Ihana sunnuntai - uusi ystävyys

Olipas mukavan ihana sunnuntai.
Ystävä kävi kylässä lastensa kanssa.

Mulla ei koskaan niitä ystäviä ole ollut kovinkaan paljoa. Yksi on ollut ja pysynyt toistakymmentä vuotta. Soittelemme toisillemme ja usein nuo puhelut venyvät pari tuntisiksi maratonpuheluiksi. Hän on todellinen ystävä. Ja sitten on  tietysti Karvinen. Karvista voisin sanoa myös sanalla ystävä. Mitä se ystävä on. Ystävä on sitä että sen kanssa voi olla vain. Sanoa sanottavansa ja toinen tietää miltä tuntuu. Voi itkeä jos siltä tuntuu, voi nauraa, voi tuntea itsensä täydellisen tyhmäksi ja silloinkin ystävä ymmärtää ja osoittaa myös oman tyhmyytensä tai sanottaisiinko vaikka toisin että tekoblondiutensa. Olla yhdessä hiukkasen "hidas" ja nauraa sille omalle itselleen oikein kunnolla.

Ystävä ymmärtää.
Tapasin tämän ystäväni päihdekuntoutuksessa.
Hänellä on samanlainen ongelmallinen sielu kuin minullakin.

Se että elämä meni niinkuin meni.
Ehkä kaikella on tarkoituksensa.
Silläkin että elämä heitti tielleni tämän ihmisen.
Koska ilman häntä elämä olisi paljon tyhjempi.
Ilman näitä tässä elämässäni kohtaamiani ihmisiä elämä olisi todella tyhjä.

Tuntuu hyvälle ajatella tätä uutta ihmistä nimellä YSTÄVÄ.

Ennen, juoppona, mulla oli piinaava halu lahjoittaa pois kaikki mahdollinen.
Olisin antanut pois vaikka toisen munuaiseni jos joku vain olisi sanonut pitävänsä minusta. Sanonut rakastavansa. Yritin ostaa hyväksyntää itselleni ja juomiselleni.

Nyt mulla on hyvä mieli siitä että voin antaa toiselle jotain mitä minulla on.
Jotain mistä toinen ilahtuu. Jotain mitä itse en tarvitse.
Enää en yritä ostaa ystävyyttä koska ymmärrän että se ystävyys syntyy luonnostaan jos on syntyäkseen. Ei sellaista asiaa voi ostaa eikä aineellisella materialla hankkia.

💗Ystävä toi lahjaksi 💗

Oli mukava tavata hänen lapsensa. He olivat ihanan äänekkäitä, puheliaita ja ystävällisiä. Hienosti kasvatettuja. Kahta pienempää kovasti kiinnosti kirjahyllymme ja siinä olevat tavarat. Sehän on ihan selvää ja luonnollista. Hän äitinä yritti kiellellä mutta sanoimme että kyllä meillä saa esineihin ja tavaroihin koskea kunhan ei vaan säre mitään.

Oli niin ihanaa saada ääniä meidän kotiin. Lasten ääniä. Meillä kun ei Karvisen kanssa omia lapsia ole. Jääkaapissani oli sattumalta piparitaikinaa. Olin ostanut tuota valmistaikinaa yhdellä meidän, mun ja Karvisen, yhteisellä kauppareissulla. En vaan ollut saanut sitä leivotuksi pipareiksi asti.  Lapset saivat leipoa tuon piparitaikinan pipareiksi. Sellaisia niitä tuli. Omanlaisiansa lasten tekemiä luonnoksia. Sanoimme Karvisen kanssa että saavat viedä piparit mukanaan ja herkutella kotona.

Täytyy kyllä sanoa että oli aivan huippu ihana sunnuntai.
Tämä kyllä otetaan uusiksi.
Kiitos kohtalo ja elämä että heitit tämän ystävän tielleni.
Hänellä on oma merkityksensä elämässämme.
Näin on hyvä olla.