vahditaan vieressä että mä sen juon. Pikku Minni nyt ottaa lääkkeet, vahditaan lääkkeiden otot. Musta tuntuu siltä että mä olisin valmis saamaan vastuuta. Edes kokeilemaan. Tää raittiusprojekti on mulle niin tärkeä juttu että mä haluan onnistua. Mulla on valtava palo tuolla sielussa. Onnistumisen halu. Itse mä juoppona ne mahdollisuuteni mokasin. Mulla oli pahana tapana jättää lääkkeet ottamatta voidakseni juopotella.

Mä en raitistu kenenkään muun vuoksi. Mä teen tätä matkaa itseni vuoksi. Mä haluan saavuttaa elämässäni vielä sellaisia asioita joista en ole vielä uskaltanut aiemmin edes unelmoida. Nyt raitistuttuani kaikki on mahdollista. Elämän tiet ovat auenneet. Mun ei tartte muuta kun pysyä sillä oikealla polulla.

Alkuun mulla kävi kotipalvelu 4 kertaa vuorokaudessa. Nykyisin olen niin paljon kuntoutunut että ei käy kun aamulla ja ilalla ja silloinkin vain lääkkeiden takia. Toki pesupäivä on erikseen. Mutta nyt on herännyt sellainen kapinahenki että mä en halua enää kylpyapua. Mulla on hyvä suihkutuoli. Mä pystyn itseni pesemään ja on ruvennut tuntumaan siltä että ei ole ollenkaan kivaa että joku kokoajan vahtii mun tekemisiäni. Vahtii mua suihkussa. Mä haluan suoriutua siitä ihan itse.

Aivan niin, itseppäs mä elämäni tähän jamaan päästin. Ei mulla sitä luottamusta ole. Mutta jos mä alan luottamaan itse itseeni niin eikös olisi aika noiden hoitotahojenkin hieman höllätä sitä napanuoraa. Olen päättänyt itsemielessäni että näin mennään aikanakin tämä vuosi. Ensi vuodesta en aio enää apua ottaa vastaan. Ja pesulle aion mennä kerrankin ihan vaan itseni kanssa ilman ylimääräistä yleisöä.

Nimi hukassa

Olen miettinyt miettimistäni tuota lausetta raitistuneen alkoholistinaisen mietteitä. Nimittäin mun korvissani ja suussani toi sana raitistuneen kuulostaa niin kovin lopulliselta. Aivan kun mä täältä huutelisin miten loistavasti mulla menee nyt kun olen raitistunut. Mikä nyt ei alkuunkaan pidä paikkaansa. Uskokaa pois, niitä paskoja päiviä on kaikilla, mullakin.

Mä kysyin heti alkuunsa että mikä mä olen. Olenko mä entinen alkoholisti. Mutta ei, sain eräältä ystävältä vastaukseksi että ei kun ne entiset juopot on haudassa.

Mikä mä sitten olen. No mulle valkeni tässä viikolla että mä olen toipuva alkoholisti. Siinä raitistuneessa on vain se vika että se todellakin kuulostaa siltä kuin mä jo tietäisin kaiken. Mutta mä koen että mä en koskaan tule valmiiksi tätä matkaa tehdessäni. Mun pitää pitää tietty ymmärrys tätä sairautta kohtaan. Mä olen ymmärtänyt että musta ei koskaan tule täysin raitistunutta vaan aina on parannettavaa.

Jos kysytään että missä mä koen olevani asteikolla yhdestä kymmeneen. Olen ajatellut että ehkä siinä kasissa mutta mä toki toivoisin että joskus voisin sanoa olevani kympissä. Mutta mun ajatusmaailmaan ei sovi ajatus niin lopullisesta. Mä kun ajattelen että sen kympin jälkeen tulee yksitoista ja sitten kaksitoista jne. Elämä jatkuu ja mä kehityn siinä mukana.

Eli tästä päivästä lähtien olkoon tämä blogi:
TOIPUVAN ALKOHOLISTINAISEN MIETTEITÄ.



Yksinäisyys - Itsetutkiskelun aika

Mä olen miettinyt tätä sunnuntain tekstiä todella pitkään, kirjoittaakko vai ei! Mutta päätin tarttua aiheeseen koska mä olen melko varma että meitä yksinäisiä on muitakin.

Se yksinäisyys mitä mä sydämessäni tunnen, on aika suuri.
Itse aiheutettuahan se mun kohdallani on. Elämässä etusijalla kun aina oli se alkoholi.

Mä aina selittelin että ei se mitään että mä olen mielelläni ihan yksin. Ja se paras kaveri oli se viinapullo. Aikaa myöten se muuttui aina vaan tärkeämmäksi. Sen yli ei päässyt mikään.

Kuva: Kirsti Kivimäki/Kirstinkammari 
Mulla oli aina sellainen tunne että ihmiset eivät pidä minusta. Miksi he pitäisivätkään kun en minäkään pitänyt heistä.  Jotain vikaa tuolla sisimmässä täytyi olla. Mä vuosia etsin syytä miksi musta tuli tälläinen kuin olen. Miksi mä en voinut olla parempi, kauniimpi, laihempi, ystävällisempi, ihanampi, tyytyväisempi, onnellisempi. Mä vakuuttelin sisimmässäni itselleni että en mä ketään elämääni kaipaa että mulla menee ihan hyvin mutta todellisuudessa se viinapullo on hyvin huono kaveri. Oikeasti mä itkin sisimmässäni ja olin koko maailmalle katkeran kateellinen. Mä olen asettanut itselleni liian kovat tavoitteet itseäni kohtaan. Tarkoitin sitä että pelkään yrittää mitään koska se yrittäminen johtaa kuitenkin epäonnistumiseen. Tai siis niin mä ajattelin raitistumiseeni asti. Nyt mä en pelkää yrittämistä. Se että mä pelkäsin sitä että epäonnistuin. Olisikohan se kuitenkin niin että mä pelkäsin sitä että mä onnistun ja koko mun rakentama negatiivinen mielikuvitusmaailmani romahtaa.

Nyt raitistuttuani elämä on paljon helpompaa. Mä opettelen näkemään itseni uusin silmin. Mä opettelen vasta tuntemaan itseäni. Eli kuka mä oikeasti olenkaan. Mun elämään ei enää se negatiivisuus kuulu. Nyt mä tiedän että eri asioissa on pakko yrittää uskaltaa ettei kasikymppisenä mummona tartte siinä kiikkustuolissa  katua sitä että jäi elämä elettyä. Mitä mä oikeastaan menetän sillä että yritän....en mitään ....mä saatan jopa kokea mukavan yllätyksen sillä että huomaan onnistuvani.

Ihan niinkuin tuo mun kävely. Mä pitkään istuin vaan pyörätuolissa yrittämättä edes kävellä. Mä ajattelin että en mä pysty, kaadun kumminkin. Mutta huomasin kun sain sen uuden pyörätuolini että mähän pystyn kävelemään. Hitaasti se menee joko rollaattorilla tai sitten kyynärsauvoilla. Pieniä askeleita uskallan ottaa kotona jopa ilman keppejä tai rollaa. Naurettiin fysioterapeutin kanssa että harvemmin näin päin että asiakas saa uutta intoa liikkumiseen kun saa uuden pyörätuolin. No mun tapauksessa se meni näin päin.

Mä yritän luoda uusia ystävyys suhteita. Yritän ajatella positiivisesti vaikka joskus ne negatiiviset oman elämänsä epäonnistuja tunteet nouseekin pintaan. No ei ihme että nousee. Olivathan ne mun seurana suurimman osaa elämästäni. Mutta yleensä tuollon on aina sitten se itsetutkiskelun paikka.
On aika herätä ja muuttaa sitä käyttäytymistä.

Mulla on vain tämä elämä ja mä aion sen viettää olemalla onnellinen ja positiivinen.



Kiitollisuus

Mä tunnen suurta kiitollisuutta tuota sakkia kohtaan. Siis meitä kanssaongelmaisia. Meitä jotka istumme perjantai perjantain jälkeen  tuossa ringissä. Jakamassa kokemuksia, jakamassa niin ilomme kuin surummekin.

Ei ole ollut yhtään rinkiä etteikö syvältä sisimmästäni ja sydämestäni olisi lähtenyt kiitollisuus. Kiitollisuus että mä saan olla osa tuota porukkaa. Rakkaus siitä että mä tunnen viimeinkin kuuluvani, olevani osa jotain todella tärkeää. Musta on ihanaa se että mua kuunnellaan. Mua kerrankin kuunnellaan. Mä saan puhua sieluni puhtaaksi. Joka kerta kun mä ringistä lähden on mulla sellainen ihmeellisen euforinen onnen tunne.

Tuo ihmellisen ihana vertaistuki. Se että saan olla jakamassa ihmisten ilot ja surut. Mut hyväksytään tälläisenä kuin olen. Kukaan ei yritä vääntää mua mihinkään tietynlaiseen muottiin. Mun sydämessä on viimeinkin se rauha ja tyyneys mikä siellä kuuluukin olla. Mulla ei ole koskaan enää mihinkään kiire.

Mä olen aina pelännyt ihmisiä. Mä en ole koskaan uskaltanut sanoa mitä mun sielussani liikkuu. Mutta ensi kertaa elämässäni mun ei tarvitse enää pelätä. Mä olen saapunut kotiin. Sinne missä mun on hyvä olla.

Kiitos teille rakkaat kanssaongelmaiseni. ....te tiedätte kyllä keitä te olette. Kiitos että olette 💟



Suunnitelmia joulukuulle

Mä en enää aikatauluta elämääni enkä varsinkaan suunnittele menojani etukäteen.
Mutta nyt on pakko hehkuttaa ja ihan pakko oli tehdä jotain ja suunnitella yksi tärkeä meno joulukuulle.

Mä nimittäin bongasin Antti Railion Joulumaan taikaa konserttikiertueen ja pakkohan mun oli varata liput sinne. Mä en muistakkaan milloin viimeksi mä olisin käynyt kuuntelemassa livenä musiikkia.

Edellisen kerran olin menossa kun Tarja Turunen esiintyi lähi kirkossa. Tuolloin meillä molemmilla oli liput. Mutta mun lippu jäi käyttämättä. Mä en pystynyt olemaan sen vertaa selvinpäin että olisin sinne päässyt joten Karvinen meni yksin.

Mä selittelin itselleni että kun mä olen niin flunssaisen oloinen, mulla on pää kipeä, mulla on vatsa kipeä: plaa plaa plaa. Niitä joutavia juopon selityksiä että taas voi tehdä oharin ja pettää lupauksensa. Viina vei kaiken edelle. Ei siinä yksi yhdessätekeminen ollut minkään arvoinen.

Hauskempaa mulla oli täällä kotona istua ja sääliä itseäni. Itkeä sitä juopon sääli-itkua. Säälikää mua, mä olen niin kipeä etten mä voi mennä mihinkään. Mites olisi että mä olin niin kännissä aina etten ehdi ja sen takia kehtaa mennä minnekkään.

Tuo juominen ja juopottelu oli sen verran tärkeää että jos Karvinen olisi laittanut mut valinnan eteen pari vuotta sitten. Että valitse rakkaus ja hänet tai viina niin mä olisin sen viinan valinnut. Onneksi niitä vanhoja asioita ei tarvitse enää vatvoa. Tänä päivänä mä olen miljoonien kilometrien päässä siitä ihmisestä joka mä olin juoppona alkoholistina. Mä olen toipuva alkoholisti.

Nyt mä todellakin toivon että päästään tuonne. Nyt se meno ei ole ainakaan kiinni mun juomisestani.


Kuva:lippu.fi

Neuvoja juomisen vähentämiseksi - Näinköhän noi toimii?

Törmäsin seuraavanlaiseen artikkeliin Ilta-Sanomissa ja tämä artikkeli todellakin herätti tietynlaista hilpeyttä. Ajattelin nyt hieman ruotia ja analysoida noita tuossa esitettyjä neuvoja. Ja huomioitavaa nyt on se että nää analysoinnit on siis pelkästään mun omia mielipiteitäni.

Mietityttääkö oma alkoholinkäyttö? Näillä keinoilla vähennät kuin huomaamatta

10 vinkkiä vähentämiseen

1. Löydä pätevä syy vähentämiselle
Moni tietää varsin hyvin, että tissuttelukin vaikuttaa välittömästi terveyteen. Tämä tieto ei silti saa muuttamaan omia tottumuksia. Etsi siis sinua motivoiva syy vähentää, on se sitten vaikka painonpudotus. Monissa alkoholijuomissa on paljon energiaa.

No siis pätevä syy. Varsin pätevä syy on esimerkiksi se että juominen on lähtenyt täysin lapasesta ja et sitä enää hallitse. Tokihan kaikki tietävät alkoholin sisältävän hurjasti energiaa ja piilosokereita. Mutta milloinkas ihminen jolle juominen on ongelma on moisista terveysseikoista välittänyt.

2. Laimenna
Tämä on ketterä vinkki. Jos esimerkiksi valkoviinin joukkoon laittaa kivennäisvettä, saa raikkaan juoman. Laimenna aina väkevät juovat.

Mulla tuli aina laimennettua. Tein valmiin sekoituksen Lidlin 2 litran freeway cola limpsapulloon. 3 desiä kirkasta ja 1,5 litraa laimennettua fun mehua. Ajattelin näet että siinä fun mehussa on vähemmän kaloreita kun limpsassa. Loppuaikoina en enää välittänyt laskea. Oli aivan sama menikö sinne lasiin lirahdus vaiko lorahdus ja limpparia toki laimentamaan.

3. Ota pienempiä kulauksia
Tai pidä kunnon taukoja kulausten välillä.

Tätä mä en ymmärrä laisinkaan. Tokihan siinä tulee automaattisestikkin pidettyä taukoja kulausten välissä. Ja pienempiä kulauksia. Tuolla lailla ei saa kun vatsansa kipeäksi ja armottomat ilmavaivat. Mitä ne pienemmät kulaukset muka auttavat. Juoppo juo niitä niin monta että varmasti menee päähän.

4. Aseta yläraja
Jos olet lähdössä esimerkiksi ravintolaan tai illanistujaisiin, päätä etukäteen, kuinka paljon juot. Älä ylitä asettamaasi rajaa.

No moniko juoppo ihan oikeasti pitää sen itselleen asettaman rajan. Varsinkin jos on oikeen kunnolla vauhti päällä. Ei varmasti kukaan. Ja miten sä saat ihan oikeasti itsesi olemaan ylittämättä sitä rajaa. Ei yhtään mitenkään. Alkoholisti juo huolimatta siitä minkälaiset rajat itselleen asettaa. Ja vaikket alkoholisti olekaan niin yritäppäs siinä sitten lopettaa kun seinään kun on vauhti ja viihde päällä.

Tässä mä sanoisin niin että on parempi olla juomatta ollenkaan kun alkaa asettamaan niitä rajoja joita ei kuitenkaan pysty pitämään.


5. Pidä tipattomia päiviä
Ole juomatta vähintään kahtena päivänä viikossa.

No niinhän mä olinkin. Join viitenä päivänä viikossa ja kahtena olin juomatta. Makasin sängynpohjalla ja tein kuolemaa ja tein lupauksia paremmasta huomisesta. Siitä huolimatta vaikka mä tämän neuvon mukaan vuosia teinkin niin meinasi saakeli henki lähteä. Eli ei toimi.

6. Opettele kieltäytymään
Jos sinulle tarjotaan alkoholia, sitä ei ole pakko nauttia. Kieltäytymistä voi treenata. Voit käyttää vaikka tämän tapaista lausetta: ”Kiitos, ei juuri nyt tai vielä, koska huomenna on vaativa päivä.”

Kiitos ei, Ei kiitos, No ehkä yhdet .... mites ois parit tai paritkymmenet. Onhan se helppoa ajatella että kieltäytyy mutta käytännössä mahdotonta. Aina löytyy joku syy juomiselle. Juoppo juo vaikka oli seuraavana päivänä mikä tärkeä juttu tahansa. Uskottelemme itsellemme että kyllä mä ne menoni hallitsen ja kun en hallitsekaan niin jopas keksitään joku muu syy. Viinassahan se vika koskaan ei ole eikä siinä omassa juomisessa.

7. Vaihda iso tuoppi pieneksi
Tai puolita viiniannoksesi.

No mitä se nyt hyödyttää. Pienentämällä ja puolittamalla sitä juodaan entistä kiivaampaa tahtia. Ei toi auta vähentämään. Juomalla isosta lasista ei ainakaan tarvitse olla koko ajan lasia täyttämässä.

8. Mittaa juomasi
Silloin tiedät tasan tarkkaan, kuinka paljon alkoholia nautit.

Mä olin oikea "pikkukemisti" vuosikausia. Se oli aina se 3 dl kirkasta 2l limppapulloon ja lantrinkia sitten se 1,5 l . Ja ei auttanut ei. Musta tuli alkoholisti ja juoppo siitä huolimatta. Mä tiesin aina tasan tarkkaan paljonko mulla oli viinaa ja paljonko olen juonut. Usein ihmettelin että miten helvetissä tää ei mene päähän ollenkaan. No olisikos syy siinä että viinan suurkuluttajana mun kroppani vaati aivan toisenlaisesti sitä viinaa kun normi käyttäjillä.

9. Vähennä yhdessä kaverin kanssa
Kerro tavoitteesta muille tai rekrytoi ystävä mukaan vähennystalkoisiin. Se auttaa pysymään suunnitelmassa.

No joo, en varmasti kerro. Kuinkahan monta kertaa mä olin vähentämässä ja lopettamassa ja kun en pytynytkään niin ärsytti suunnattomasti kuunnella sitä piilovittuilua niistä omista lupauksistani. "Been there done that"  Ja mulla nyt ei niitä kavereita koskaan ollut niin että olisin kehdannut ketään edes pyytää vähentämään kanssani. Ai niin ruvetaankos viinalakkoon .... ai mitä vihjailetkos sä että mulla olis jonkunsortin viinaongelma...no en mä kun mä vaan .... NIIN ETTÄ MITÄH????

10. Keksi muuta tekemistä
Liiku, puuhastele kotona, lue kirjaa – tee mitä tahansa, joka vie mielen pois juomisesta.

Olen yrittänyt tätäkin. Ei muuten toimi. Ei ainakaan mulla. Se pää kun pyörii ja kroppa toimii täysin sen viinan ehdoilla. Kädet hikoaa, kroppa hikoaa, täryyttää kun ajatteletkaan sitä viinaa. Vilkuilet kelloa hermostuneena että vielä mä viinakauppaan ehtisin. Päätät avata telkkarin niin eiköhän sielläkin joku A.Bourdain juo viiniä tai avaa kirjan sivu .... joka paikassa juoppo törmää niihin juomista sivuaviin juttuihin. Ei niitä pakoon pääse.

Juonko liikaa?
On hyvä, että arvioit säännöllisesti alkoholinkäyttöäsi. Joskus juominen voi lähteä hallinnasta salakavalasti.

Aivan varmasti, aivan varmasti mä  join liikaa. Mulla lähti täysin lapasesta oma juomiseni vuosia sitten. Mä en vaan itse sitä huomannut enkä tajunnut. Mä en itse halunnut sitä huomata. En vasta kun sillä viimeisellä suoralla kun Pietari availi jo taivaanportteja tai se pääperkele availi helvetinportteja. Kummin vaan. Mun juomiseni oli viemässä mua hautaan. Mä tajusin sen mutta olin niin suuresti riippuvainen viinasta että mä en voinut itseäni auttaa. En ennenkuin nöyrryin pyytämään sitä apua henkilöiltä ja taholta jotka osasivat auttaa. He osasivat opettaa mua oikealle polulle.

Jos vastaat kyllä yhteen tai useampaan näistä kysymyksistä, sinun kannattaa pohtia alkoholinkäyttösi kohtuullistamista.
Lähteitä: Päihdelinkki, Guardian

Mun tapauksessa mikään kohtuullistaminen ei olisi enää auttanut. Johan mä olin kohtuullistanut kun olin lopettanut viinien juonnin ja siirtynyt väkeviin ja viskiin. Niissä kun on vähemmän kaloreita kuin viinissä.  Karvinen sanoi mun juovan liikaa. Mitäpä sillä Karvisen sanomisella mitään väliä oli. Mua loukattiin. Itkin niitä juopon kyyneleitä jotka kuivuivat jo ennenkuin ehtivät tipahtaa poskilleni. Ja sekin oli uusi syy saada Karvinen hakemaan lisää viina.

Musta ei olisi koskaan tullut kohtuukäyttäjää ja olen varma siitä että  meidän kaikkien alkoholistien kanssa on sama juttu. Meille ei auta muu kun vain se täydellinen lopettaminen. Se että teemme selväksi sen asian että me olemme alkoholisteja, me emme siitä yksin selviä, hankimme apua ja myönnämme että on turhaa valehdella itselleen että homma on hallussa.
Alkoholistista ei koskaan tule kohtuukäyttäjää.

Känniunia

Tänä aamuna heräsin jälleen siihen kammottavaan tunteeseen että nyt on käynyt huonosti. Kädet tärisi. Kroppa tärisi. Kurkussa kuristi. Mä saatoin suussa maistaa sen viskin maun.

Mutta noustuani sängyn laidalle istumaan elämä valkeni ja pää selkeni tajuamaan että se oli vain unta. Pahaa painajaisunta.

Kun mä raitistuin alkoivat nuo känniunet vaivata. Alkuun se oli jokaöistä. Aamulla olin aina ihan varma että nyt olin retkahtanut. Unet olivat niin todentuntuisia. Mä saatoin todellakin maistaa sen viskin maun suussani, saatoin haistaa sen viskin tuoksun nenässäni.

Nyt kun raittiutta on kestänyt niin nuo painajaismaiset känniunet ovat painuneet unholaan. Mutta kuten nähtiin niin kyllä niitä silti tulee. Onneksi ei sentään enää niin usein.

Juteltuani kanssajuoppojeni kanssa niin tää ilmiö noista känniunista on hyvinkin yleistä meille raitistuneille alkoholisteille.

Että ei kannata hätääntyä. Ne noi unet kuuluu asiaan ja jäävät omia aikojaan sitten pois.

Edellisen uneni olin nähnyt joskus pari kuukautta sitten.

Että tälläistä tänään.
Pientä alkutalven ahdistusta on ilmassa ja painaa se tunne että ei mikään huvita mutta nykyisin mulle on tärkeää pitää kiinni normaalista vuorokausirytmistä. Aamulla viimeistään yhdeksältä ylös ja illalla normiaikaan nukkumaan.

Uusi viikko, huono aamu

Ei mullakaan aina tää elämä todellakaan tunnu mitenkään hohtoiselle. Esimerkiksi tänä aamuna noin tunti sitten tuntui siltä että mä en vaan jaksa. Yön jäljiltä kroppa on kuin jyrän alle jäänyt, vasenta lonkkaa särkee niin vietävästi, päätä särkee, käsiä särkee ja mieli on maassa. Tuli karjaistua ääneen että SAATANA MÄ LYÖN ELÄMÄN RANTTALIKSI JA HAEN VIINAKAUPASTA LASTIN VIINAA. Mutta kuten muistatte mä kirjoitin tuossa yhdessä tekstissä että se viina ei ole vaihtoehto missään tilanteessa.

Eipä silti, mä olen ihminen ja halusin tällä maanantaiaamun paskatekstillä osoittaa että niitä huonoja aamuja tulee. Tuolloin mä mietiskelen entistä ankarammin. Haluanko mä sen viinanhuuruisen kipuelämän takaisin. Haluanko mä ne kivut. Haluanko mä menettää OIKEAHETKEN tuen ja ne ihanat ihmiset joita mun tielleni on tullut.  Vastaus on edes miettimättä että EN HALUA! Se retkahtaminen kun ei ole vaihtoehto. Raittiin alkoholistin ei tarvitse miettiä viina-ajatuksia eikä tarvitse jossitella.

Enkä mä tosissani tuota karjaisuani edes tarkoittanut. Toki mä sain Karvisen jälleen pelästymään sydänjuuriaan myöten. Eniten mä haluan tällä tekstillä osoittaa että niitä huonoja päiviä tulee, aivan varmasti niitä tulee kaikille. Niiden yli on vaan päästävä koska se viina ei ole vaihtoehto. Meistä juopoista ei koskaan tule kohtuukäyttäjiä. Me olemme alkoholisteja elämämme loppuun asti.

Raitis alkoholisti ei pidä viinaa kotona varastossa ja sinne viinakauppaan on pakko eristellen lähteä. Eli se retkahtaminen on aina harkittu teko.

Mikään ongelma ei ole niin paha etteikö sitä viinalla saa pahennettua entisestään.

Kiitos!
Nyt on taas hyvä olla.
Tää kirjoittaminen on mulle terapiaa.

Ja mulle tää kirjoitusterapia
auttaa. Tämä on mun tapani
pitää mut sillä raittiuden polulla.



OCD ja alkoholi

OCD tulee englanninkielisistä sanoista  obsessive-compulsive disorder eli pakko-oireinen häiriö. Tuo perhanan pakko-oireinen häiriö on inhottava tauti. Ja pahimmillaan se voi lamauttaa siitä kärsivän täysin. Ja yllätys yllätys mulle on diagnosoitu tuo OCD.

Mä olen lapsesta asti ollut jonkin verran pakko-oireinen. Tietyt asiat piti olla tietyllä tavalla.

Mä selittelin että se alkoholi helpottaa oireita että sitten mun ei tarvitse juoksennella niiden pakko-oireiden perässä. Mun ei tarvitse enää kärsiä pakkoajatuksista.

Siis se että sulle iskee esimerkiksi sellainen ajatus päähän että jos en mä käy tarkistamassa paninko mä oven lukkoon, Karviselle tapahtuu jotain pahaa. Kyllähän mä tiedän että niillä kahdella tekijällä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Mutta mun pää ei usko sitä ja se on ihan pakko käydä tarkistamassa. Muutoin tuntuu siltä että mun sydän pomppaa rinnasta ulos. Kädet alkaa täristä ja hikoiluttaa. Sitten hetkeksi helpottaa kun käy tarkistamassa kunnes mieleen hiipii jälleen se ajatus että oliko se nyt ihan varmasti lukossa se ovi. Jos mä vaan muistan väärin.

Itse asiassa se alkoholi helpotti jonkun aikaa. Tai ainakin mä juopossa alkoholistipäässäni  kuvittelin. Odotas vaan kun alkoi se laskuhumala niin oireet palautuivat moninkertaisina ja taas juotiin siksi että oireet helpottaisivat. Eli ei se viina tuo helpotusta yhtään mihinkään ja on vaan typerää edes teeskennellä sen auttavan.

Mulle sitten viimein muutama vuosi sitten diagnosoitiin  pakko-oireinen häiriö ja sain siihen lääkityksenkin. Seronil, ensin mä otin 20mg ja sitten jossakin vaiheessa löydettiin se oikea hoitotaso eli mulle sopivin oli 60mg. Mutta mä ihmettelin kun se lääke ei tehonnut eikä auttanut.

No eikai se auttanut mun pakko-oireisiin kun mä vedin viinaa kaksinkäsin. Siinä tuoteselosteessa kun luki ne maagiset taikasanat eli a
lkoholin käyttöä vältettävä lääkityksen aikana. Eihän siinä suoranaisesti sitä kielletty niin mun juoppo pää luki tietenkin sen niin että tottakai sitä saa juoda viinaa.

Tosiasiassa se viina vie tehon siltä fluoksetiinilta.

Mulle ratkaiseva käänne tuli vasta sitten kun lopetin tuon viinan kanssa pelleilyn ja raitistuin. Vasta tuolloin tuo lääke alkoi vaikuttamaan. Nykyisin mulla ei juurikaan pakko-oireita ole eikä tarkistamisia eikä myöskään pakkoajatuksia.

Mä toisinaan puhun teksteissäni lääkkeistä ja kipulääkkeistä. Oikeahetken päihdekuntoutus perustuu täysin päihteettömyyteen. Mulla on tilanne se että mun syömät lääkkeet on tiedossa Oikeahetkessä. Mietinnässä on josko noille löytyy parempi vaihtoehto kuin ne kolmiolääkkeet. Ellei, niin sitten mennään näin kunnes pääsen sinne polvi- ja lonkkaleikkaukseen. Mulla on nyt viimeinkin kivuton elämä ja se auttaa myös mua pysymään raittiuden polulla.




Pakko-oireisen painajainen

Mikä antaa voimaa- Voima piisi!


Meillä on Karvisen kanssa oma voimapiisi.
Meillä kummallakin on omat syymme tukeutua arjessa myös musiikkiin.

Ehkä mä kerron lisää joskus jossakin tekstissä Karvisesta mutta se ei ole tämän blogin tarkoitus ja olen luvannut hänelle pitää hänet anonyyminä. Ainakin toistaiseksi. Eipä silti. Ei hän häpeä mun alkoholistitaustaani kuten en sitä häpeä itsekään.

Mulla usein tulee kuunneltua Elastisen kappaletta Eteen ja Ylös. Eteenkin silloin kun kovasti ahdistaa. Kappaleessa on voimakkaat toivoa antavat salat että periksi ei anneta vaikka mikä on.

En mä ennen tykännyt Elastisesta. Enhän mä hyvänen aika edes tiennyt kuka se sellainen Elastinen edes on. Kunnes kuulin tämän kappaleen ja se iski täysillä suoraan sydämeen.

Mä voisin jopa mennä keikalle katsomaan Elastista. Jotenkin hän on vaan niin hauskan mukava tyyppi.


Mulle voimaa antaa myös tuo päihderinki. Tuolla päihderingissä mä voin viimeinkin olla oma itseni. Mä olen riisunut naamiot pois aikaa sitten, koska mä tiedän että tää porukka hyväksyy mut sinä juoppona, sinä alkoholistina mikä olenkin. Saman arvoisena joka tarvitsee toinen toisensa tukea tällä raittiuden polulla. Yhdessä me pystymme siihen. Vaikka yksin sen työmme teemmekin. Joka kerta päihderingin jälkeen mä muistan olla kiitollinen tästäkin raittiista päivästä. Usein mulla on hyvin euforinen olo. Ihana tunne sydämessä siitä että sain keventää sydäntäni ja puhua. Kerrankin mua kuunnellaan. Näin on hyvä olla.


Vain päivä kerrallaan

Elä päivä kerrallaan

Alkuun on hyvä elää vain päivä kerrallaan. Jaamme päivämme osiin jotta raittiinaolostamme tulee siedettävämpää. Kun selviämme sen hetken kerrallaan olemme jo tiellä raittiuteen. Kukaan ei ole vaatinut olemaan raitiina seuraavaa 40 vuotta kuolemaasi asti. Meille juopoille elämä on vain tämä päivä. En mä voisi elää jos mun pitäisi ajatella seuraavaa 40 vuotta raittiina. Pelkkä ajatus kauhistuttaa. Siksi myös minä noudatan periaatetta päivä kerrallaan. Alkuun vain hetkisen kerrallaan. Illalla muistan olla kiitollinen siitä että olen tämän päivän ollut selväpäisenä ja raittiina. Huomenna on uusi aamu ja huomista ei ole vielä päätetty. Joten sitä huomista on turha murehtia.

Mulla oli juoppona paha tapa tehdä suunnitelmia. Suunnittelin ja aikataulutin menemiseni tarkkaan. Enhän mä niissä tietenkään pysynyt. Miten mä juoppona olisin moiseen pystynyt. Murehdin tulevaa etukäteen ja odotin koko ajan sitä pommia että mistä se mun niskaani tipahtaa.

Mä tein niitä suunnitelmia vielä raitistuttuani.
Kun mä 6.2 aloitin päihdekuntoutuksen mä suunnittelin kesän menot jo etukäteen. Nyt kun mä olen raitis niin menen tuonne ja sinne, teen tuota ja sitä. Sitten mulle yhtäkkiä tuli ahaa elämys että ei mun tartte kiirehtiä. Mikäs kiire mulla on kun mä olen 30 vuotta juonut niin nyt mulla on aikaa ottaa elämä rauhallisesti, mulla on aikaa hoitaa itseäni ja parisuhdettani. Pitää yllä ystävyys suhteita. Oikeasti välttää ihmisistä jotka on mulle tärkeitä. Mulla on aikaa miettiä ja pohtia ja hoitaa itseäni. Oikeasti välittää itsestäni.

Juoppona mulla oli aina hirvittävä kiire jonnekkin. Mä en koskaan tiennyt minne eikä mulle koskaan selvinnyt miksi. Nyt raitistuttuani pidän huolen siitä että en turhaan kiirehdi. Mitä useammin mä kiirehdin niin sitä useammin mulla jäi asiat puolitiehen. Kiinnostus ja innostus ei pysynyt yllä sen vertaa että olisin saanut jotain valmiiksi. Nyt raittiina mä en ota yhtäaikaa kovin montaa projektia työn alle. Tällä hetkellä mä olen asettanut ykkössijalle mun päihdekuntoutuksen ja raittiuden. Mikään ei mene sen edelle. Se on kaikista tärkein asia. Toisena sitten tulee tää blogi ja muut asiat.

Tänään on loistavan hieno päivä. Illalla menen taasen päihdekuntoutukseen. Joten mukavaa perjantaita kaikille teille kanssakulkijoilleni ja ihanaa viikonloppua. Muistetaan pitää itsestämme huolta.




Anteksianto

Miten pääsin elämässäni eteenpäin. Sillä että annoin vanhojen asioiden olla.

Kun päihdekuntoutuksen aloittaa niin Oikeahetkessä on perhe- ja läheispäivä viidennellä viikolla. Tuonne kutsutaan henkilöt joita juomisemme on loukannut ja kenelle olemme pahaa tehneet. Annamme heille mahdollisuuden kertoa mitä meidän juopottelumme on heille aiheuttanut. On siis läheisten vuoro sanoa sanottavansa.

Mulle ei koskaan ollut läheisiä muodostunut kun en mä  juoppona alkoholistina ole kehdannut ystävyyssuhteita paljoa muodostaa, enkä toki ole edes ehtinyt. Mun aikani kun on mennyt siihen juopotteluun.

Mun tieni raittiuteen alkoi 6.2.2018. Tuolloin menin kuuntelemaan Riitta Koivulan pitämän luennon. Menin rehvakkaasti ajatellen miten loistavasti mulla menee. Olinhan mä ollut raittiina jo 20.7 lähtien kun mun loppuromahdukseni (tuosta myöhemmissä teksteistä) tapahtui. Mutta ei. Mä muutama teksti sitten kirjoitin siitä juomatta vai raittiina tekstissäni.  Mä en vielä silloin tajunnut että mussa olisi mitään vikaa. Mä en ymmärtänyt että mä en ole ollut raittiina päivääkään. Näitä ahaa elämyksiä on tullut useita tätä matkaa tehdessäni. Mä en tajunnut vielä tuolloin ennen kuin Oikeahetkeen astelin että mä olen alkoholisti.

Pois tullessani, invataksin kuljettaja oli aivan hiljaa koko matkan. Hienotunteisesti hän antoi mun olla omien ajatuksieni kanssa ihan yksin. Tuon tunnin matkan ajan kotiin mä itkin koko matkan. Itkin tajuttuani olevani alkoholisti. Itkin ymmärrettyäni että mullakin on mahdollisuus raitistua. Tää alkoholismi on sellainen sairaus että mä en koskaan tästä parannu. Mä tulen olemaan alkoholisti päivieni loppuun asti. Mutta tämän taudin kanssa on mahdollista oppia elämään. On täysin mahdollista oppia elämään raittiina. Mä en sitä uskonut mutta se uskon siemen kylvettiin muhun tuona iltana, Riitta Koivulan päihdeluennolla.

Mä olin luvannut Karviselle taasen että mä en ikinä koko loppuelämäni aikana enää juo viinaa. Kun mä pääsin kotiin, sanoin Karviselle että anna anteeksi, mun on pakko ottaa lupaukseni takaisin. En mä voi luvata olevani loppuikäni raittiina. Mä en voi ajatella kun tätä päivää. Elää vain päivän kerrallaan. Huomista ja tulevaisuutta ei ole etukäteen määritelty että en mä voi antaa lupauksia sellaisesta mistä mulla itsellänikään ei ole mitään tietoa eli tulevaisuudesta ja huomisesta.

Mä olen alkoholistina tehnyt hirveitä asioita. Mutta ne asiat ovat tapahtuneet menneisyydessä. Mä enkä kukaan muukaan voi muuttaa sitä mitä menneisyydessä on tapahtunut. Kaikkein paras neuvo jonka olen saanut on se että ANNA ITSELLESI ANTEEKSI. Ja niin mä annoin itselleni anteeksi. Ja aloin voida paremmin.

Joten mä kehoitan kaikkia kanssajuoppoja olemaan itsellenne armollisia ja antamaan anteeksi itsellenne. Kukaan ei voi menneisyyttään muuttaa. Ne asiat jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä on paras jättää menneisyyteen. Eivätkä ne asiat määrittele sitä millaisia ihmisiä me olemme nyt, tässä ja tänään.


Raitis elämä, uudet kokemukset

Tänään oli jännittävä päivä.
Mulla vatsan veti löysälle jo aamusta pelkästä jännityksestä kun mä hermoilin niin kovasti.

Mikä voisi olla niin jännittävää?
No se että mun elämäni alkaa olemaan normaaleissa kuoseissa. Tarkoittaen sitä että miten hirvittävästi mä nautin ihan nykyisestä arkielämästä raittiina. Mä en oikeastaan koskaan ole normielämää viettänyt. Tai no, miten sen elämän kukin nyt normiksi määrittelee.

Mä nimittäin en ole käynyt 5 vuoteen kaupassa.
Enhän mä hyvänen aika ole juopottelultani ehtinyt enkä viitsinyt. Onhan mulla Karvinen joka teki kaiken mitä mä käskin. Osti ruuat, haki lääkkeet, haki viinat. Mä en tehnyt muuta kuin join ja laiskottelin. Että se oli kaukana normielämästä.

Karvinen tuli kerran närkästyneenä kotiin ja tiuskaisi että mä en jaksa tätä kohta enää. Oli nimittäin käynyt niin että joku nuorehko nainen oli hymyillyt paikallisessa Halpa-Hallissa ja Karvinen oli miettinyt päänsä puhki että kuka ihme se nainen oli. No oli mennyt autolleen. Istunut ratin ääreen ja siinä samassa oli päähän pamahtanut että jumalauta, se oli viinakaupan myyjä. Aivan, oltiin niin vakioasiakkaita että viinakaupan myyjätkin alkoi jo tervehtimään muuallakin kuin viinakaupassa.

No se on nyt sellainen kauppa että me ei sieltä mitään tarvita.
Elämä on hirveän paljon elettävämpää, hauskempaa ja nautinnollisempaa raittiina.
Mä nautin suunnattomasti tuosta kauppareissusta.
Ja ei tää viimeiseksi kauppareissuksi jää. Tästä lähtien me teemme nuo ostoskäynnit yhdessä Karvisen kanssa. Ihan niinkuin normaali pariskunta. Jos meitä nyt normaaliksi voi sanoa edes raittiina 😁

Ja mikä mahtavinta. Mä onnistuin ohittamaan monta "sudenkuoppaa" eli sipsejä tai karkkia ei ostettu. Ja sinne juomavälikköön me ei edes menty. Mua ei se vaivannut niin paljoa että olisin edes mielenkiinnon vuoksi käynyt katsomassa millaisia mietoja juomia siellä nykyisin myydään. Ei kiinnosta ei. Mulla on uusi elämä ja uudet jutut elämässäni.





Naisellinen turhamaisuus

Mä olen alkanut kiinnittää huomiota enemmän ja enemmän ulkonäkööni.

Juoppona tuli ajateltua että onko sillä väliä miltä mä haisen tai tuoksun. Vaatteita vaihdoin silloin kun sattui omaan nenään tuoksahtamaan kammottava löyhkä. Suihkuun pesulle raahauduin korkeintaan 2-3 viikon välein. Suihkuun menemisestä oli tullut vaikeaa kun kunto kävi niin huonoksi että en päässyt enää kylpyammeesta pois. Sitten se kävi niin huonoksi että jalat ei enää nousseet kylpyammeen reunan yli että olis seissyt suihkun alla. Mä en yksinkertaisesti jaksanut seistä. Sitten aloin pestä itseni istuen vessan pöntöllä. Kylpyhuoneen lattia kun oli varustettu klinkkerilaatoin ja viemärikaivolla. No se kävi sitten hyvin vaikeaksi sekin. En nimittäin meinannut päästä enää pytyltä ylös.

Päällyshousuja oli tasan tarkkaan kahdet. Kun toiset oli pesussa niin toiset oli jalassa. Kenkiä mulla oli kahdet, yhdet talvi ja yhdet kesäkengät. Mitäs mä kengillä kun en mä ulkona edes käynyt.

Kauneus on taas alkanut kiinnostaa kuten myös terveys ja hyvinvointi. Paino on tippunut lihavimmista ajoista 50 kiloa. Vielä tässä tehtävää on ei mulla mihinkään kiire ole tässä nykyelämässä. Kyllähän se tiedossa on miten hirveästi alkoholissa on niitä piilosokereita. Mä en tässä blogissa rupea terveysasioista saarnaamaan kun ei ne kuitenkaan mua niin paljoa vie ja kiinnosta.

Olen ostanut läjän meikkejä ja aikonut ruveta harjoittelemaan meikkaamista. Liityin myös betteläiseksi. Vastikään sain lokakuun paketin joka ilahdutti mua suuresti. Ainut tuote mikä varmalla jää käyttämättä on ne tamppoonit. Mä olen jo siinä iässä etten mä tamppooneja enää tarvitse. No mä voin ne jollekkin ystävälle lahjoittaa. Oli tuossa tuollainen Kenzon hajuvesinäytekin mutta sitä mulla jo on pullollinen. Karvinen sen kerran mulle lahjaksi osti. Se kun tietää että mä tykkään hajuvesistä.

Ennen ei todellakaan ulkonäköön tullut kiinnitettyä huomiota. Mä kävin kaksi viikkoa sitten elämäni ensimmäistä kertaa jalkahoitajalla. Ai että se oli sitten niin mieleenpainuvan ihana kokemus ja nyt mulla sitten on elämäni ensimmäistä kertaa punaiseksi lakatut varpaan kynnet. Ensimmäistä muttei suinkaan viimeistä kertaa.

Värimaailmani on muuttunut täysin. Ennen se oli joko mustaa, tumman sinistä, harmaata tai valkoista. Noi ei mun mielestä ole edes kunnon värejä. Jotenkin olen tykästynyt väriin hotpink. Hiukset saivat uutta väriä. Ensin ne oli munakoison violetit ja nyt niissä on punaista. Mitähän väriä mä seuraavaksi laittaisin.

Lokakuun Bettebox

"Lakatut varpaankynnet"


Viinahelvetti

Me juopot olemme niin perhananmoisen itsekkäitä ihmisiä.
Ei meidän päässä pyöri mikään muu kuin viina viina viina.
Kekseliäisyytemme hipoo miltei neroutta, mutta toisinpäin käännettynä. Hulluuttahan se hipoo. Olemme usein salajuoppoja ja kuvittelemme että ei ne haista jos mä tässä huikan otan ja luovasti suihkutan deodoranttia jokapaikkaan, yksi suihkaus hiuksiin, pari kainaloihin kas laietaas viel pari suihkausta alapäähänkin niin ei tartte vaihtaa puhtaita päälyhousuja. Kyl ne nää viikon jalassa olleet viel haisee suhteellisen raikkaalle. Läikkiäkään ei ole kun korkeintaan 2.... mites olis pikemminkin 20. Sitten mynthon pastilli poskeen.

Karvisen kanssa kun yhdessä drinkkejä teimme niin enhän mä sille yhtäpaljon viinaa laittanut kuin itselleni. Usein ylpeilin sillä että onpas mulla hyvä viinapää että mulla vasta vauhti alkaa kun muut on ihan tillintallin. No voiskos sitä ajatella että viinan suurkuluttajalla on paljon parempi viinan sietokyky kuin normi-ihmisillä. Sillä aikaa kun Karvinen joi yhden, kerkesin mä jo juoda kolmatta.

Teemme kaikkemme viinan eteen. Tilipäivä kun koittaa niin lasketaan ensin että tuosta viinaan ja muut tarpeet tulevat sitten. Ei auta vaikka mikä tärkeä lasku tahansa odottaa maksamista. Viinaa on saatava ja se on varmistettava että sitä riittää.

On aivan turha kuvitella ettei siitä viinanhuuruisesta elämästä kärsi muut kuin juoppo itse. Moni juoppo on menettänyt perheensä; vaimon ja lapset, aviopuolisonsa, vanhempansa, vanhemmat lapsensa. Ja viimeiseksi lähtee se henki, ennemmin tai myöhemmin.

Ei auta että raitistuu perheensä takia. Vaikka se kamalalta kuulostaakin. Raittiuden täytyy aina lähteä siitä että sinä itse haluat raitistua. Sulla on niin voimakas tahto olla perheessäsi taas se raitis, mukava, rakastava ja hellä puoliso, äiti, isä jne.

Ei se raitistuminen helppoa ole. Itse tulen olemaan alkoholisti kuolemaani asti. Tällä kertaa se kuolemani tapahtuu joskus kuitenkin täysin muusta syystä kuin viinan takia. Teen töitä joka aamu raittiuden eteen, suoritan itsetutkiskelua; mietin erinäisiäkin asioita. Jos mua oikeen kovasti alkaa ahdistamaan ja viina pyörittämään ajauksia mä soitan jollekkin kanssatoverilleni tai luen sitä sinistä kirjaa. Avaan summissa jonkun aukeaman ja rupean lukemaan. Jokainen aamuni alkaa sillä että luen päivän tekstin punaisesta Päivä kerrallaan kirjasta. Luen tekstin ja mietin ja pohdin mitä se teksti minulle kertoo.

Elän vain päivän kerrallaan ja olen viimeinkin onnellinen.

Kuva:Yle



Juomatta vai raittiina

Olen miettinyt useastikkin sitä että olenhan mä ollut useankin kerran raittiina viimeisen 30 vuoden aikana. En mä yhtä soittoa ole juonut. Olenhan mä ollut töissäkin. No joo...

En mä ole ollut raittiina päivääkään kun vasta 6.2. 2018 lähtien kun astelin Oikeanhetken ovesta sisään. Tai siis en mä astellut vaan invataksinkuljettaja ystävällisesti auttoi minut ja työnsi kärryni sisälle.

Siellä ihana ystävä tuli heti halaamaan. Päässäni pyöri tuhat ja yksi Ohhoh... kauheaa ... kamalaa...:ajatusta. En mä ollut tottunut ihmisiin ja niiden halailuihin. Varsinkaan että ne haluaisivat halata tälläistä surkeaa juoppoa. Musta ei koskaan ole tuntunut luontevalta halata edes omia vanhempiani. Mutta uusi elämä tuo mukanaan uusia asioita ja uusia tapoja. Ja niin minä opein ... halaamaan. Nykyisin se ei tunnu yhtään pahalle tai kammottavalle. On ihanaa saada tuo tosiystävän halaus. Uuden elämän opettelu alkoi pienistä asioista ... siitä toisen ihmisen kunnioittamisesta ja hyväksynnästä. Ei mulla ollut mitään hävittävää. Päinvastoin sain uusia ystäviä.

Nyt ymmärrän ... sillä että on raittiina ja sillä että on juomatta on hirvittävän suuri ero. Mäkin olin vain pettänyt itseäni kuvitellessani rehvakkaasti juomiseni olevani täysin hallinnassani. Mun hallinnassa se juominen ei ollut koskaan sen jälkeen kun se viina elämääni luikerteli.

Se että on juomatta...sehän antaa suoran mahdollisuuden alkoholistille jatkaa sitä juomistaan silloin kun tahtoo. Ja selitellä ja selitellä ja tuhannen tuhatta kertaa selitellä ja keksiä syitä miksikö nyt on syytä juoda.

Raitis elämä ei kaipaa viinaa. Viina ei ole vaihtoehto missään tilanteessa. Raittiin ei tarvitse hermostuneena vilkuilla kelloa että vieläkös viinakauppa on auki. Aivan niin, sitä minäkin ennen tein.  Vielä liikuntakyvyttömänä maatessani viina vei ajatuksia. Raittiin ei tarvitse viinaa ajatella. Raittiina elämä on saanut niin paljon parempaa sisältöä. Tulee täysin uudet harrastukset, ystäväpiiri saattaa muuttua täysin. Sillä kaikki eivät suinkaan katsele innolla ja hyväksyen sitä että se entinen railakas, hauska ja inhovitsikäs kaveri yhtäkkiä muuttuukin raittiiksi. Elämä muuttuu täydellisesti.

Nyt mä opettelen tätä elämää....raittiina.
Hetki kerrallaan.
Päivä kerrallaan.
Ja nautin ... nautin raittiista elämästä.

Tänään on ollut hieno aurinkoinen ja ihmeellisen lämmin päivä.
Nautitaan siitä kun vielä on tälläisiä ilmoja.



Kuoleman porteilla osa 1

Tuota joo, aika dramaattinen otsikko.
Mutta totisen totta.

Viimeiset kuukaudet ennen lopullista romahdusta olivat todella piinaavia.  Join miltei yötä-päivää. Nukkumaan en sänkyyn ehtinyt. Nukuin konttorituolissa istuen nojaten tietokonepöytään.  Harmittaa ettei tullut kuvaa otettua tuosta pöydästä. Pöydän kanteen oli kulunut kyynärpään kohta ja lasin kohta. Eli kovalla käytöllä se tuo pöytä oli ollut. Nyttemmin tuo pöytä lienee kaatiksella. Me kun heitettiin kaikki vanhasta ja vähänkin juovasta ajasta muistuttavat jutut pois.

Mieheni, sanottakoon häntä nyt vaikka nimellä KARVINEN.  No Karvinen mua pelotteli että sulla Minni painuu pian pysyvästi otsaan kirjaimet QWERTY. Tiedättehän nuo kirjaimet  näppäimistössä. Nuokahtelin näppäimistön päällä. Ja kun vähän havahduin, jatkoin juomista.

Usein itkin juomistani ...sitä kännisen humalaisen sääli itkua. Sielu huusi lopettamaan mutta elimistö ja kroppa vaati lisää viinaa. Mä aina perustelin juomiseni sillä että se on niin hauskaa, tulee hyvä fiilis. Niimpä niin, niitä juopon horinoita. Mun sieluni parkui jokaisen ryypyn tahdissa.

Paria viikkoa  ennen loppuromahdusta yöllä yritin tappaa itseni ensimmäisen kerran. Avasin lääkepurkin kaataakseni pillerit pöydälle. Karvinen sattui heräämään ja syntyi taistelujen taistelu. Mä tappelin purkista kynsin hampain kuin raivopäinen ja en antanut otteeni purkista yhtään hölletä.

Tällöin Karvinen otti ja tempaisi mua nyrkillä kasvoihin.
Ensimmäinen ja viimeinen kerta.
Karvinen on luonteeltan hellä ja kiltti mies. Mutta ei hän keksinyt muuta keinoa kun en muutoin purkista otettani irroittanut. Mä hämmästyin niin hemmetisti tajuttuani juopon aivoilla että ei saatana sehän löi mua. Löi kun löikin. Ja arvatkaas vaan kuka joutui seuraavana aamuna pyytämään anteeksi. Ehhei ... en se minä ollut. Jos arvasitte Karvinen niin osuitte oikeaan.

Tätäkin episodia käytin visua tehden hyväkseni saadakseni Karvisen hakemaan kaupasta lisää viinaa. Nyyhkäisin aina sopivasti kohdin, Niiskaisin, pitelin poskea ja päivittää voivotin. Poskeen ei tullut oikeasti edes mustelmaa. Joten ei se nyrkinisku ollut kämmenen kopautusta kummempi. Mutta viinaa tuli. Karvinen tunsi itsensä suureksi syntisäkiksi ja taasen mä mestari manipuloija sain tahtoni lävitse. Mä onnistuin joka kerta. Mä onnistuin manipuloimaan ja kietomaan hänet sormeni ympärille vaatimuksineni ja selittelyineni.

Jos ei muuta niin missä me juopot ollaan helkkarin hyviä.
Me ollaan helevetin hyviä manipuloimaan toisia ihmisiä, saamaan toiset ihmiset säälimään itseämme ja tekemään heidät justiinsa kun itse tahdomme.
Ja Karvinen ei osannut ja tiennyt miten sanoa mulle EI.




Mistä blogille nimeksi PULIRAITIS

Mä olen tätä blogiprojektia miettinyt jo kolmisen viikkoa.
Ajatus tästä kävi päivä päivältä selkeämmäksi.
Mä tiedän että mä en voi ketään parantaa. Jokaisen juopon on löydettävä se oma pohjansa voidakseen nähdä sen toivon ja sen mahdollisuuden. Voidakseen ymmärtää että kaikilla on mahdollisuus raittiuteen.  Mahdotonta tapausta ei olekaan.
Ne syyt siihen raittiuteen täytyy tulla itsestä.

Mä ensin leikittelin ajatuksella nimestä Raivoraitis, no mä en ole raivo ensinkään. Raitistunut kyllä. Sitten mulle tuli mieleen yksi tapaus kun tapasin erään vertaistukiohjaajista ensimmäisen kerran. Hän tervehti mua sanomalla että hei, mitäs Puliakka.... siis mua vieläkin naurattaa tuo tapaus ja varmaan naurattaa koko loppuikäni. Mä en sillä hetkellä tiennyt mitä ajatella. Siis tuo viheliäinen äijänretale kehtas nimitellä mua puliakaksi. Tuo ystävä ilmeisimmin huomasi hämmästyneen ja närkästyneen ilmeeni. Ja tuumasi...mutta sähän olet puliakka.  No ajattelin hetken aikaa ja purskahdin raikuvaan nauruun. Tyyppi veti heti mut pilvilinnoista maantasalle ja ajattelemaan asiaa realistisesti.

Enhän mä ollut mikään muu kuin puliakka. Mitäpä sitä kieltämään. Ehkä mä olin tiellä vapauteen kun pystyin tuon myöntämään.

Leikittelin  ajatuksella nimestä PULIAKKAUS eli puli ja akka.
Sitten ajattelin että mä olen puli mutta raitis sellainen.
No siitä se ajatus sitten lähti olkoon tämän blogin ja selviytymiskertomuksen nimi
PULIRAITIS.


Perjantai-illan "pulirinki"

Perjantait on tärkeitä päiviä. Iltaisin  on päihdekuntoutus.
Mulle annettiin vaihtoehdoksi laitosjakso Lapuan minnesotahoidossa tai sitten avopäihdehoito.

Valitsin tuon avopäihdehoidon paikassa nimeltä OIKEAHETKI. Tuosta paikasta muodostui minulle toinen koti. Paikka jossa häpeävänä alkoholistina minut otettiin avosylin vastaan. Paikka jossa minut hyväksyttiin alkoholistina, sellaisena kuin olen. Paikka jossa ensi kertaa 30 vuoteen sain kosketuksen raittiiseen elämään.

Elämäni sai uuden merkityksen kun tajusin alkoholismin sairautena. Se että ei mun tarvitse salata sitä että olen alkoholisti. Keliaakikot ovat allergisia viljalle. Alkoholistit viinalle. Kun tuon ymmärsin niin olin ottanut huima harppauksen elämässäni eteenpäin. Mutta kuitenkin vain pienen askeleen.

Se että ymmärsin sen tärkeän seikan että en mä ole sen saamattomampi, surkeampi, laiskempi, tyhmempi kuin kukaan muukaan. Mä olen sairas. Mä olen alkoholisti.

Elämääni asteli uusia ihmisiä, Vertaistovereita ... alkoholisteja kuten minäkin, mutta myös peliriippuvaisia ja addikteja. Sain lämpöisiä halauksia, sain hyväksyntää ja ensi kertaa elämässäni tunsin että elämälläni on merkitys. Ensi kertaa tunsin hyväksyntää.

OIKEAHETKI antoi minulle työkalut ja mahdollisuuden raittiiseen elämään. Päätin ottaa tuon avun vastaan. Itse joudun työn tekemään mutta mikä erottaa tämän kerran niistä lukuisista edellisistä raitistumisyrityksistä on se että mä en ole yksin. Mulla on tukiverkko, mulla on ystäviä, mulla on työkalut millä selvitä seuraavaan päivään.

En ole ongelmani ja sairauteni kanssa yksin, olen alkoholisti tänään, olen sitä huomenna, olen sitä päivien loppuun saakka. Mutta tänään olen raitis, elän raittiina ja opettelen nauttimaan näistä ihanista raittiuden tunteista.

Kiitos teille ihanat kohtalotoverini.
Tiedätte keitä olette.
Astellaan raittiuteen yhdessä kulkien,  toinen toistamme tukien.

Kiitos OIKEAHETKI uudesta elämästä.



Mukava ylläri

Olipas mukava ylläri. Näin tuossa fysioterapeutin ja sanoi että saankin uuden kärryni jo tänään. Tuossa mä hetken pyörin paikallani ja suu korvissa asti riemusta.

Oli se kyllä totaalisesti kammottava peli se vanha "sotaratsu". Raskas kun mikä. Hyvä sillä oli jalkalihaksia harjoittaa. Potkutella pelkillä  jaloilla.  Uus menee vikkelästi eteenpäin vaikka vaan yhdellä jalalla potkuttelis.

Mutta kerrassaan mukava juttu.

Uusi kärry

Vanha "sotaratsu"

Liiallinen innostus

Mun pää oikein pursuaa kirjoitettavaa.
Mun on ollut vaikea hallita intoani tämän projektin ja bloginpitämisen suhteen.
Mutta mä olen alkoholisti, niin yritän ottaa rauhallisesti 😁 ... minkä mut tuntevat tietää mulle olevan äärimmäisen vaikeaa.

Aa:n yksi ajatuksista on että olimme kohtuuttomia kaikessa.
Tämä pätee minuun erittäin hyvin. Innostun kaikesta ja yritän täyttää tyhjän tilan ja ajan kaikenlaiselle tekemisellä ettei viina ala pyörittämään ajatuksia. Tuo tie usein vei entistä synkempiin ajatuksiin.

Huomasin ahdistuvani jos en pysynyt päiväsuunnitelmassa. Sitten aloin sisäistämään Minnesota mallin ajatusta elämisestä vain hetken ja päivän kerrallaan. Oloni helpottui.

Joten nytkin toppuuttelin itseäni etten heti kirjoita itseäni loppuun ja kyllästy sitten totaalisesti ja ahdistu. Olen keksinyt erinäisiäkin harrastuksia joista en ole päässyt edes alkua pidemmälle. Kaikki harrastustarpeet ovat olemassa ja hankittuna mutta se into tekemiseen puuttuu. Esittelen näitä juttuja ehkä sitten uusissa teksteissä.

Tänään oli mukava päivä. Kävin uuden pyörätuolin sovituksessa. Joo, mä join itseni pyörätuoliin. Kävelemään jouduin opettelemaan uudelleen mutta siitäkin sitten muissa kirjoituksissa.

Tää mun nykyinen pyörätuoli on ollut uusi v. 2005. Se nitisee ja natisee. Se paukkuu ja kolisee. Tuoli on äärimmäisen raskas kelata, varsinkin silloin kun renkaissa on liian vähän ilmaa. Uudessa onkin sitten umpikumirenkaat.  Tuolin kaatumaesteet eivät toimi ja ne onkin sidottu tuoliin nippusiteillä eli vaarallinenkin laitos tämä vanha rämppä on. Toinen kaatumaeste osuu renkaan pinnoihin ja aiheuttaa pärisevän äänen. Samanmoisen kuin pikkupojilla oli entiseen aikaan. He kiinnittivät pyykkipojalla pahvin tai muovinpalasen renkaaseen joka päästi ajaessa pärisevää ääntä. No mulla on oma pärinäääneni. Ei se liikkumista haittaa.

Kivaa keskiviikkopäivää.




Sunnuntait

Sunnuntait oli yleensä niitä tärinäpäiviä.
Makasin puolikuolleena koko päivän. Vaivoin tuli raahauduttua vessaan. Pesulle ei koskaan. Kunto ei kestänyt.

Kunto oli alkanut jo aika monta vuotta sitten näyttämään siltä että kohta sitä ei enää kovinkaan rivakasti käveltäisi. Käden refleksit kuitenkin aina toimivat vaikka pää oli miten sekaisin tahansa. Viinaa kyllä pystyi kaatamaan kurkusta alas kivuista huolimatta. Viina maistui muusta viis.

Viimeiset kaksi vuotta pysyttelin kotona. En käynyt ulkona kuin vain ihan pakolliset menot. Jos niitäkään. Vainoharhaisuuteni lisääntyi lisääntymistään.
Elämä oli mennyt kammottavaksi taisteluksi elämästä ja kuolemasta.

Sunnuntaisin oli aikaa tehdä parannusta. Lupailla omalle rakkaalleni parempaa tulevaisuutta. Vannottua tuli yks sun toinenkin kerta että mä en ikinä enää juo viinaa. Minä ihan varmasti lopetan, USKOTHAN.

Niin se uskothan. Toinen sanoi aina uskovansa vaikka tuskin sitä uskoa parempaan huomiseen enää oli loppuaikoina olemassa laisinkaan.

Usein maanantaitkin meni  pedissä. Parannusta tehden, vannoen,uskotellen. Kunnes sitten tuli tiistai jolloin sama rumba lupailuineen ja uskotteluineen alkoi alusta. Sama viikottainen painajaismainen oravanpyörä josta ei löytynyt tietä ulos.

Taisin uskoa itsekkin humalaisiin lupailuihini. Aina oli syy juoda. Aina oli syy pettää lupaukset. Aina oli aikaa siirtää lopetus tuonnemmaksi.
Muuta tietä ei edessä häämöttänyt kuin hauta.
Jotenkin sen juopon aivoilla tajusin mutten välittänyt.


Milloin juominen alkoi

Ensimmäisen kosketukseni viinaan sain jo 8 vuotiaana.

Äitini oli sisarensa kanssa tehnyt mummolassa taateliviiniä ja tämä viini oli mummolani eteisessä tekeentymässä.  Minua noin 10 vuotta vanhempi äitini nuorin sisar houkutteli meidät 3 vuotta vanhemman sisareni kanssa maistamaan tuota juomien juomaa.

No seuraukset varmaankin saattaa arvata. Äiti pesi käsin pyykkiä seuraavat pari päivää, pyykkikonetta kun ei ollut. Oksensimme sisareni kanssa matot, täkit, peitteet, vaatteet jne.

Enhän minä tutkija enkä proffessoori ole mutta tuolloin 8 vuotiaana pikkulapsena elimistöni sai ensimmäisen kosketuksensa alkoholiin. Elimistööni jäi muistijälki tuosta tapahtumasta. Tiedä onko sillä vai ei myöhempiin vaiheisiin vaikutusta kun minusta tuli alkoholisti. Ja alkoi yli 30 vuotinen taistelu viinaa vastaan.

Tämä on tarinani, tämä on elämääni.
Olen alkoholisti elämäni loppuun asti.

Hei
Olen 30 viimeisintä vuotta juonut entinen alkoholisti nainen, nykyinen raitistunut alkoholisti. Tervetuloa seuraamaan tarinaani ja lukemaan elämääni koskettavista asioista.

Tyhjältähän täällä vielä näyttää mutta jahka mä pääsen selville tästä Bloggerin toiminnasta ja mennään eteenpäin niin kylläpä sitä sisältöä muodostuu.