"Pakko-oireinen häiriö (myös OCD, lyhenteenä sanoista obsessive-compulsive disorder) on psykiatrinen häiriö, joka luokitellaan ICD-10 tautiluokituksessa ahdistuneisuushäiriöihin. Pakko-oireita voi liittyä myös muihin psyykkisiin häiriöihin kuten masennukseen. Pakko-oireinen häiriö ilmenee monissa muodoissa, mutta useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta. Potilas yrittää varmistaa, ettei itse aiheuta muille tai itselle peruuttamatonta vahinkoa. Useimmilla ihmisillä on pakonomaisia tai ahdistavia ajatuksia ja impulsseja. Pakko-oireesta kärsivä ahdistuu näistä ajatuksista, ja pakkotoimintojen avulla hän yrittää poistaa tai vähentää huolta ja siitä seuraavaa ahdistusta."
-Wikipedia-
Tämä aihe on sellainen että en koskaan kyllästy aiheesta kirjoittamaan. Jotenkin tuntuu vaan että ihmisillä ei sitä ymmärrystä riitä. Mä parantaisin itseni jos voisin. Mä olisin toisenlainen jos voisin mutta se on useinkin helpommin sanottu kuin tehty. Se toi OCD kun ei näy ihmisestä ulospäin. Joskus mä ihmettelen itsekseni sitä että näkyykö se musta että mä lasken kirjaimia fläppitaululle kirjoitetusta sanasta PUOLUKKA jo sadanteenkahdenteenkymmenenteen kertaan. Ja nimenomaa nurinpäin... AKKULUOP ei se meni väärin. Aloitan uudelleen. AKKULOUP AKKULOUP AKKULOUP ....hiljaa suljet silmäsi hetkeksi ja toistat mielessäsi AKKULUOP ..... mielesi valtaa hätäännys siitä että se meni väärin. Ei helvetti ... mitäs jos mun Karviselle nyt sattuu jotakin pahaa ... ja se on nyt mun vikani .... huokaiset hiljaa ja alat laskemaan alusta AKKULOUP AKKULOUP AKKULOUP .... kuulet jonkun sanovan jotain ja sulla ei ole aavistustakaan mistä oli kyse. Katselet ympärillesi hätääntyneenä ja itku kurkussa. Kysyt jälleen kerran MITÄ? ... Aivan niin ....puhujalla on sellainen ilme jälleen kerran että taaskaan se Satu ei kuunnellut. No ei kuunnellut ei kun kaikki energia meni sen saakelin puolukan kanssa. Ja taas mä sitten olen saanut epäkohteliaan ihmisen maineen. Mutta kun mä en sitä tee sen takia. En mä toimi niin kuin toimin sen takia että mä olen välinpitämätön vaan sen takia että mulla on diagnosoitu sairaus nimeltä OCD.
Mulla on lääkitys tähän pakko-oireiseen häiriöön. Otan joka aamu 60mg tabletin lääkettä nimeltä Seronil. Se tabletti saa mut pysymään edes jonkinlaisessa kuosissa ja ne ajatukset... pahimmat ajatukset ja oireet kasassa. Siellä koteloituna vankilaan syvälle mun sisuksiin alkoholismin naapuri varastoon. Ilman tuota lääkettä mun elämä olisi täysin hallitsematonta niinkuin se oli sillon kun mä vetelin noita pillereitä yhdessä aamuryyppyjen kanssa. Ja sitten mä vielä ihmettelin että miksi ihmeessä se ei se lääke auta. Selittelin itselleni että nyt mun on pakko juoda lisää saadakseni oireet ja ajatukset poistumaan edes hetkiseksi. No ei ihme ettei se Seronil toiminut. Ei mitään lääkkeitä saa viinan kanssa vedellä. Alkoholi vie tehon siitä fluoksetiinilta jota siinä Seronilissä on.
Pakko-oireisuuden takia mulla on tietyt jutut joihin olen opetellut luottamaan. Eli kaikki menee tietyn kaavan mukaisesti. Eli kun mun pitää mennä pyörätuolin kanssa johonkin niin tilaan aina saman taksifirman mua kuljettamaan. Se on se jonka kyytiin mä ainoastaan suostun menemään. Tai siis mun OCD antaa mun mennä. Hätätilanteiden varalle olen antanut itselleni luvan toiseen firmaan. Eli mulla on kaksi taksiyritystä ja nämä on mun OCD:n takia ainoat joita suostun käyttämään. Mun pää ja OCD sanelee sen miten mä toimin. Mä en sille ja sairaudelleni mitään voi. Mä en tahallani ole ilkeä.
Jos mä ajattelen mennä johonkin niin ilman lääkkeitä mä tuskin pääsisin ovesta ulos ja Seroniliä. Se lääke pitää mut järjissäni. Kun ajattelee sitä entistä elämää ennen lääkitystä ja diagnoosia kun mun piti tarkistaa tarkistamistaan että ulko ovi on varmasti lukossa. Mun piti tarkistaa onko hella sammutettu. Siis joo...siinäkin tapauksessa että mä en ollut sitä edes käyttänyt. Normaalistihan se järki sanoo että toi nyt on ihan tyhmää että ei se hella voi olla päällä jos sitä ei ole edes käyttänyt. No mun pää vakuuttaa mulle että se on voinut mennä itsestään päälle ....mä olen vahingossa voinut pyyhkäistä sitä mennessäni siitä ohitse niin on voinut mennä päälle se hellan levy. No käyt tarkistamassa...ei ollut päällä. Pääset askeltaen neljään takaisin sängyn viereen. Yksi, kaksi kolme neljä.....yksi kaksi kolme neljä .... yksi kaksi kolme neljä .... neljännellä on päästävä sängyn viereen ja siitä kahdeksaan laskemalla pitää päästä sänkyyn makuulle ja peitto pitää olla päällä.
No huokaat hetkisen ja olet pienen hetken onnellinen ja turvassa. Ei se hellan levy ollutkaan päällä. ...Suljet silmät ja alat odottaa unta.....yhtäkkiä mieleesi hiipi ajatus että oliko se hellanlevy nyt päällä vai ei.....mietit hätäisenä että justiinhan sä kävit asian tarkistamassa.....niin niin ajattelet mutta jos se olikin päällä ja mä en sammuttanut sitä. Ja jos mä en nyt mene sitä takistamaan niin mun Karviselle sattuu jotain pahaa huomenna kauppareissulla.... ja sama rumba alkaa alusta. Ja se jatkuu kunnes musta tuntuu että pää halkeaa....mä huudan tuskasta pimeässä huoneessa ja itken ja kiljun ... mä en jaksa enää .... jumalauta mä en jaksa.... mä jumalauta vedän ranteeni auki ... väsyneenä koko helvetin elämään, itseesi ja hellaan laitat viimein maate.....juuri kun olet nukahtamassa iskee päähän ajatus että laitoinkohan mä oven lukkoon .... ja arvata saattaa että sama rumba jatkuu. Näin meneekin "mukavasti" puoli yötä kunnes olet niin väsynyt ettet jaksa muuta kun hengästyneenä ja hikisenä huohottaa paikallasi.
Tätä siis elämäni on ollut ja erheellisesti yritin niitä oireita helpottaa viinalla. Olihan sekin yksi syy itselleni hyväksyä oma juomiseni. Mä käytän sitä vaan lääkkeeksi. En mä alkoholisti ole. Mä olen sairas ja juon siksi että pystyn elämään.
Nyt raitistuttuani mä olen tajunnut että käytin sitä OCD:ta yhtenä syynä juomiselleni. Mä en uskonut kun mulle sanottiin että se Seronil ja alkoholi ei sovi keskenään että se todellakin se alkoholi vie tehon fluoksetiinilta. Ja tässä mä nyt sitten olen ... elävä esimerkki siitä että ne kaksi asiaa eivät todellakaan sovellu yhteen.
Mä pyydän ymmärrystä. Mä en tahallani ole ilkeä, välinpitämätön, hiljainen, etäinen tai hidas. Mä en vaan toisinaan niille pakko-oireilleni ja pakkoajatuksilleni voi mitään. Sillä niitä kohtauksia tulee yhä siitä huolimatta että mulla on lääkitys. Onneksi ei kuitenkaan niin suureellisessa mittakaavassa enää niinkuin ennen.
Ocd ei ole syy juoda. Ei enää ... mikään ei anna mulle syytä juomiseen. Mä olen viimeinkin vapaa siitä vankilasta jossa elin 30 vuotta. Tää matka jonka aloitin 6.2.2018 ei koskaan pääty. Mä taivallan tällä samalla raittiuden polulla päivieni loppuun asti.
Mä elän ja olen onnellinen.
Viimeinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti