Heippa kaikki ihanat kanssakulkijani ja mukavaa maanantaita ja ihanaa viikonalkua. Olin eilen taas Oikeahetkessä vertaistukiringissä. Oli niin ihanaa nähdä kaikki vanhat tutut ja ne uudetkin tutut. Ja ennekaikkea oli ihanaa nähdä se ystävä josta se välirikko tuli sillon kolmisen viikkoa sitten. Ei sille ollutkaan kasvanut pirunsarvia päähän vaikka mä olin niin niin varma asiasta. Ja mä olin kasvattanut sydämessäni niin suuren peikon että se alkoi tukahduttamaan mun sieluani. Se kaunan kantaminen vei hirveästi mun energiani. Se turhautti ja ahdisti mua ja taatusti aiheutti melkoisen stressipiikin sillä mun seborrea joka ilmenee toisinaan stressin yhteydessä puhkesi oikeaan kulmakarvaan aika ikävästi ja mä en mitenkään keksinyt syytä että miksi kun se raitistumisen myötä on ollut niin pitkään poissa. Siis voi vitsi mikä oivallus. Se kaunan kantaminen ei tee hyvää sielulle eikä sydämelle. Miksi mun pitäisi olla jästipää tässä elämässä kun mä oli tupla "asshole" edellisessä elämässä.
Mitä sitten vaikka se kaunis delfiini kertoili mun asioita. Jotenkin se mun kauna sydämessä ja sielussani sumensi mun arvostelukykyni. Kumpa vaan mä voisin ottaa kaiken takaisin ja voisin halata ja sanoa että anna anteeksi. Mitä sitten vaikka mä tunsin itseni syyttömäksi. Sen kaunan kanssa eläminen ei todellakaan ole hauskaa ja yksi läheinen vertaistukihenkilö sanoikin että alkoholistille se kaunan kanstaminen on erittäin vaarallista että se helposti laukaisee juomishimot.
Mutta mä en saa tehtyä tekemättömäksi enkä mä saa sanottua sanomattomaksi. Mä en voi mitään muuta kun olla aidosti pahoillani ja katua tekemääni ja sanomaani ja jatkaa elämää. Unohtaa koko episodi ja elää ja antaa elää.
Mä olen aina ollut säikky ja arka. Ja melkoinen jästipää. Mä olen ollut sitä jo lapsena. Mulla oli tapana sanoa heti pienestä pitäen että "tatu itte" eli halusin itse tehdä kaiken. Puskea päätä myöden itseni suohon jos siltä tuntui. Ja mä olen oppinut olemaan varuillani ihmisten suhteen. Olen niin monta kertaa joutunut pettymään ihmisiin että elämä on opettanut varovaiseksi mutta musta tuntuu että mä olen tämän raitistumisprosessin myötä kasvanut ihmisenä. Kasvanut niin että mun on pakko riisua sitä muuria jonka mä olen ympärilleni rakentanut sillä ne muurit saivat mut osittain juomaan.
Voi elämä mikä oivallusten aamu.
Mulla on taas niin hyvä olla kun tajusin miten pahasti se kauna oli mun arvostelukykyni sumentanut. Miten pahasti mä olin vinksallaan. Miten mä ihan tietoisesti halusin saada toisen kärsimään ja itkemään. Miten kovasti mä halusin saada kostettua kaiken sen kuvitteeellisen paskan mitä mulle oli tehty. Minä kun en edes ole varma enää mitä tapahtui ja miksi. Mutta sillä ei enää ole väliä koska mä olen noussut sen ylitse ja tajunnut katsoa erittäin tarkasti sinne peiliin ja hetkeen mä en todellakaan pitänyt siitä mitä mä sieltä näin.
Elä ja anna elää
Unohda kauna ja katkeruus
Rakasta elämää
Rakasta elämää
Kohtele ihmisiä niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan
Anna niiden kokemiesi vääryyksien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos
Ole hellä iteäsi ja muita kohtaan
Ja ennen kaikkea
ANNA ANTEEKSI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti