Kuivaa kahvia

Mulle silloin tällöin muistuu mieleeni mukavia sattumia tapaamisemme alkuajoilta.
Kahvi on niistä yksi.

Kuva: MTV.fi
Ensimmäinen tapaamisemme Karvisen kanssa oli  aika hauska tapaus. Minä kun olen aina ollut sellainen että olen inhonnut halaamista. Mulle ei ole koskaan tuntunut luontevalta halata edes omia vanhempiani. No Karvinen on aivan toisenlainen. Hän on oikea "luonnonlapsi". Tykkää halata. Hän on sellainen mukava halailija yhä.

No hän siinä asuntoni eteisessä ottaa ja halaa välittömästi. Kietoo kätensä ympärilleni. No mitäs minä teen. Muutun välittömästi suolapatsaaksi. Jäykäksi kuin jääpuikko. Karvinen sanoi myöhemmin mulle huomanneen tämän asian ja ajatelleensa että taisi treffit päättyä samantein. Muistan selittäneeni siinä outoa käytöstäni. "Seisoimme eteisessä Karvisen kanssa siinä. Karvisen kädet ympärilläni ja minä kuin kuollut kivipaasi. Mä en tykkää halaamisesta muistan änkyttäneeni. Karvisen kasvoilla käväisi hämmentynyt ilme. Nostan käteni Karvisen harteille ja sanon: Anteeksi, sussa ei ole mitään vikaa, se vika on mussa. Ja näin sai sinetin meidän ensikohtaamisemme."

Olin pelännyt kamalasti tuota tapaamistamme. Mä en ollut treffeillä paljon käynyt. Edellinen elämä oli mennyt saman miehen rinnalla. 19 vuotta ensirakkauden kanssa. Pelkäsin että mitä jos meillä ei ole enää mitään sanottavaa toisillemme. Olimme nimittäin 2 edellistä kuukautta viettäneet mesessä. Tuolloinkin oli messenger mutta eri kuin nykymessenger. Siellä se juttu kyllä oli luistanut mutta puhuminen naamasta naamaan onkin sitten aivan eri juttu. Mutta huomasin että tuo pelko oli aivan turha, sillä tulimme heti toimeen todella hyvin. Juttua riitti niin asiasta kuin asiasta. Huomasin heti että Karvisella oli ihmeen hyvä nippelitietopää. Siksi mä yhä vieläkin sanon hänestä että hänellä on turhan tiedon pää. Häneltä kuulin ekaa kertaa Dolinin hiihtoprikaatista, Eisaku Satosta ja sen että merihevonen on kala.

Kävin siinä keittiössä laittamassa kahvin tulemaan. Hittolainen, enhän mä edes osannut keittää kahvia. En ollut kovinkaan montaa kertaa sitä tehnyt siihenastisen elämäni varrella. No istuimme olohuoneessa ja tuumasin että mennään kahville että tuoksuukin jo niin ihana kahvi.

Mä menin keittimelle ja kauhukseni huomasin että pannussa ei ollut yhtään mitään. Tuota joo, tuumiskelin. Virta päällä ... kyllä, kahvit suodattimessa ... kyllä, Vettä säiliössä .... vesi ... vesi ... vesi .... EIIIIIIII. Mä olin unohtanut laittaa vettä keittimeen. Paniikissa kaadoin kuumaan keittimen säiliöön vettä. Ja sehän vallan yltyi puhisemaan ja puhkumaan ja säikähdin sen jo räjähtävän omaan mahdottomuuteensa. Mä en tiennyt miten päin olla ja mitä tehdä kun hävetti niin armottomasti. Mutta Karvinen laukaisi jännityksen naurahtamalla ja hän sanoi: Ei se mitään. Ajatteles että sitten kun me  vanhoina vanhainkodissa istutaan ja keinutaan siinä kahden istuttavassa kiikkustuolissa niin minä sitten sanon sulle että kuulehhan kultaseni. Mitäs jos menisit keittämään meille kahvit mutta keitä ne kuivat kahvit niin ei tule niin paljoa vaippoihin. Mulla meni pari sekuntia ja me molemmat naurettiin niin että meinattiin tikahtua. Se todellakin laukaisi koko tilanteen.

No saimme kyllä sitten kahvia hieman odotettuamme. Kaadoin kahvin kahvimukeihin. Aloimme juomaan ja kuinka kävikään. Se kahvi oli aivan helvetin pahaa ja väkevää. Karvisen ilme oli näkemisen arvoinen. Hän nousi. Kaatoi puolet kahvista lavuaariin ja kysäisi että ei sulla sattuisi maitoa olemaan. No olihan mulla. Karvinen kaatoi kahvin sekaan puolen kupin verran maitoa ja runsaasti sokeria. Ja hän oli todellinen sankareiden sankari. Joi sen helvetin pahan ja väkevän kahvin viimeiseen pisaraan.

Ei siinä mitään mutta parin tunnin päästä alkoikin tapahtua ja alkoi Karvisen vessaravit. Oli niin väkevää kahvia että mahakin meni sekaisin. Mutta mun muistossani tuo juttu pysyy ikuisesti. Sitä miettiessä tulee hyvä mieli ja onnellinen olo. Karvinen on mun sankarien sankari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti