Elämä omissa käsissä

Mun mieli on aika paljon rauhoittunut kun sain nämä "elämän langat" taas omiin käsiini. Kävi nimittäin niin että se Sosiaalitoimen välitystilisysteemi ei toiminut laisinkaan. Ainakaan täällä meillä.  Mä pelkäsin jo vaikka mitä tämän stressin keskellä. Joka siis laukesi vasta tänään kun sain itse maksettua laskut. Eihän tuota rahaa paljoa jäljelle jäänyt ja jokunen lasku oli pakko jäättää maksamatta. Jollakin kun on pakko myös elää.

Me ollaan Karvisen kanssa tekemässä valitusta sosiaalitoimesta. Mutta mulle on iskenyt niin kova väsymys että mä en vaan tunnu jaksavan mitään. Mä oikeasti pelkäsin että mulla ratkee kohta verisuoni päästä tai jotain. Mun kroppa kun käsittelee ne vaikeudet siten että se tuo mulle oikeita fyysisiä kipuja. Kyllähän se nyt on melko epätodennäköistä että mulla mitään olisi ratkennut mutta sanokaapas se tuolle mun OCD:lle ja mun kropalle. Vaikka mulla on lääkitys siihen niin kun mulle tulee syystä tai toisesta kriisi ja stressi niin mun mieli käy ylikierroksilla kuten mun kroppakin.

Mä en ole saanut nukutuksikaan kunnolla kun mun mielen valtasivat ne vanhat pakko-oireet ja pakkoajatukset. Koita siinä sitten nukkua kun päässä pyörii vaan ajatus siitä että mä kuolen jos mä ummistan silmäni. Tai Karviselle sattuu jotain pahaa. Mä tiedän että nää jutut tästä mun OCD:sta kuulostavat typeriltä mutta ei sitä oikeastaan kukaan voikkaan käsittää millaista se elämä sen OCD:n kanssa on ellet sä itse kärsi siitä vaivasta. OCD:sta kärsivälle kun on turha mennä sanomaan että hei sä vaan kuvittelet. Tokihan me tiedetään että ne ajatukset on päässä mutta useinkaan niille asioille ei voi mitään. Ei voi muuta kun ehkä altistusterapian kautta.

Kaikesta mielenharmista ja stressistä huolimatta mä olen todella onnellinen. Mä maksoin laskuja ja nähdessäni tilille jäävän osuuden niin mua hymyilytti ja olin todella onnellinen. Mieleen tulvahti muisto menneestä ja siitä kun se viimeinenkin raha piti laittaa viinaan. Nyt mä ajattelen asiaa sillä lailla että herranen aika miten ihanaa tämä raittius voikaan olla. Jos tuosta vähäisestä rahamäärästä joutuis vielä viinakaupassa käymään niin millä hemmetillä sitä sitten eläisi. Ja onko se mikään ihme että velkaa on ja rahaa ei ole säästöön saanut kun kaikki mitä liikeni, omat ja lainatut meni viinaan.

Onneksi tosiaan se viina ei ole enää tänä päivänä ongelma. Eikä sitä tarvitse edes ajatella. Joskus sitä tosiaankin tulvahtaa  mieleen muistoja menneestä jotka siis saavatkin jäädä sinne menneeseen. Viina saa pysyä siellä menneessä. Me ei Karvisen kanssa enää sitä tarvita.
Näin on hyvä olla.