Mun tarpeeni kirjoittaa tätä blogia lähti siitäkin syystä että jos yksikin ihminen joka kamppailee oman päihderiippuvuutensa kanssa löytää blogini ja huomaa että hän ei ole yksin näiden asioiden kanssa. Haluan kertoa heille että sitä toivotonta tapausta ei ole olemassakaan. Sillä mä olin se toivoton tapaus.
Mä olen alkoholisti, mutta raitistunut alkoholisti ja kun mä raitistuin mä päätin olla rehellinen. Se valheessa eläminen kesti 30 vuotta. Asioita piti peitellä ja salata. Se matka juoppona ... mä en ollut koskaan rehelllinen missään asiassa ja viimein uskoin tieten itsekin ne omat valheeni. Mä elin vain seuraavalle ryypylle.
Kaikkein suurin suru mulla on ollut siitä mitä mä tein läheisille ihmisille. Peruin menoja .... valehtelin syyt. Montakohan kertaa mä olin migreenissä tai vatsataudissa. Se mitä mä tein Karviselle... mä olin kammottava ihmisraunio .... alkoholisti ... juoppo. Mutta mä olen pyytänyt anteeksi ja olen saanut anteeksi. Joten mulla ei ole tarvetta enää vatvoa menneitä asioita. Mä kun en voi niitä muuttaa ja miettimällä menneitä ei tule kun paha mieli.
Mä olin juoppo ... mutta tänä päivänä mä olen miljoonien kilometrien päässä siitä ihmisestä joka mä joskus olin.... mä olen eri ihminen ja mä olen viimeinkin kasvanut aikuiseksi. Ja havahduin todellisuuteen vasta näin yli viiskymppisenä että mua katselee peilistä oudot kasvot.... siellä on Satu ... raitistunut Satu ... siellä ei ole enää sitä pöhöttynyttä humalaista Satua.... siellä on aikuinen nainen ... raitis nainen. Hauskinta tässä matkassa on ollut tutustuminen tähän uuteen Satuun. Mahtavinta on ollut se tunne siitä että mä elän ja selviän ilman alkoholia. Mulla ei todellakaan ole minkäänlaista tarvetta palata siihen vanhaan paskaan.
Tänään mä tiedän että mä olen hyvä ihminen.
Mä olen selviytyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti