Riemukasta uutta vuotta 2019.
Nyt se toivottaminen tuntuu aivan toisenlaiselta kun ennen.
Nimittäin tänään mä voin tehdä sen raittiina ja onnellisena.
Sydän täynnä odotusta uudesta vuodesta.
365 päivää täynnä uusia mahdollisuuksia. Sillä mä en aio tätä elämää elää etukäteen. Mä elän edelleenkin vain sen päivän kerrallaan.
Olen ihme sanotaan punaisen kirjan ensimmäisen päivän tekstissä.
No niinhän minä olen ihme.
On ihme että mä olen tässä tänään.
Mun pitäisi kaiken järjen mukaan olla kuollut mutta mä elän tänäänkin.
Olen onnellinen elämän pienistä asioista.
Löydän iloa joka päivä. Tai jos en löydä niin ainakin yritän löytää.
Se tyytyväisyyskään ei ole itsestään selvä asia. Mulla tulee niitä ahdistus päiviä jolloin tekisi aamulla mieli jäädä sänkyyn makaamaan, vetää peitto huolien ja murheiden ylitse ja nukkua seuraavaan kesään. Aivan kuin karhu omassa pesässään nukkuu talviunta.
Mutta mä en enää pakene elämää. Koska mä tiedän mihin se johtaa. Pienestä purosta kasvaa valtava virta ja viimein joki. Niin niistä pienistä ongelmistakin kasvaa iso ongelma jos niihin ei tartu heti tuoreeltaan. Eli ei muuta kun rohkeasti ongelmia päin. Tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa ja rohkeuttaa muuttaa ne jotka voin.
Mulla on aina ollut paha tapa kasata koko maailman murheet päälleni ja pyöritellä niitä niin kauan kunnes mua tukahduttaa ja meinaan tukehtuavsiihen itse hankittuun pahaan oloon.
Vain minä voin elää tätä elämääni parhain päin.
Sillä tänään mä en ole yksin.
Uskon ihmeisiin koska itsekin olen yksi sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti