Jotenkin musta tuntuu että mä en koskaan ole täysin tyytyväinen elämääni.Jotenkin kun vain pystyisi kontrolloimaan niitä uniansa niin olisi hyvä homma. Mutta ikävä kyllä sellainen tuskin koskaan tulee onnistumaan.
Viikonloppu meni näkemällä unia Exästä.
Ei niinkään painajaisia mutta ahdistaa nähdä niitä unia ollenkaan.
Edellinen yö meni etsiessä kadonnuttaa exää. Oltiin muka unessa vielä yhdessä ja onnellisesti naimisissa ja se oli hukassa niinkuin yleensä olikin ja mä en todellakaan ymmärrä mistä ne unet tulevat. Viime yö meni sitten harrastaessa seksiä exän kanssa...siis unessa....ihan kuin sitä nyt jotenkin muka kaipaisin.
Käsittämätöntä.
Täysin kummallista.
Miks ihmeessä nämä maanantait on aina tämmöisiä.
Juoppona ne olivat aina täynnä ahdistusta, itkua ja tappelua itsensä kanssa.
Nyt raittiina se olotila ei juurikaan ole muuttunut. Mua ahdistaa joka hemmetin maanantai. Yritän miettiä että mikä ja missä mättää. Ainoa ero entiseen on se että nyt ei tarvitse olla ahdistunut viinan takia. Mutta jostakin se ahdistus kumpuaa.
Onneksi tänään on Oikeahetkessä Vaasassa intensiivi ryhmä. Tilasin itselleni kyydin ja menen selventämään tuota paskamaista olotilaani. Olen kuitenkin oppinut edes jotain. Nimittäin sen että puhuminen auttaa. Mä en jaksa kantaa tätä itkuista ahdistunutta olotilaa koko viikkoa mukanani vaan haluan katkaista sen tähän ja tänään. Sinne intensiiviryhmäänkin tiedän olevani tervetullut.
Se on paikka missä missä mua ei ajeta pois. Se on paikka missä mua kuunnellaan.
Saan puhua tämän paskan pois sisuksistani.
Tänäänkään en ole yksin enkä jää yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti