Viimeinkin perjantai....vihdoinkin viikonloppu

Niinpä niin .... kuinkahan monta kertaa juoppona mulla tuli lausuttua moinen asia suustani eli viimeinkin perjantai. Tosiasiassa mä en tiennyt vielä olevani alkoholisti ja täys juoppo. Mä vaan elin viikonlopuille jotta pääsee juomaan viinaa ja pääsee rentoutumaan viinan parissa. Tärkeysjärjestys näkyi elämässä sillä että mä elin vain sille viinalle. Viina pyöritti elämää monella tapaa.

Viina oli tärkeintä viikonlopuissa kunnes tuli se vaihe että mä siirryin juopottelemaan keskiviikkoisinkin. Onhan se nyt selvää että keskiviikot ovat niitä pikkulauantaiksi kutsuttuja päiviä joten tokihan mä voin juoda keskiviikkoisinkin. Ei se musta mitään alkoholistia tee.

Samaa rataa sitä mentiin sitten vauhdilla eteenpäin. Viikonlopput viinalla eläen ja usein sunnuntaitkin meni viinan merkeissä jos siis oli jotain jäljellä. Ja tokihan sitä piti ostaa niin että sitä nyt sattui olemaan jäljellä. Ja mä en vieläkään mieltänyt itseäni juopoksi enkä alkoholistiksi.

Viime ajat menikin sitten niin että ei sitä paljoa ehtinyt selvänä olemaan. Onhan se tietty että nekin päivät jolloin "tein kuolemaa" sängyssä maaten armottoman krapulan kourissa eivät olleet mitään selviä päiviä. Ei niitä viinan suurkuluttajalla niitä selviä päiviä ehtinyt tulemaan. Jos olisi mennyt alkomittariiin puhaltamaan niin olisi sieltä kyllä tullut melkoiset lukemat. Ja tuosta huolimatta tuli ajettua autoakin. Enhän mä ollut alkoholisti enkä juoppo. Mä en vaan ymmärtänyt itseäni ja tekemisiäni. Mä en ymmärtänyt että se alkoholi oli siellä veressä jos nyt joskus sattui sen yhden päivän olemaan mukamas raittiina. Siitä olikin sitten helppo aloittaa valmiilta pohjalta.

Apua en saanut  enkä mä sitä oikein tosissani hakenutkaan. Paria vuotta ennen lopuurysähdystä hain apua TK lääkäriltä. Viidessä minuutissa olin ulkona huoneesta antabusresepti kourassa ja kehuoitus käymään 2 viikon päästä maksakokeissa. Arvata saattaa että tuolloinkaan emme menneet apteekin kautta vaan sen toisen "apteekin" kautta ja purin pettymykseni viinaan ja hain lastin niin että sitä riittäisi taas muutamaksi päiväksi.

Nyttemmin mä ymmärrän että kaikella on oma aikansa. Mun piti käydä oma tieni. Mun piti pudota sinne "kaivoon" voidakseni ymmärtää olevani alkoholisti. Mun piti käydä päihdekuntoutus voidakseni jälleen nähdä. Voidakseni ymmärtää. En mä ole katkera enkä vihainen elämälle. En edes siitä että meinasi henki lähteä. Mä rakastan elämää ja mä odotan yhä viikonloppuja ja perjantai päiviä. Mutta nyt mä osaan arvostaa näitä viikonloppuja aivan toisella tavalla kuin ennen juoppona. Mä en elä enää viinalle. Elämälläni on viimeinkin merkitys ihan näin raittiina ollessa. Mä elän ja olen viimeinkin onnellinen ... raittiina.