Kaksi yötä jouluun

Kauan sitten ennenkuin minusta tuli alkoholisti

Heippa kaikille.

Enää 2 yötä jouluun.

Minä muistan niin ihanina ne lapsuuden joulut. Muistan yhä lahjatkin tai ainakin muutaman tärkeimmän niistä. Eräänä jouluna saimme sisareni kanssa isot nuket. Tuo nukke on kadonnut elämän virrassa ja jäänyt matkan varrelle kuten niin moni muukin lapsuuden juttu. Ennen niitä ei osannut niin paljoa edes arvostaa ja kenelle mä ne jälkeeni jättäisin kun ei meillä niitä lapsiakaan ole. 

Ei meillä kotona viinaa juotu mun lapsuudessani. Ne oli sellaisia ihania perhejouluja. Isä, äiti, 3 vuotta vanhempi sisareni ja minä. Myöhemmin sitten tuli kuvioihin mukaan pikkuveljeni Jalomieli. Isä oli yksin töissä mun lapsuudessani. Äiti oli vanhankansan kotiäiti. Niinkai meistä lapsista tuli eräällä tavalla pilalle hemmoiteltuja. Mä en osannut itse keittää kahviakaan kun vasta näin aikuisena. Ei mun koskaan tarvinnut moista osata. Karvinen mulle on opettanut monet taidot. Hänellä on aina ollut kärsivällisyyttä. Karvisen oma äiti oli ammatiltaan kotitalousopettaja joten hän on saanut ripauksen talousälyä jo äidinmaidossa. Onneksi mun oma äiti on vielä elossa jotta voin hänelle soittaa kun tulee paha pulma missä tahansa asiassa. Aina hänellä riittää niitä hyviä neuvoja annettavaksi. Äitikullalle tulee soitettua useita kertoja viikossa.

Tuo lapsi tuossa kuvassa. Niin pelokas ilme ja kuitenkin niin turvallisissa käsissä. Paketti kädessään ihmettelee maailmaa ja ei tiedä tulevasta. Äidin tekemä pieni punainen jouluessu ja sininen äidin tekemä mekko päällään. Jaloissaan äidin rakkaudella neulomat villasukat. Kuka tuosta rusettipäisestä tytöstä uskoisi että hänestä aikuisena tulee alkoholisti. Niin viaton ja pieni. Poissa pahasta. Eipä niistä lapsista näe ulospäin kenestä tulee aikuisena alkoholisti ja kenestä ei. Mutta kenenkään tietä ei ole valmiiksi katettu eikä viitoitettu. Alkoholismi on sairaus. Alkoholisti ei koskaan parannu sairaudestaan mutta tämän sairauden kanssa oppii elämään ihan kunnon elämää. Elämisen arvoista elämää. Oppii jälleen rakastamaan itseään ja ympäröivää maailmaa. Oppii elämään tässä hetkessä.

Se itsekäs elämä mitä mä alkoholistina elin. Se mihin tuskaan ja millaisen mankelin läpi mä panin kaikki musta välittävät ja mua rakastavat ihmiset menemään. En mä itsekkäässä elämässäni voinut kuvitellakaan kenenkään välittävän musta. En mä välittänyt kenestäkään. Mä ainoastaan käytin ihmisiä hyväkseni. Kaikki tähtäsi siihen seuraavaan pulloon. Siihen seuraavaan ryyppyyn. Ja se selvinpäin odottelu oli yhtä helvetin tuskaa. Mä en tarpeeksi voi anteeksi pyytää. Mutta ihmisten rakkaus ja välittäminen on säilynyt mua kohtaan. He tukevat mua onnellisina siitä että mä olen selviytynyt siitä helvetistä niukin naukin hengissä. Mä en vaadi luottamusta. Se luottamuksen saaminen kestää. Se tulee vaiheittain. Mä teoillani osoitan kaikille muhun uskoville ja mua tukeville ihmisille että mä olen sen luotamuksen, välittämisen ja rakkauden arvoinen.

Valehtelun ja petoksen, ilkeyden ja katkeruuden, kateuden ja uhriutumisen, negatiivisuuden ja valheiden .... kaiken sen surkeuden aika on ohitse. Mä voin levittää käteni ja avata sydämeni ja mieleni kaikelle sille mistä mä en ennen tiennytkään. Kaikelle sille kauniille ja ihanalle. Koko elämälle. Tässä mä olen. Hyväksykää mut tälläisenä kun tänään olen. Raitistunut toipuva alkoholisti. Uusi, ehjä ja upea nainen. Valmis elämään ja valmis rakastamaan. 

Elämä on ihanaa raittiina.