Näinkö on?


Luin tuossa uutisen Iltalehdestä että ex-urheilutoimittaja Tapio Suominen on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta. Ja vielä kolmannen kerran. Itse hän julkaisi seuraavanlaisen tekstin:

"...jäin kiinni rattijuopumuksesta, kolmannen kerran. Onneksi en tappanut ketään. Olen häpeissäni, koska toimintani edelleen vastuutonta. Olen peloissani, koska alkoholismi on saanut minusta niskaotteen. Pyydän anteeksi, vaikka tynnyrini kolisee tyhjyyttään... Tapsa"

Siis kolmannen kerran. Näinkö on että hän todella on pahoillaan ja ymmärtää tekonsa ja sen seuraukset. Tämän herran olisi pitänyt tehdä jotain jo ensimmäisen kerran jälkeen. Ja jo ennen sitä ensimmäistä kertaa. Mun mielestäni vaan on erittäin vastuutonta lähteä edes sitä ensimmäistä kertaa sinne auton rattiin. Ja kolmannen kerran jälkeen taivastella että onneksi en tappanut ketään. Hohhoijaa-äly hoi älä jätä.

Nytkö hän vasta ymmärtää alkoholin saaneen niskaotteen. Se alkoholi on ottanut niskaotteen kauan aikaa sitten jo. Jo ennen sitä ensimmäistä kertaa kun hän rattiin kännisenä istui. Ja on todella onni että mitään ei ole sattunut. Se on totta.

Mutta mä todella toivon että tämä mies nyt ottaa sen lusikan kauniiseen käteen ja hankkii vihdoinkin oikeaa apua ja lopettaa sen turhan taivastelun ja voivottelun. Sillä se että ei ole tappanut ketään on todellinen onni mutta tuskin vähentää sitä seikkaa että hän on täysi alkoholisti. Tynnyri todella kolisee tyhjyyttään.....! Toivon Tapio Suomiselle todella kaikkea hyvää ja toivon että hän viimeinkin ottaa itseään niskasta kiinni ja hankkii sitä apua ettemme saa lehtien palstoilta lukea uutista neljännestä ratista tai ensimmäisistä hautajaisista.


1 kommentti:

  1. Tuo on todella vaarallista, että ajellaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Minusta olisi hyvä, että ensimmäisen tai toisen kerran jälkeen tulisi heti alkolukon asennus pakolliseksi. Meidän tutun autoon semmoinen ollaan kohta asentamassa, ja se on kyllä hyvä apuväline varmasti.

    VastaaPoista