Mulla on vähän selainen kutina että tämä kaikki johtuu siitä stressistä johon tuo sossun välitystili juttu on meidät saattanut. Mä kun olen sellainen että mun kroppani reagoi heti kaikkeen stressiin. Tänään nimittäin alkoi tulemaan laskuista muistutuksia. Niistä samaisista laskuista jotka piti maanantaina hoitaa. Siellä piti olla joku joka ne maksaa. No ei ilmeisesti ollakaan maksettu tai ei ainakaan siinä järjestyksessä kun mä ne niille ne annoin.
Laitoin sähköpostia heille asiasta jossa sanoin että haluamme lopettaa moisen välitystili homman. Että oli väärin meiltä edes ryhtyä siihen. Mutta kun ne sai sossusta mun pään niin sekaisin että mä tunsin itseni vallan toisen luokan kansalaiseksi. He uskottelivat että mä en alkoholistina pysty asioitani hoitamaan. Jumalauta mä olen hoitanut ne alkoholista huolimatta. Yhtään ainutta laskua ei ole ulosottoon mennyt. Laitoin myös siihen sähköpostiin että yhtään huomautusmaksua me ei makseta koska maksun viivästyminen ei ole meidän syy.
Eli mulle on saatu aikaan sellainen olotila että mä tunnen oloni toisen luokan kansalaiseksi. Jumalauta mä olen aikuinen nainen ja elän aikuisen naisen elämää. Mä haluan itse tehdä päätökset elämässäni. Mä tiedän että mun raitistumiseen asti tekemäni päätökset ovat olleet helvetin huonoja mutta mä olen saanut kaikesta huolimatta pidettyä meidän luottotiedot kunnossa ja mulle on todellakin ollut aina tärkeää maksaa sähkö ja vuokra ja muut pakolliset maksut. Ja virallinen taho pitää mua täysin idioottina.
Mä en suostu siihen.
Aamulla juttelin Oikeahetken Riitta Koivulan kanssa ja kerroin hänelle päätöksestäni lopettaa antabuksen syönti. Hän naurahti ja sanoi että ei hän uskonutkaan että se antabus mut raittiina pitää. Aivan näin. Se sai mut tuntemaan itseni entistä päättäväisemmäksi. Mun on aika ottaa vastuu itse tästä elämästäni. Mä en ole koskaan elänyt itse vaan kaikki on aina kannettu eteen kuin mopelle illallinen. Muut ihmiset on tehneet päätökset puolestani. Onko se nyt mikään ihme että mulle se päätösten teko on äärimmäisen vaikeaa nykyelämässäkin. Mulla on vahva tunne siitä että mä olen valmis ottamaan viimeinkin vastuun omasta elämästäni. Ei se antabus todellakaan ole mua raitistanut vaan kyllä mä sen suuren työn olen tehnyt ihan itse.
Sen mä sanon että älkää yrittäkö enää kävellä mun ylitseni.
Mä olen olemassa ja kovasti elämässä kiinni.
Mä teen itse päätökseni.
Mä elän omaa elämääni ihan itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti