Mitä se sellainen rakkaus on?

Kysäisin Karviselta että mistä sä tiedät että sä rakastat mua?
Että oletko sä ihan varma.
Se kun ei mikään nykyelämässä ole varmaa muuta kun se että mä en enää juo.
Mä olen raitis.
Se ei muutu nyt eikä koskaan.

Mä sanoin Karviselle että mä en ole enää sama ihminen kuin silloin kun tavattiin. Mä olin silloin alkoholisti ja mulla sattui olemaan juomaton kuiva kausi. Se että on raitis ja se että on juomatta ovat tykkänään eri asioita. Mä kuvittelin tuolloin kun se uusi ja ihana rakkaus asteli mun elämääni että kaikki muuttuu. Kaikki muuttuikin ....mutta vain hetkiseksi. Mihinkäs mä olisin voinut siitä katkerasta tosiasiasta päästä että mä olin alkoholisti silloin. Mä olin alkoholisti eilen. Mä olen alkoholisti tänään ja mä olen alkoholisti päivieni loppuun asti. Mutta tänä päivänä on helpompi elää kun mun tekemiseni ei ole enää riippuvaisa viinasta.

Eniten mä pelkäsin sitä että meidän liitto päättyy eroon kun mä muutun. Mä pystyn taas elämään ja ajattelemaan omilla aivoillani. Mun päätökseni ja tekemiseni ei riipu viinasta. Viina ei sanele enää mun ajatusmaailmaani. Mä olen vapaa viinan kiroista.

Vaikka sanotaankin että on paras elää vain päivä kerrallaan niin mulla on niin hyvä olla että mä ajattelen jo koko loppuelämää. Mä nimittäin tiedän että se viina ei sovi mulle. Ei ole koskaan sopinut. Mä tiedän että kohtalo tuskin on suopelias mulle toista kertaa kun kerran meinasin viinan takia kuolla niin multa taatusti henki lähtisi seuraavalla kertaa.

Toisaalta mun ei tarvitse ajatelella viinaa. Tällä tavalla on hyvä olla ja elää. On ihana huomata että mun ei tarvitse tietää paljonko kello on kun se että moneltako viinakauppa menee kiinni ei merkitse mulle mitään. Se että ihmiset juovat telkkariohjelmissa. En mä mitään hepulikohtausta saa että nyt pitäisi saada viinaa. Päin vastoin, mä säälin niitä ihmisiä ja väkisinkin tulee mieleen että monikohan niistä raukoista oikeasti tarvitsisi päihdekuntoutusta. Vapautusta viinan kiroista.

Että rakastanko mä Karvista.
En mä tiedä vastausta siihen.
Musta tuntuu että mä rakastan. Mutta mun tunne-elämä on niin sekaisin pitkään jatkuneesta juopottelusta että mä en jaksa moisia edes pohtia.

Onko se rakkautta että syntyy sydänalaan sellainen mukavan lämmin tunne kun toinen sanoo rakastavansa ja hellästi puristaa itseään vasten ja silittää hiuksista. Tulee sellainen olo joka vetää huulet väkisinkin onnen hymyyn ja sielun sillee mukavasti sykkyrälleen.

Jos se on rakkautta, niin kyllä...kyllä minä Karvista rakastan.