Elämän yllätyksellisyys


Joskus tämä elämä vaan tuntuu täysin epäoikeudenmukaiselta.
Siis se että sä lapsesta asti haaveilet jostakin jutusta ja mikään ei menekkään niinkuin itse kuvittelit. Nimittäin musta piti tulla opettaja. Mulle piti tulla lapsia 3; kaksi tyttöä ja yksi poika. Nimetkin oli ajateltuna valmiiksi. Niin vain kävi että ei musta tullut opettajaa, ei äitiä eikä mitään muutakaan. Musta tuli vaan yksi viheliäinen juoppo. Alkoholistin paska. Mutta ehkäpä se on näin että joidenkin ihmisten on vain hakattava sitä päätään männyn kylykeen uudelleen ja uudelleen ennenkuin sitä herää todellisuuteen huomaamaan että ei saatana vieköön. Tästähän tulee tikkuja ohtaan ja pää kipiäksi. Ehkäpä mun vaan oli kohtalo oikusta kuljettava se kivisempi polku.

Karvinen sairastui 2011 aivoinfarktiin ja hän halvaantui vasemmalta puolen. Sen kummemmin yksityiskohtiin menemättä tilanne on se että tällä hetkellä hän kävelee kepin avustuksella. Ajaa autoa automaattivaihteisella autolla. Elämä jatkui hänen kohdallaan. Minä heräsin siihen kun hän 7.5.2011 aamulla kello 05.05 tipahti sängystä. Vasen puoli oli mennyt täysin hervottomaksi ja vasen puoli kasvoja roikkui kun sulanut vaha. Mä tiesin heti mistä oli kyse. Hän pyysi nostamaan sänkyyn että väsyttää niin kovasti. Mä soitin ambulanssin. Mä pelkäsin koko ajan että jos Karvinen alkaa nukkumaan niin hän ei enää herää joten mä pidin hänet väkisin hereillä. Mä aloin laulamaan. Siinä hädän hetkellä ei tullut mitään muuta kappaletta mieleen kun Hektorin Piironginjalka. Joten mä laulaa hoilotin sitä kurkkuni täydeltä ja rummuttelin käsilläni hellästi Karvisen vatsaan.  Ambulanssin tulo tuntui kestävän ikuisuuden. Mä soitin kolmesti hätäkeskukseen ja se ambulanssin tulo kesti peräti 25 pitkää minuuttia. En sitten tiedä mistä asti ne sitten tulivat.

Tuolloinkin mä olin edellisenä päivänä juonut. Ja yöllä olin kömpinyt sänkyyn joskus kahden aikoja. Ja mulla kun on tapana nukkua korvatulpilla. Sattumalta vain heräsin siihen rymähdykseen ja kolahdukseen kun Karvinen rysähti sängystä lattiaan. Hänellä oli ollut pää kipeä useamman päivän. Tuolloin siis oli lauantai ja edellisenä torstaina hänelle oli tulleet näköhäiriöt. Mä tiesin ne kaikki muut infarktin oireet mutta en tuota että siinä voi esiintyä myös näköhäiriöitä. Mä sanoin perjantaina että lähdetään lääkäriin että mä ajan. Mutta sanoi menevänsä sitten ensi maantaina. Kun piti työkaverin kanssa kimppakyydillä mennä ja Karvisen autolla vuoro mennä. Torstainakin oli ollut valtavan huono olo ja hänellä oli meinannut oksennus tulla aamukahvia töissä juodessaan. Käskin mennä lääkäriin heti. Mutta ei kun työkaveri ei sitten pääse töistä kotiin.

Liika tunnollisuus ja uskollisuus ihmisiä kohtaan kostautui niin että se infarkti sitten kerkesi tulla ja tilanne kerkesi mennä äärimmäisen vakavaksi. Tuolloin mä vannoin että mä lopetan juopottelun. Mä olin ihan varma että mä nyt onnistun kun se Karvisen kuolema oli ollut niin lähellä. Mä syytin siitä infarktista itseäni hyvin pitkään. Ja siten annoin itselleni oikeuden juoda. Niinpä niin. Alkoholisti keksii ne syyt juomiseen vaikka mistä. Mä tajusin vasta Oikeahetkessä että syy ei ollut minun ja se ei anna mulle oikeutta juoda. Ei mikään anna. Kaikki syyt olivat tekosyitä.

Miten mun raittiuden sitten kävi. No mä olin puoli vuotta juomatta. Siis en raittiina. Nyt mä sen tiedän että mä en ole päivääkään ollut raittiina sitten kun viinan makuun kerran pääsin. Nimittäin Oikeahetkessä selvisi sekin että sn aivan eri asia olla juomatta kun olla raittiina. Puoli vuotta meni kituuttaen ja uskotellen itselleni että tämähän on helppoa ja mulla menee hyvin. Ja sitten mä päätin että eihän tässä mitään että kyllähän mä nyt voin lasillisen perjantai-iltana viiniä ottaa omaksi ilokseni. Karvisella oli aina väsy ja 4 kuukauden kuntoutuksen jälkeen kotiin palattuaan hän oli niin kamalan väsynyt ja mä tunsin itseni yksinäiseksi. Niinpä niin .... niitä iänikuisia selityksiä ja tekosyitä. Ja kuten arvata saattaa se oli sitten sitä myöten selvä ja mulla pikkuhiljaa lipesi koko juominen hallinnasta. Viina määrät lisääntyivät ja juomistahti kiihtyi. Kunto huononi huononemistaan. Viimeaikoina mun oli vaikea liikkua yhtään mihinkään eli mä elin lähinnä tietokonepöydän ääressä. Nukuin, söin silloin kun satuin muistamaan ja join. Ennenkaikkea mä join.

Joten tämä elämä selvänä ja raittiina on kaikin osin uudelleen opettelua myös Karvisen suhteen. Tämä on uusi tilanne meille molemmille. Se että mä näen Karvisen sairauden nyt vasta raitistuttuani osana häntä ja miten se on häntä muuttanut. Mä tiedän että se Karvinen johon mä tutustuin ja johon rakastuin on yhä hänen sisällään mutta se elämä ei aina suju todellakaan niinkuin kuvittelee. Karvisella on vaikea neurologinen vamma joten hänen puheensa sattaa kuulostaa vaikeaselkoiselta, hänellä on huono kärsivällisyys ja lyhyt lähimuisti. Jonkin asian selittäminen hänelle vaatii joskus aikaa ja siltikin hän saattaa kysyä että MITÄ? Kun hän ei enää muista jonkin ajan kuluttua mitään mistä oli puhuttu. Huonon muistinsa takia hän saattaa kertoa ja puhua samoja asioita uudelleen ja uudelleen.

Mun ei tarvitse enää juoda.
Mä en käytä enää Karvisen sairautta syynä juomiseen.
Mulla ei ole enää mitään syytä uhriutua.
Näytös on loppunut ja esirippu laskeutunut ja me;
Minä ja Karvinen olemme astelleet uudelle kaudelle. Opettelemme elämään
tätä uutta ja ihmeellistä elämää uusin silmin. Puhtain sydämin ja puhtain mielin.
Elämä on tässä ja nyt!




1 kommentti:

  1. Sulla on tosi mielenkiintoinen blogi! Oot käyny läpi kaikenlaista, ja toi läheisen sairastuminen on aina tosi kova paikka. "Nimittäin Oikeahetkessä selvisi sekin että se on aivan eri asia olla juomatta kun olla raittiina." Tämä oli mullekin uusi tieto, en oo ajatellukaan sitä noin. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista