Mua on aina pelottanut uudet asiat.
Mun on ollut helpompi turvautua siihen ainoaan ystävään joka aina oli mua varten.
Se typerä, ahne, riitaisa, pettymyksiä täynnä oleva väärä ystävä Viina.
Ystävä joka ei koskaan ystävä ollutkaan vaan se oli näyttäytynyt mulle ystävänä ja ainoana pelastajana. Mutta mä olen herännyt siitä painajaisunesta ja potkaissut sen enkelin vaatteeseen pukeutuneen perkeleen ulos mun elämästäni. Me molemmat, sekä minä ja Karvinen ollaan hylätty moiset petolliset ystävät.
Mulla on pian se kauan odotettu lääkäri. Viime aikoina mun kroppa on alkanut käyttäytyä omituisesti. Mulla on kipuja. Paikallaan pyörätuolissa istuessani en niitä kipuja oikeastaan tunne laisinkaan. Mutta aamulla ylös noustessa. Kroppa on kuin myskyn jäljiltä. Joka paikkaa kolottaa. Nukkumaan meno on helvetillisen vaikeaa. On vaikeaa päästä sänkyyn. Vaikeaa saada ja löytää sitä oikeaa asentoa jossa ei särkisi ja sattuisi niin kamalasti.
Mä nukun yleisesti ottaen hyvin. Siis verrattuna siihen mitä se nukkuminen oli alkoholisti aikoina. Mutta siis herään useasti yön aikana niihin kipuihin. Karvinen joutuu tulla auttamaan mua vaihtamaan asentoa. Yksin kun en pysty kroppaani kääntämään. Aivan, itse mä nyky tilanteeseen olen syypää. 30 vuoden juopottelu on tehnyt tehtävänsä ja musta on tullut se mikä mä olen tänään. Tai siis ei. Mä olen miljoonien kilometrien päässä siitä mikä mä olin ennen. Mä olen kasvanut ihmisenä ja musta on kuoriutunut uusi ihminen. Mutta onhan se selvää että se juominen on jättänyt vakavat jälkensä ja ei ne jäljet helposti ja nopeasti poistu. Jos poistuvat koskaan.
Uskallanko mä näistä kivuista kertoa lääkärille. Mulla kun on vakaa aikomus vähentää lääkitystä ja vähentää sitä 10mg Norspan laastaria 5 mg:seen mutta nyt mua pelottaa jos musta ei ole siihen. Mitä jos mä tulen kotiin enstistä voimakkaammat reseptit tuliaisina.
Onhan se selvää että ei kenenkään tarvitse kipua sietää mutta kun mun mielestä se ei ole ratkaisu että lyödään se resepti kouraan eikä halutakaan selvittää sitä mistä se kipu johtuu. Mua helpottaisi paljon se tieto että miksi mä olen kipeä ja mihin mä tarvitsen tiettyä lääkettä. Että voitaisiin miettiä muita vaihtoehtoja siihen kivun hallintaan.
Kunhan kukaan ei enää koskaan epäile että mä vaan kuvittelen.
Tähänkin mä olen törmännyt. Kuule sä vaan kuvittelet. Edellisessä elämässä se oli aina se sama helvetin virsi että sä vaan kuvittelet.
Mä kun en kuvitele näitä kipujani. Mä haluan päästä niistä eroon mutta niin ettei mua saateta minkään huumelääkkeen orjaksi.
No.....päivä kerrallaan menen tässäkin asiassa.
Onko musta sanomaan suoraan lääkärille mitä mieltä mä olen vaan annanko mä ehdottaessa turruttaa itseni täyteen lääkettä etten olisi kipeä enää ja saisin yöllä paremmin nukuttua. Ilman niitä kipuja.
Mä en tiedä vielä. Sen näen sitten kun menen sinne lääkäriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti