Yksi yö jouluun

Kohta se on täällä.
Se joulu jota olen odottanut.
Ensimmäinen raitis jouluni.

Olinhan mä ilman viinaa viime joulunkin mutta mä olin ainoastaan ilman eli juomatta. Se että on juomatta ja että on raittiina on kaksi tykkänään eri asiaa. Se juomatomuus kun antaa alkoholistille aina oikeuden palata siihen juomiseen. Aina on olemassa vielä yksi syy miksi saa juoda.

Moniko perhe tänäkin jouluna elää pelossa että vanhemmat juovat. Joko toinen tai molemmat. Tuosta pelosta kasvaa elämänpituinen painajainen. Mun lapsuudessani vanhempani eivät viinaa juoneet. Se viina tuli kuvioihin paljon myöhemmin. Ja mun äitini ei ole juonut oikeastaan koskaan. Ei niin paljoa että sitä koskaan olisi juomiseksi voinut kutsua. Isä joi. Se joi paljon. Mutta se että mä alkaisin isääni syyttämään omasta alkoholismistani on sen vastuun pakoilua. Mä olen lopettanut muiden syyttämisen. Ehkä niillä geeneillä on omat tekijänsä. Isän puolelta kun mun sukuni on ollut kovinkin viinaan menevää. Mutta mä olen tehnyt rauhan itseni ja isän alkoholinkäytön välillä. Se että mä alkaisin isääni haukkua ja syyttää omista ongelmistani. Se ei hyödytä yhtään mitään. Tuo vaan pahan mielen mulle ja kaikille mut ja isäni tunteville. Ja mä tiedän että isä rakasti meitä. Siis minuakin. Ja isä kuoli 2008. Eli annan asioiden olla niinkuin ne ovat ja muistan isäni sellaisena kuin hän oli ihana, rakastava ja hyvä isä.

Olen minä pelännyt lapsena. Pelännyt sitä juovaa isää ja hänen ryyppykavereitaan. Eräskin heistä oli kova käpälöimään. Taputteli pyllystä minua ja olin kymmenvuotias. Lapsena en asiaa niinkään ymmärtänyt mutta se liika lähentely tuntui väärältä ja ahdistavalta ja se tuntuu siltä yhä. Mä yritin pysytellä kaukana omassa huoneessani silloin kun isällä oli ryyppypileet. Usein isä otti haitarin ja sitä soitteli. Yksi pihapiirin asukkaista soitti viulua. Ja minä....minä kun soitin klarinettia niin mun piti sitten soittaa heidän kanssaan. Asia josta mä en tykännyt. Siitä klarinetista kun muodostui eräänlainen oma painajaisensa. Ja usein tuo yhteissoitto tapahtui niin että isä oli maisteissa. Eipä silti. Isä oli hyvä hanuristi ja soitteli hän sitä haitariaan toisinaan selvinpäinkin.

Kenenkään lapsen ei pitäisi joutua pelkäämään. Ei jouluna eikä muutenkaan. Jokaisen alkoholistin raitistuminen on kiinni hänestä itsestään. Ketään kun ei voi väkisin raitistaa. Mutta eikö se oma lapsi ole tarpeeksi hyvä syy raitistumiselle. Se että haluaa raitistua sen vuoksi että haluaa antaa omille lapsilleen raittiin elämän, raittiin isän, raittiin äidin, raittiin perheen. Raittius on paras lahja minkä voi itselleen ja perheelleen antaa.

Katselen usein tuota lapsuuden kuvaa jossa olen 3 vuotta vanhemman sisareni kanssa. Kyllä meissä on samaa näköä. Minulla yhä se pelkäävä ja jotenkin ahdistunut ilme kasvoilla. Johtunee varmaankin tuosta joulupukista. Meillä on jälleen äitini tekemät mekot yllämme. Äitini oli todella taitava ompelemaan ja tekikin meille asun kuin toisenkin. Ne vaatteet eivät olleet mitään kauppojen tusinatavaraa.

Nuo lapset tuossa kuvassa. Niin kirkas lapsen usko silmissään. Onni ja tyyneys. Iloinen elämä. Kuka olisi osannut arvata että tuosta nuoremmasta tulee aikuisena sairas. Hänestä tulee alkoholisti. Sisarellani ei alkoholiongelmaa ole. Hän ei koskaan ole voinut oikeastaan sietää viinaa. Joskus hän ottaa sauna siiderin ja siihen se jääkin.

Meillä on tapana  järjestää peli-iltoja jolloinka pelaamme eri lautapelejä. Minä join kuin pesusieni. Mulle ne yhteiskokoontumisillat olivat aina ryyppypartyjä. Ja pelituloskin oli sen mukainen. Muistan eräänkin Cluedo pelin jossa kysyin joka helvetin kierroksella saman kysymyksen. Sitten mä vielä ihmettelin että miksi ihmeessä mä tunnen itseni aina niin tyhmäksi. Sisareni tyytyi pelkkään siideriin ja ei moneen siideriin sittenkään. Se yksi usein riitti. Veljellänikään ei ole alkoholiongelmaa.  Ei hän lasiin sylkäise mutta hän tietää omat rajansa. Minä niitä omia rajojani en tiennyt koskaan. Mulle se juominen oli kulkemista kello kaulassa. Nimittäin koko ajan tuli vilkuiltua kelloa että vieläkö tässä on aikaa juopottelulle. Mitä kello on ja mitä enemmän se oli niin sitä kiivaampaa tahtia mä join. Yleensä mä join jo kolmatta tai neljättä kun muut joi vasta ensimmäistä lasillistaan. Sitten mä vielä ylpeilin sillä että mulla on niin hyvä viinapää. Siis joo, ei sitten koskaan tullut mieleenkikään että ilman muuta mulla oli hyvä viinapää. onhan se aivan selvää että viinan suurkuluttajalla se viinan sietokyky on aivan toinen kuin normi ihmisillä. Ei siinä ole kyse mistään paremmasta viinapäästä eikä kropan koosta. Sitä kokoakin mä syytin. Sanoin aina että kun olen isokokoinen ihminen niin mä voin juoda enemmän kuin normi ihmiset. Että sen viinan kestää kauemmin virrata mussa kun tavallisen kokoisilla ihmisillä että mulla kestää siksi niin kauan tulla humalaan.

Ihan saakelin typeriä selityksiä joihin tuli uskottua itsekkin.
Nyt vasta aikuisena olen oppinut päihdekuntoutuksen kautta käsitteen viinan suurkuluttajasta. Alkoholistista joka tiedän olevani. Elämä on ollut huikean paljon paremmin siedettävissä sen jälkeen kun ymmärsin viimeinkin sen alkoholismini sairautena. Paljon on töitä silläkin saralla jotta tietoisuus siitä asiasta menisi todellakin eteenpäin kaikille mahdollisille tahoille.

Enää yksi yö jouluun
Onnellisuus
Rauha
Hiljaisuus
Rakkaus
Sekä kaikki ne muut lukemattomat hyvät asiat jotka olen saanut takaisin elämääni.
Kiitos OIKEAHETKI joka mahdollisti tämän uuden elämän.