Kaksi vuotta sitten

On kulunut 2 vuotta siitä kun astelin elämäni tärkeimpään tapahtumaan. Kyseessä oli päihdekuntoutus minnesotamallin mukaan paikassa nimeltä OIKEAHETKI. Mä muistan tuon tilanteen. Ihmettelin suuresti matkalla sitä mihin ihmeeseen tuo oikein johtaa.

Oikeastaan en astellut sillä taksikuski työnsi minut pyörätuolissa sisään.  Heti ovella mua vastaana asteli onnellisen näköinen mies joka otti ja halasi minua. Siis oikeasti. Miksi ihmeessä hän halasi minua. Minähän olin vain pahainen alkoholisti. En mä ollut mikään tärkeä. En mä edes halunnut olla tuolla. Kunhan yritin sumuttaa kaikkia että saisin jatkaa juomista. Se viina kun kaiversi ja pyöri päässä, mielessä ja sielussa. Se ajoi mut tähän tilanteeseen.....se 30 vuotta sitä kosteaa ja märkää elämää. Ja siltikin mä olisin mieluummin halunnut ja valinnut sen pullon kuin tuon tilaisuuden.

Olin saanut maksusitoumuksen oman kuntani sosiaalipuoleleta sekä kyyditykset invataksilla. Olin luvannut yrittää ja antaa tuolle raitistumiselle mahdollisuuden. No montako kertaa mä olin luvannut aiemmin ja mikään mitä mä suustani ulos päästin ei ollut paskankaan arvoista. Mä olin alkoholisti. Mä tiesin että mun juominen johtaa mut hautaan mutta mä valitsin aina sen viinan ja olisin valinnut tuollakin hetkellä kunhan vaan maailma olisi jättänyt mut rauhaan ja yksin.

Mutta mä olin luvannut yrittää vaikka sillä mun lupauksellani nyt ei todellakaan mitään pohjaa ollut. Mä olin pudonnut sinne pohjattoman kaivon pohjalle. Mä löysin sen oman pisteeni, sen oman pohjani jolloin elämä seisahtui paikoilleen. Sillä syy miksi mä istuin tuossa pyörätuolissa oli viina. Mä join niin kauaan että menetin liikuntakykyni. Jouduin aloittamaan kaiken alusta. Jouduin opettelemaan kävelemisen uudelleen. Jouduin opettelemaan elämään uudelleen ilman viinaa.

Mutta tuolla hetkelläkin kun istuin pyörätuolissa vaiti katsellen noita muita rinkliläisiä. Noita muita päihdeongelmaisia. Mun sieluni huusi viinaa. Mä olin päättänyt sumuttaa kaikkia. Mä olin päättänyt käydä muutaman kerran jotta kaikki luulisivat mun olevan raitistumassa ja sitten voisin jälleen jatkaa juomista. Mistä ne muut mitään tiesivät. Kyllä mä pystyisin olemaan raittiina. Olinhan mä ollut jo omin voimin 5 kuukautta ilman viinaa. Nyt mä pystyisin viimeinkin olemaan kohtuukäyttäjä. Kaikki nuo ajatukset pyörivät mun päässäni. Mulla oli suunnitelma. Mutta se mun  suunnitelma mureni murenemistaan kerta toisensa jälkeen kun istuin siinä ringissä muiden päihdeongelmaisten kanssa. Mä pidin siitä tunteesta. Mä rakastin sitä tunnetta että mä viimeinkin o
lin omieni parissa. Mut hyväksyttiin viimeinkin sellaisena mikä mä olin. Ja mä pystyin viimeinkin sanomaan sen tärkeän asian suustani jota en ollut voinut sanoa 30 vuoteen. Kaikki ne vuodet jotka olin valehdellut itselleni ja kaikille läheisilleni.


Miten hyvältä se totuus tuntuikaan. Miten hienolta se tuntui. Miten upeaa oli olla rehellinen. Ja tuosta hetkestä alkoi minun tieni kohti raitistumista. Ilman tuota minnesotamallin mukaista päihdekuntoutusta mä en olisi tässä. Ilman OIKEAHETKEÄ mä en olisi tässä. Tuosta hetkestä on kaksi vuotta. Mä olen viimeinkin vapaa ja raitis. Mä teen töitä joka päivä voidakseni säilyttää tämän raittiuden. Mä muistan joka aamu katsoessani itseäni peilistä mistä mä olen tullut ja miten hienoa on että mä en enää odota kuolemaa ja miten ihanaa on että mun tulevaisuuteni on auki. Miten ihanaa onkaan olla viimeinkin vapaa ja onnellinen.

Mä voin viimeinkin sanoa ilman häpeän tunnetta:

"HEI MÄ OLEN SATU JA MÄ OLEN RAITISTUNUT ALKOHOLISTI."


3 kommenttia:

  1. Hienoa, että päihdekuntoutus auttoi. Varmasti vaikeaa lähteä päihdekuntoutukseen. Setäni raitistui myös päihdekuntoutuksen avulla, mutta ei hän sinne millään meinannut lähteä. https://www.maivita.fi/riippuvuuden-paihderiippuvuuden-hoito/

    VastaaPoista
  2. Nämä ovat valtavan hienoja kertomuksia, miten ihmisarvoinen elämä palautuu itselle ja läheisille. Minnesotamallinen hoito on aivan huippua. Lääkkeettömyydellä se vapauttaa oikeasti. Itse kävin hoitoni Kantamossa ja nyt on myös läheisillä hyvä olla. "Jose"

    VastaaPoista
  3. Hienoa että olet raitistunut.
    Kuuluiko raitistumisohjelmaan se, että jos oli entisiä miesystäviä/aviomiehiä, niin heille täytyy kertoa väkisin raitistumisesta ja yrittää, vaikka sillä tavalla vielä pilata heidänkin tämän hetkistä elämää?
    Tällästä olen kuullut, että jotkut raitistuneet alkoholisti naiset tekevät. Eivätkö he voi antaa noiden entisten miesystävien/aviomiesten elää omaa elämäänsä ����
    Itse en ymmärrä tälläistä touhua ollenkaan. Täytyisi näitten raitistuneitten naistenkin vähä ajatella, ettei se oma asia oo kaikista tärkeintä, kun/jos ei tiedä millanen elämäntilanne sillä entisellä miesystävä/aviomiehellä on, niin ei kuulu hyviin tapoihin sekaantua enää entisten elämään, vaikka itsellä menis hienosti.

    VastaaPoista