Mutta ei ole mitään sellaista ettenkö mä ajan kanssa niitä voi parantaa tai ainakin jos ne on mun hallitsemattomissa niin voin ainakin oppia virheistäni. Tai siis niin mä ainakin sen järkeilen.
Mä olen elänyt niin pitkään synkkyydessä ja kurjuudessa että mä en jaksa enää sitä ainaista itkua, vollotusta ja masennusta. Toki niitä masennuksen ja ahdistuksen tunteita on. Onhan mulla todettu sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö.
Alkoholin pois jäämisen jälkeen nimittäin iski aivan helvetillinen shoppailuvimma. Maatessani liikuntakyvyttömänä sairaalapedissä mulla oli turhankin paljon aikaa siihen ylimääräiseen aktiviteettiin. Eli mulle iski tämä shoppailuvimma. Sain siitä shoppailusta sellaisen euforian tunteen joka ennen tuli siitä viinasta. Surffailin tabletilla netissä ja ostelin mitä mieleen juolahti. Tai mitä mä luulin tarvitsevani. Kuka nyt ihan oikeasti tarvitsee kiinakaupasta tilattua perunankuorimalaitetta ... aivan. Siellä se on kaapissa pölyyttymässä. Oli aivan tajuttoman typerä vehjes.
Mulla toi shoppailu lähti täysin hallinnasta kun mä en ymmärtänyt niitä syitä mikä mut siihen ajoi. Jostakin syystä mä pääsin menemään päihdekuntoutukseen vasta 6.2. Siitä puhuttiin kyllä jo silloin heti samalla viikolla syyskuussa 2017 kun vuodeosastolle menin. Mutta musta riippumattomista syistä se kuntoutus alkoi vasta helmikuun alussa.
Tuolla päihdekuntoutuksessa mä vasta ymmärsin että se shoppailuhimo oli seurausta alkoholismista. Siis kun sanotaan että olimme kohtuuttomia kaikessa. Niin se päti muhun tässäkin tapauksessa. Olin ehtinyt 5 kuukaudessa paukutella melkoiset velkamäärät. Ne kun antaa joka paikassa velaksi ja osamaksulla ostaa. Ja mä en tajunnut sitä että se shoppailu oli sairaus siinä kuten se mun alkoholisminikin. Mä vaan korvasin sen alkoholin sillä shoppailulla.
Toinen samanmoinen pakko-oire on se helvetillinen makean himo. Joskus tuntuu siltä että se kasvaa ihan sietämättömäksi. Se kuristaa se makea mua samalla tavoin kun se alkoholi. Tuntuu siltä että sitä on vaan pakko saada.
Helpottaa kun tietää että kaikki noi mun jutut nivoutuu yhteen sen viinan kanssa. Kaikki ne on hoidettavissa. Nyt kun mä osaan niihin oikein suhtautua. Olen päättänyt laittaa shoppailun kuriin ja ruveta maksamaan niitä laskuja mitä on kertynyt.
Mä tiedän että joku päivä mä olen velaton.
Ei sillä väliä kauanko se kestää. Onhan mulla tuon viinankin parissa läträtessä mennyt 30 vuotta.
Askel kerrallaan. Velka kerrallaan.
Näin se menee.
Elän normaalia elämää ja olen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti