Uneton hetki

Joskus mä ajattelen näin yöaikana että eikö ne nämä vaivat voisi jo helpottaa. Gabapentiini jota lisättiin viime perjantaina ei juurikaan ole tuonut helpotusta mun jalkojen repimisiin....mun sielussani jäytää kammottava tunne että mitä jos se ei autakkaan. Jos mikään ei auta....tää vaiva on sen verran viheliäinen että ei tätä soisi pahimmalle vihamiehellekkään....tai no ehkä parille kuitenkin 😁 mutta siis jos mä jotain olen tässä raitistumisprosessissa oppinut niin ainakin sen että tulevaisuutta on turha murehtia. Asiat tapahtuvat omalla painollaan ja kaikkein parasta on elää vain tässä hetkessä koska asioilla on aina tapana järjestyä.

Toisinaan mua vaivaa tää unettomuus. Saatan herätä kipuihin vain pari tuntia nukuttuani mutta turhaan mä sinne sänkyyn jään voivottelemaan ja marisemaan. Nousen suosista ylös koska näin yöllä on ihan mukavaa istuskella omassa rauhassa ja tehdä niitä omia juttuja ennenkuin maailma herää omiin touhuihinsa tuoden elämän äänet mukanaan. Ja mitä mä sitten yöllä teen...no enimmäkseen virkkaan, kudon, piirrän, kuunten musiikkia, katselen youtubesta erinäisiäkin juttuja, katselen netflixistä jotain. Näin virallisesti eläkkeelle päästyäni mulla ei ole kun aikaa ja ei mulla aika pitkäksi tule edes yöaikaan. Ehtii sitä sitten nukkua kun nukuttaa.

Se jatkuva hermoilu ja asioiden sureminen ei auta. Sillä ei tule kun paha mieli ja mä olen sitä pahaa mieltä kantanut ihan tarpeeksi tämän elämän osalle. Raitistuttuani mua vaivasi erittäin paha syyllisyyden tunto. Mä painiskelin päässäni asioiden kanssa jotka ovat tapahtuneen vuosia sitten. Ihmisiä jotka ovat tulleet, koskettaneet elämääni ja häipyneet elämän hämärään. Mulla oli sellainen tunne että mun pitää hyvittää ja pyytää anteeksi. Mä olen hyvittänyt ja pyytänyt anteeksi moneltakin  ihmiseltä. Siltikin mua vaivasi se asia että jotkut eivät halunneet olla missään tekemisissä kanssani. Vaikea mun on pyytää anteeksi jos mulla ei ole siihen mitään mahdollisuutta. Tälläisessä tapauksessa mä olen tehnyt rauhan sielussani ja pyytänyt anteeksi ja toivonut että aikaa myöten aika parantaisi haavat ja näin se on tehnytkin. Asia ei enää vaivaa mua. En mä voi ihmisiä kääntää puolelleni en mä voi heitä pakottaa uskomaan muhun että mä olen viimeinkin muttunut ja että mä olen miljoonien kilometrien päässä siitä ihmisestä joka mä joskus olin. Mä olen löytänyt vapauden ja uuden elämän tään raittiuden myötä. Ja vaikka paljon sanomatta jäi sekä asiat jäivät selvittämättä monenkin ihmisen kanssa niin mä annan asian viimeinkin olla. Elämä menee omalla painollaan. Joko he tulevat takaisin elämääni tai sitten eivät....mä tiedän kuka mä olen tänään.

Mun ei tarvitse entistä elämääni hävetä taikka salata. Mä olen alkoholisti mutta tänään mä olen raitistunut alkoholisti. Mä en häpeä itseäni enkä nykyistä elämääni. Ei mun tarvitse. Joko ihmiset hyväksyvät mut tälläisenä kuin olen tai ovat sitten hyväksymättä. Se mitä mieltä ihmiset musta ovat on suhteellisen vähäpätöinen seikka nykyelämässä eikä se oikeastaan mua heilauta puoleen aikä toiseen.

Tästä on hyvä jatkaa uuteen päivään.
Hyvää elämää kaikille.
Olkaa onnellisia.
Minäkin olen.