Mä olen 7 viimeisen päivän aikana nukkunut yhteensä ehkä sellaiset 18 tuntia. Ja mikä tämän maanpäällisen helvetin aiheutti. No sen aiheutti puhtaasti lääkärin tekemä virhe lääkkeiden vaihdossa.
Eli mä kärsin sellaisesta kamalasta vaivasta kun levottomat jalat syndrooma. Tämä vaiva tuli mulle noin puolta vuotta ennen kuin lopetin juomisen ja meinasi henki lähteä. Siis se tunne kun jalat ovat jatkuvasti liikkeellä. Päällepäin sitä ei huomaa mutta mä huomaan sen itse kun jalkoja on hakattava lattiaan, heiluteltava kokoaijan. Niissä on polte ja kihelmöinti. Niitä pistelee ja kaikki tämä tapahtuu samanaikaisesti. Tunnetta on vaikea kuvailla mutta en toivoisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään.
Viikko sitten olin lääkärissä. Mulla on tuohon RLS vaivaan sellainen lääke kun Pramipexole ja se on viime talveen asti auttanut kokonaisvaltaisesti mutta viime talvena alkoi noi kohtaukset palaamaan. Niitä kohtauksia tuli ajoittain mutta siis vain ajoittain ja kestivät noin 2-4 tuntia. Lääkäri päätti vaihtaa lääkkeen sellaiseen kun Gababentiini ja otettiin se prami pois. No tiistai-iltana otin ensimmäisen Gaban ja siitä se riemu sitten repesikin. Nimittäin yhdeksältä illalla alkoi se helvetillinen rumba noiden jalkojeni kanssa. Se tuska oli kammottava kun se oli kokoaikaista ja mun jalat eivät rauhoittuneet hetkeksikään ja vaiva oli ympärivuorokautista. Ja tätä rumbaa kesti aina tiistaiaamuun asti. Sain lääkäriä kiinni manantai iltana joka tuumasi että sitä Pramia ei olisi saanut ottaa pois vaan se gaba olisi pitänyt ottaa siihen rinnalle ja ottaa nämä kaksi lääkettä yhdistelmänä. Ja töppäilyllään se edellinen lääkäri aiheutti mulle ja miehelleni viikon kestävän maanpäällisen helvetin.
Eilen illalla sain sitten sen praminkin ja ah mikä autuus koitti viime yönä. Sain nukuttua 13 tuntia yhteen soittoon ja ah miten onnellinen sitä ihminen voikaan olla kunnolla nukutun yön jälkeen. Ja mun jalkani ovat rauhoittuneet lopultakin. Se kuumotus ja nipistely, repiminen ja pistely on poissa.
Mä olen aina lähinnä naureskellut niille toisten kertomille univajeen aiheuttamille hallusinaatioille. Mutta enpä muuten naura enää. Sillä nyt mä tiedän millainen se erittäin paha univaje voi pahimmillaan olla. Mä aloin hourailemaan ja puhumaan omituisia sunnuntaiyönä. Sunnuntaiyöltä on kaksi tuntia kokonaan hukassa. Mä istuin pyörätuolissa ja väsytti niin kamalasti. Mutta heti kun menin sänkyyn maate niin ne jalat aloitti sen kahta kauheamman rumbansa ja nukkumisesta ei tullut mitään. Alkoi tulla sellaista narkolepisan oireita että mä menin pariksi kolmeksi sekunniksi uneen ja säpähdin hereille kun meinasin pudota pyörätuolista. Jalat eivät meinanneet kantaa. Karvinen soitti kotipalvelulle maanantaitavasten yöllä kun mä näin näkyjä ja puhuin sekavia. Se kotipalvelu sitten tilasikin ambulanssin. Eivät ottaneet verenpainetta, eivät tutkineet mitenkään. Ainoastaan haastattelivat ja soittivat lääkärille joka tuumasi että ei aihetta viedä minnekkään. Mun olisi pitänyt mennä taksilla Vaasaan päivystykseen joka nyt ei todellakaan sillä huteralla olotilalla ja niillä jaloilla onnistunut. Joten jäin kotiin kärsimään. Siinä sitten päätin että on ihan turha tähän vaivaan lanssia tilata vaikka univaje olisi millainen tahansa.
Siis ne näyt.... mä pitelin vasemmassa kädessäni karkkipussia ja taputtelin sitä oikean käden etusormenpäällä. Karvinen katselee ja kysyy että mitä sä teet...sanoin että pelaan angry birdsiä ... mä jatkan naputtelua ja päätän lopettaa ja ihan selvästi näen sen koneen ja kannen ja yritän laittaa kantta kiinni ja mun käsi menee sen lävitse. Yritin pariin kolmeen kertaan ja aina sama juttu. Sanon Karviselle että autatko sä mua että kun mä en ymmärrä miksi mä en saa kantta kiinni. Karvinen katsoo mua erittäin huolestunena ja tuumaa että nyt Satu kyllä tilataan ambulanssi että ei siinä sun kädessäsi ole kun tyhjä karkki pussi. No vilkaisen kättäni ja todentotta mä näen nyt siinä vain sen karkkipussin. Järkytyin niin että alkoin itkemään. Mä näin useaan otteeseen mustan kissan juoksentelevan ja mustapukuisen hahmon useaan kertaan. Erittäin pelottava kokemus jota en kyllä halua kokea ikinä enää.
Mistä tietää sen tosi rakkauden. Nyt mä sen tiedän. Karvinen nimittäin valvoi mun kanssa ne pahimmat hetket. Istui mun vierelläni ja otti mut hellästi siihen ainoan toimivan kätensä oikean käden kainaloon, kietoi käden ympärilleni ja sanoi: itke vain siinä ja huuda. Mä olen tässä enkä pois lähde. Ja mä olen miettinyt yhden sun toisenkin kerran miksi me ollaan yhdessä. Enää ei tarvitse miettiä se vastaus on todella selvä: RAKKAUDESTA.
Mutta ilokseni mun täytyy todeta että entinen Satu on poissa. Kertaakaan viikon aikana ei tullut viina mieleen. Mä tiedän että se vanha Satu olisi tarttunut pulloon saadakseen nukutuksi. Mä ajattelin koko ajan että tämäkin menee ohi....tämäkin menee ohi. Jos mä pystyn raitistumaan 30 vuoden juomisen jälkeen niin tämä on pikku juttu siihen verrattuna. Ihan hetken häivähdys ja tämäkin menee ohi ja mä selviän siitäkin kuten muistakin haasteista mitä elämä meidän tielle saattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti