Joulu lähestyy

Tässä sitä sitten ollaan.
Vietetään joulukuun 15 päivää eli likellä se joulu on. Vuosi sitten oli toisenlaiset tunnelmat. Mua pelotti aivan kamalasti. Olin yli kolme kuukautta viettänyt sairaalan vuodeosastolla. 6.9 -15.12
Mun elämä alkoi alusta. Mun oli opeteltava uudelleen kävelemään. Kunnolla en pysty kävelemään vieläkään mutta mulla kun ei ole mihinkään kiire. Mulla meni 30 vuotta juomiseen niin loppuelämän mä aion viettää rauhaisesti ihan ilman minkäänlaista kiirettä.

Mua pelotti palata kotiin. Mä olin pari kertaa sairaalasta käsin käynyt uudessa kodissa vierailulla. Se uusi koti tuntui oudolta ja vieraalta paikalta. Tavarat siellä oli vanhoja. Toki osa oli uusia. Kirpparilta halvalla hankittuja.

Sairaalassaoloaikanani Karvinen oli hoitanut meidän muuton. Pääsimme kerrostalon 2 kerroksesta muuttamaan rivitalokolmioon. Mikä oli todella ihana muutos. Mulle oli rakennettu luiska kodin eteen että pääsin pyörätuolilla liikkumaan. Uusi koti oli valmistettu mun saapumista varten.

Siitä alkaisi se uusi elämä. Uusi alku meille molemmille.
Tulisi se ensimmäisen joulu ilman viinaa ja se tulevaisuus pelotti.
Toki mulla oli niin kova lääkitys ja olin niin pohjattoman väsynyt että viinaa ei edes tehnyt mieli. Ja antabuskin oli viikkoa aiemmin aloitettu. Ja eipä se antabus estä sitä juomista. Mutta siitä alkoholin ja antabuksen yhdessäkäytöstä tulee kuulemma kauhea olo. Kokemusta mulla ei ole kun ei ole ollut tarvetta kokeilla. Ei ole uskalluksesta kiinni. Vaan siitä että mä en ole sitä vanhaa elämää kaivannut. Sinne paskaan ei ole tehnyt mieli palata.

Pari päivää siitä kun kotiin tulin alkoi kurkkua kuristaa ja nenä juosta. Voi hemmetin hemmetti. Tottakai mulle iski heti aivan kammottava flunssa jota sitten kestikin pitkälti joulun yli. Ja eipäs se mikään ihme ollut että iski. Mä olin sen 3 kuukautta viettänyt sairaalan steriileissä oloissa ja heti kun mä tulin kotiin niin ne kaikenmaailmat pöpöt hyökkäs mun heikon kroppani kimppuun. Että siitä ensimmäisestä raittiista joulusta ei paljoa osannut eikä pystynyt nauttimaan. Mulla oli flunssan takia niin kammottava olo ja vahvan lääkityksen takia niin väsynyt olo että eka joulu meni lähinnä levätessä ja nukkuessa. Eipä silti. Karvinen oli mun kanssani. Kävi väliin vieressä makaamassa. Siltitteli ja piteli kädestä. Me vaan oltiin ja elettiin siinä yhdessä joulussa enemmän selvinä ja onnellisina kuin koskaan ennen aiemmin. Se onni ja rakkaus oli aivan valtavan ihanaa.

Onko se ihme että mun kroppa on raihnainen ja väsynyt. Se kärsii niistä 30 vuotisista bileistä. Ja mun kropallakin menee aikaa palautua. Mulla meni 30 vuotta juomiseen. Niitä ihmeitä ei tapahdu yhdessä yössä eikä viikossakaan. Mä annan itselleni aikaa ja vapaata. Mulla kun ei ole kiire minnekkään.

Mä olen aina rakastanut joulua ja joulunalusaikaa. Kaikkine valmisteluineen ja touhuamisineen. Kaikkine joulun äänineen ja tuoksuineen. Mutta mulle on aina iskenyt vähintään joulukuun alussa kamala joulustressi. Mä olen aina pelännyt sitä joulua. Pelännyt vaikka olenkin rakastanut. Nyt mä huomasin että ensimmäistä kertaa se mun ylimääräinen hermoilu on poissa. Ei pelkoa tulevasta, ei pahaa mieltä eikä stressiä minkäänlaista.

Mun pelko juontaa juurensa edelliseen elämään. Mun edellisen elämän Jake ei pitänyt joulusta. Se sanoi vihaavansa joulua ja sitä joulukrääsää ja kuusen koristelua. Se oli ihan saletisti varmaa että se aiheutti riidan joka hemmetin joulu. Aina jokin juttu että sai viettää mykkäkoulua koko joulun ja kostaa kohtaamansa pahan mulle. Ja toki mä sitten join. Join minkä kerkesin ja hukutin oman joulupettymykseni toisen käytöksestä siihen ainoaan kaveriin ja ystävään eli viinaan. Ei se koskaan halunnut koristella mun kanssani edes kuusta saati tehdä muita jouluvalmisteluita. Mä sen joulun puin jouluun ihan yksin. Itku silmässä ja paha mieli sydämessä.

Eräskin joulu mä olin hänelle ostanut joululahjoja. Kun tuli ilta ja joululahjojen jakamisen vuoro niin annoin onnellisena omat lahjani. No hän siinä nolostuneena selittelee että no kun hänellä ei ole mitään. Hän ei ollut muistanut että tänään on jouluaatto ja kaupat menee kiinni jo yhdeltä. Siis kas kummaa. Hänelle oli moinen lahjojen osto tullut mieleen vasta joulaattona kello yhden jälkeen. Siis eihän sillä mitään väliä olisi ollut vaikka se lahja olisi ollut 50 pennin tikkari pakettiin paketoituna. Siis ei se lahjan arvo mitään merkitse vaan se että se on sydämestään annettu. Mutta mä en ollut edes sen tikkarin arvoinen.

Mä muistan miten mä nielin pettymyksen kyyneleet. Astelin keittiöön. Iskin pöytään sen ainoan ysäväni eli viinapullon. Narautin korkin auki ja vietin sitten joulun ystäväni viinan parissa. Ja toki Jakella oli sitten syy mykkäkouluun. Minä olin pilannut senkin joulun juomalla. Niinpä niin. En mä ketään juomisestani enää syytä vaan kannan vastuun siitä 30 vuotisesta taipaleestani viinan parissa ihan itse. Mutta jokin sen lumivyörynkin liikkeelle saa. Ja tässä tapauksessa se ahdistava käytös mua kohtaan. Hän ei koskaan nauttinut joulusta. Ei koskaan. Ja siten hänellä oli kaiketi oikeus pilata minunkin jouluni.

Karvinen on ihan toista maata. Hän tekee ja tuntee minun kanssani yhdessä. Meille on 12 vuoden yhdessäolon aikana muodostuneet ihan omat perinteet. Esimerkiksi se että lanttulaatikko tehdään aina itse. Tosin nykyään me mennään jo ihan valmiilla soseella. Sen verran ollaan helpotettu.

Joten nyt ei tarvitse miettiä viinaa eikä viettää jouluaattoa sammuneena milloin minnekkin räkä poskella ja oksennukset rinnuksilla.

On aika aloittaa joululaulujen kuuntelu maratooni.
Ihanaa joulunalusaikaa teille kaikille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti